Urheilu_ja_sen_käsikirjoitus

Suomelta vietiin aikanaan miesten kulta venäläisten tuomareiden avulla. Sen takana oli Kummola, kun olisi yllätyskulta tullut Jokerit-seikkailujen ja muun suhmuroinnnein ohessa liian kalliksi. Luvattiin liikaa pelaajille, että saatiin joukkue kokoon, mutta ajateltiin päätyyn meno mahdottomaksi.
Jos joku muistaa, Häkkisellä oli tavattomasti "epäonnea", kun kisoihin tarvittiin draamaa. Pienen maan kisaaja oli siihen sopiva väline. Laji kuin laji käsikirjoitetaan, kuin tosi-TV.
USAn naisten kulta 2019 oli niin varma, että vedonlyöjille oli tulla suurtappiot. Ja joillekin suomalaisille suurvoitot. Omissa käsissä kullan ottaminen toki oli, mutta henkinen kuorma oli liian suuri ennen rankkarikisaa. Taustalla ei ollut raha, mutta tuomarit pelkäsivät oman tulevaisuutensa kannalta enemmän USAa kuin Suomea.
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Roskaa.

Peli ja tuomaritoiminta tässäkin pelissä oli aivan riittävän hyvää eikä ottelun tappio ollut tuomarien syytä.

Jännä peli ja hyvä yritys Suomella. Jenkit oli snadisti parempia.

Ps. Kannattaa lukea sääntökirja ja katsoa tilanne videolta muutama kerta, ennen kuin alkaa spiidaa.

Äänestä

Turpiin tuli mitä valitatte, oisivat lyöneet 10 maalia häkkin, surkea vasta hyökkäys joukkue, pisteenä iin päälle, yks luuli pelaavansa ringetteä rankkareissa, kiekossa kun ei oo sitä reikää...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Niin_se_vaan_menee kirjoitti:

Suomelta vietiin aikanaan miesten kulta venäläisten tuomareiden avulla. Sen takana oli Kummola, kun olisi yllätyskulta tullut Jokerit-seikkailujen ja muun suhmuroinnnein ohessa liian kalliksi. Luvattiin liikaa pelaajille, että saatiin joukkue kokoon, mutta ajateltiin päätyyn meno mahdottomaksi.
Jos joku muistaa, Häkkisellä oli tavattomasti "epäonnea", kun kisoihin tarvittiin draamaa. Pienen maan kisaaja oli siihen sopiva väline. Laji kuin laji käsikirjoitetaan, kuin tosi-TV.
USAn naisten kulta 2019 oli niin varma, että vedonlyöjille oli tulla suurtappiot. Ja joillekin suomalaisille suurvoitot. Omissa käsissä kullan ottaminen toki oli, mutta henkinen kuorma oli liian suuri ennen rankkarikisaa. Taustalla ei ollut raha, mutta tuomarit pelkäsivät oman tulevaisuutensa kannalta enemmän USAa kuin Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu