Poliisi lopetti kolme lemmikkikoiraa Imatralla

Minä en ihmettel lainkaan tätä tapausta.

Poliisien koiravihamielisyys on saavuttanut huippunsa jo vuosia sitten.

Kun minun kimppuuni hyökkäsi Vantaalla omistajaltaan irronnut tanskadogi, tein ilmoituksen Vantaan poliisille. Poliisin ilmoitus minulle oli etteivät he ryhdy mihinkään. "Vie oma koirasi lopetettavaksi" oli heidän ohjeensa, siitä huolimatta että oma koirani ei asiaan ollut osallinen.

Muualta olen kuullut myös että Vantaalla ei kannata enää päästää koiraansa vapaaksi jos sellaista on harastanut. Vantaan poliisi ottaa kiinni ja vie lopetettavaksi.

Luottamus poliisiin meni jo aiemmin.
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Parasta eläinsuojelua on se, että omistajat huolehtivat lemmikeistään ja valvovat niiden ulkoilua.

Imatran tapauksessakin on jo lehtitietojen mukaan joukko erikoisia piirteitä
1) Koiratarhan yksi lauta oli rikki, minkä takia koirat olivat pääseet ruokintatilan eteiseen. Herää kysymys, minkä takia rikkinäistä lautaa ei oltu korjattu?
2) Omistajalle oli hätäkeskuksesta kerrottu, ettei ilmoituksia kadonneista koirista oteta vastaan. Kyseessä ei siis ollut ensimmäinen kerta, kun koirat karkasivat? Kuinka mones mahtoi olla?
3) Alueella oli jo pitkään ollut ongelmia villikoirista, minkä tosiseikan piti olla myös ammuttujen koirien omistajan tiedossa. Miksi hän ei esim. laittanut koirilleen pantoja, korjannut rikkinäistä koiratarhaa?
4) Sekä poliisin että alueen asukkaiden mielestä koirat aiheuttivat pelkoa, eivätkä antaneet ottaa itseään kiinni. Jos koirat oikeasti olisivat olleet ihmisrakkaita, ne olisivat käyttäytyneet toisin.
5) OMISTAJAN VASTUU!!

Äänestä

samoin voisivat tehdä heitteillejätetyille kissoille.

Äänestä

Korvauksia kannattaa omistajan hakea ei poliisi saa tehdä mitä haluaa. Aarnio vankilassa. Se joka luottaa poliisiin on tyhmä.

Äänestä
  • Höpsistä!

    Ainoa, joka toimi väärin, oli koirien omistaja. Hän ei ollut ryhtynyt riittäviin toimiin eläinten karkaamisen estämiseksi.

    Vapaana juoksennelleet isokokoiset koirat aiheuttivat ympäristössä häiriötä ja pelkoa, eivätkä antautuneet kiinni.

    Poliisi toimi tilanteessa aivan oikein.

    Jotain vastuuta täytyy koiranomistajillakin olla.

    Äänestä

Niin, pitäkää koirat kiinni 1.1-31.12 välisenä aikana, älkääkä päästäkö karkuun !

Äänestä
  • ei niiden kuulu kaupungeissa irti ollakaan,metsästyskoirat ja viranomaiskoirat ovat asia erikseen osan vuotta.

    Äänestä

lopputulemahan on sama tässä tapauksessa mitä eläinaktivistien pyrkimykset kieltää kaikki ihmisen hoidossa olevat tuotanto ja lemmikkieläimet

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minä en ihmettel lainkaan tätä tapausta.

Poliisien koiravihamielisyys on saavuttanut huippunsa jo vuosia sitten.

Kun minun kimppuuni hyökkäsi Vantaalla omistajaltaan irronnut tanskadogi, tein ilmoituksen Vantaan poliisille. Poliisin ilmoitus minulle oli etteivät he ryhdy mihinkään. "Vie oma koirasi lopetettavaksi" oli heidän ohjeensa, siitä huolimatta että oma koirani ei asiaan ollut osallinen.

Muualta olen kuullut myös että Vantaalla ei kannata enää päästää koiraansa vapaaksi jos sellaista on harastanut. Vantaan poliisi ottaa kiinni ja vie lopetettavaksi.

Luottamus poliisiin meni jo aiemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu