Maapallon pyörimisakselin siirtyminen mannerlaattoihin nähden

Maapallon pyörimisakselin todelliset siirtymiset mannerlaattoihin nähden vaikuttavat ilmastoon miljoonien vuosien aikaskaalassa. Asiaa on tutkittu esimerkiksi merenalaisten kuumien pisteiden tuottamien tulivuoriketjujen avulla.

Tässä ei siis ole kysymys prekessiosta tai nutaatiosta eli pyörimisakselin suunnan jaksollisesta muuttumisesta Linnunradan tähtiin verrattuna vaan siitä, että pyörimisakselin paikka muuttuu itse Maapalloon nähden katsottuna.
2215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nimimerkkini mukaisesta ilmiöstä kyse, nuo sanat googleen niin löytyy useita osumia. Pyörimisakselin paikan hyvin hidasta muuttumista on yritetty selvittää esimerkiksi hotspottien avulla eli katsotaan mihin kohtaan merenpohjaa syvältä Maapallon sisältä nouseva kuumuus tuottaa tulivuoria.

Havaijin tulivuoret ovat toisessa päässä 5800 kilometriä pitkää viivaa, jonka matkalle alla oleva hotspotti on tuottanut yli sata jo sammunutta tulivuorta. Kuuman pisteen sijainti muuttuu mannerlaatan ja Maapallon sisäosien keskinäisen aseman mukaan eli siihen vaikuttaa paitsi mannerlaattojen liikkuminen niin myös pyörimisakselin paikan muutokset. Näiden kahden vaikutusten erottelu ei ilmeisesti ole aivan helppoa.

Äänestä

Viimeisimpiä tutkimuksia tuosta pyörimisakselin siirtymisestä on Zheng, Gordon, Woodworth 2018.

Tutkimuksen tuloksia avataan Eos:n sivuilla uutisessa 11.03.2019, jonka löytää hakusanoilla
Aaron Sidder EOS 2019 1980s Zheng et al.

Tämä siis ei ole magneettisen navan vaan pyörimisakselin paikan siirtymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aesdifaeger kirjoitti:

Maapallon pyörimisakselin todelliset siirtymiset mannerlaattoihin nähden vaikuttavat ilmastoon miljoonien vuosien aikaskaalassa. Asiaa on tutkittu esimerkiksi merenalaisten kuumien pisteiden tuottamien tulivuoriketjujen avulla.

Tässä ei siis ole kysymys prekessiosta tai nutaatiosta eli pyörimisakselin suunnan jaksollisesta muuttumisesta Linnunradan tähtiin verrattuna vaan siitä, että pyörimisakselin paikka muuttuu itse Maapalloon nähden katsottuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu