Uskonnon opetus tekee lapsista valehtelijoita

Uskonnossa opetetaan lapsille totena asioita jotka jopa lapsi tajuaa saduiksi. Tämä vääristää lapsen käsitystä oikeasta ja väärästä ja niinpä uskonnollisesti kasvatettu lapsi valehtelee herkästi kuvitelleen pääsevänsä pälkähästä inttämällä kuten aikuiset näyttävät yrittävän tehdä.
5205
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aivan, ja oudointa on politiikan "puuttuminen" uskomusten ja uskontojen välillä.

Äänestä

Ainakin se tekee lapsista syntisiä, koska heidän täytyy uskoa olevansa syntisiä, näin kirkko voi julistaa syntien anteeksiantamusta.

Ensin istutetaan synnintunto ja sitten jeesuksen kidutus ja sen jälkeen on verellä pesty voittaja.

1Äänestä
  • Menetelmä on sama kuin medikalisaatiossa. Keksitään ensin lääke, sitten pitää alkaa medikalisoida terveitä ihmisiä sairaiksi uskottelemalla, että he ovat lääkkeen tarpeessa.

    Äänestä

Asiassa on pahempikin puoli kuin valehtelu. Tunnustuksellinen uskonnonopetus on lasten indoktrinointia uskontoon. Kyseessä on yksi pahimmista henkisen pahoinpitelyn muodoista ja indoktrinointi vaarantaa lapsen normaalin terveen kehittymisen.

On käsittämätöntä kuinka lasten henkisen pahoinpitelyn sallitaan jatkua vuodesta toiseen vaikka fyysinen pahoinpitely on ollut kiellettyä jo vuosikymmeniä.

Tunnustuksellinen uskonnonopetus tulisikin lopettaa välittömästi kouluissa sekä kriminalisoida lasten uskonnollinen indoktrinointi.

Äänestä
  • Eikös se olekin lopetettu? Itse kyllä sain tuhnustuksellisen, ja jo tokalla luokalla tajusin että Raamatun juttujen ja tieteen ristiriita on sovittamaton ainakin jos ne jutut otetaan tositapahtumina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ettäsilleen kirjoitti:

Uskonnossa opetetaan lapsille totena asioita jotka jopa lapsi tajuaa saduiksi. Tämä vääristää lapsen käsitystä oikeasta ja väärästä ja niinpä uskonnollisesti kasvatettu lapsi valehtelee herkästi kuvitelleen pääsevänsä pälkähästä inttämällä kuten aikuiset näyttävät yrittävän tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu