Helsinki lopettaa omaishoito sopimuksia rajulla kädellä

Olen ollut äitini omaishoitaja vuodesta 2010 alkaen ja tämän vuoden alussa omaishoitosopimukset joutuivat rajun karsimisten piiriin Helsingissa. Kartoitettiin sopimus uudestaan ja kylmästi ilmoitettiin ettei kriteerit sen jatkamiselle riitä,uusi omaishoitolaki. Aivan kuin äitini terveydentila olisi parantunut vanhenemisen myötä.Annettiin mahdollisuus antaa lisäselvityksiä ja haimme lääkärinlausunnonkin mutta pitkittivät asian käsittelyä ja lukuisista soitoistani huolimatta eivät suostuneet kommentoimaan asiaa ja antoivat valitusoikeuden hallinto-oikeuteen viimein kun päätös tuli joka nyt muutettiin valitusoikeuteen kaupungin terveyslautakunnalle. Valitus lähtenyt sinne mutta sopimus puretaan 30.4. ja valituksen käsittely 2-3 kuukautta elikä äitini on tavallaan heitetty tyhjän päälle jos en hänen asioitaan hoitas,sopimus ollut alimmassa hoitoluokassa. Onhan tämäkin tapa säästää ja mitä kaikki todelisuudessa maksais jos ulkopuolinen henkilö/firma nää asiat hoitas?
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuollaista on kuulunut kaiketi on rahasta kysymys Mutta ilmeisistäkään rahat ei liene ihan
loppuneet koskapa on kuulunut että mm. Helsinki on alkanut myöntää ns. paperittomille eli laittomasti maassaa oleville monia etuuksia mitä muillakin on .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen ollut äitini omaishoitaja vuodesta 2010 alkaen ja tämän vuoden alussa omaishoitosopimukset joutuivat rajun karsimisten piiriin Helsingissa. Kartoitettiin sopimus uudestaan ja kylmästi ilmoitettiin ettei kriteerit sen jatkamiselle riitä,uusi omaishoitolaki. Aivan kuin äitini terveydentila olisi parantunut vanhenemisen myötä.Annettiin mahdollisuus antaa lisäselvityksiä ja haimme lääkärinlausunnonkin mutta pitkittivät asian käsittelyä ja lukuisista soitoistani huolimatta eivät suostuneet kommentoimaan asiaa ja antoivat valitusoikeuden hallinto-oikeuteen viimein kun päätös tuli joka nyt muutettiin valitusoikeuteen kaupungin terveyslautakunnalle. Valitus lähtenyt sinne mutta sopimus puretaan 30.4. ja valituksen käsittely 2-3 kuukautta elikä äitini on tavallaan heitetty tyhjän päälle jos en hänen asioitaan hoitas,sopimus ollut alimmassa hoitoluokassa. Onhan tämäkin tapa säästää ja mitä kaikki todelisuudessa maksais jos ulkopuolinen henkilö/firma nää asiat hoitas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu