Onko hyviä neuvoja? Ollaan seurusteltu avokin kanssa puolitoista vuotta. Kaikki on sujunut hyvin ja seksikin on ollut mahtavaa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut hänen etääntyvän henkisesti jafyysisesti. Hän on alkanut myös tiuskimaan usein minulle ja lapsilleen. Joskus koirakin saa huutia. Olenkin yhdistänyt oireet hänen ikäänsä, kohta 50. Itse olen pari vuotta häntä vanhempi. Luulen hänellä olevan menopaussi meneillään. Eilen hän ilmoitti, että haluaa ettemme tapaisi vähään aikaan että saa rauhassa potea em. oireitaan. Näin sovimme mutta nyt mietin, oliko viisasta? Onko tämä nyt ohi, vaikka rakastan häntä kovasti. Hänelläkään tunteet eivät liene kuolleet. Luulen että hän jotenkin häpeää itseään ja vaihtareitaan ja luulee minun jättävän hänet. Päinvastoin, häntä ihanampaa naista en tiedä ja haluaisin jatkaa vielä hänen kanssaan. Miten toimisin, naiset? Miksipä ei miehetkin
Miten tästä eteenpäin?
Persikkalaastari
2140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ennenkuin poistut (joksikin aikaa) kuvioista, varoita häntä tarkistamaan käytoksensä lapsiaan kohtaan. Ilmoita että hänen lapsensa ovat täysin syyttomiä hanen mielialavaihteluihinsa. Hän EI saa kohdistaa negatiivisyyttään eikä huonoa oloaan heihin.
Toista tuo pari kertaa niin että hän varmasti tajuaa viestin.
Hän itse ehkä ei tiedosta huonoa käytostään, joten oikeutetusti voit kertoa siitä.
Mikäli lapset ovat jo kiintyneet sinuun, voit aina kertoa heille että ovat tervetulleita luoksesi /ottamaan yhteyttä.
Pyydä menemään gynekologille. Mittauttamaan estrogeeniarvo. Vaihdevuosioireet voivat olla hankalia ja moninaisia.