Yksinäinen vai paljon kavereita?

Kumpi on parempi? Minulla on vähän ystäviä, olen seurustellut kahden naisen kanssa eron jälkeen ja molemmat olivat huonolla tuulella, kun minulla oli ystävämeno joita on vain pari kertaa vuodessa. Silti tuntuu, että yksinäisyyttä väheksytään myös.

Mitä naiset ajattelette tästä?
3169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Enpä osaa sanoa kuin omasta puolestani, mutta minulle on erittäin tärkeää että molemmilla osapuolilla on elämä myös parisuhteen ulkopuolella. Itse tukehtuisin jos minulla ei olisi mahdollisuutta tuulettaa päätäni silloin tällöin ystävien seurassa. Ja samaa toivon kumppaniltakin. Itseäni vieroksuttaa ajatus yhteen liimautuneesta parista jolla ei ole mitään elämää liiton ulkopuolella!
Teitenkään ei ole mukavaa jos toinen lentää koko ajan omissa menoissaan eikä aikaa ole yhdessä ololle, mutta tietty vapaus on molemmilla oltava. Näin minun mielestäni.

Äänestä

Kiitos, tuo kuulostaa hyvältä ajattelulta. Ehkä olen liimautuvampi, mutta molemmilla saa luonnollisesti olla mahdollisuus omiin menoihin minunkin mielestä. Silti olen saanut kuulla, etten pitäisi kumppanin menoista.

Äänestä

Jos ollaan yhdes...
Sitten olla yhdes....
Ei mitään muuta...👍😯

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Millainenhyvämies kirjoitti:

Kumpi on parempi? Minulla on vähän ystäviä, olen seurustellut kahden naisen kanssa eron jälkeen ja molemmat olivat huonolla tuulella, kun minulla oli ystävämeno joita on vain pari kertaa vuodessa. Silti tuntuu, että yksinäisyyttä väheksytään myös.

Mitä naiset ajattelette tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu