Panoksien ostaminen toisen hallussapitoluvalla?

Isälläni on 22lr pienoiskivääri, lisäksi minulla on luvat 12/76 kaliberin haulikkoon. Jos otan luvallisesti lainaan isäni hallussapitoluvan niin voinko käydä ostamassa kyseiseen aseeseen sopivia panoksia? Tarviiko jonkun valtakirjan vai pitääkö aseen omistajan olla mukana? Muistelisin että ainakin noin 8 vuotta sitten sain ostettua panoksia vain esittämällä tuon isäni hallussapitolupaa. Rinnakkaislupaa ei tuohon aseeseen ole.
Asettahan saa kuitenkin lainata, mutta miten nuo panoksen osto? En löytänyt oikein selkeää vastausta googlesta tai Finlexin lakikirjasta.
1923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Et saa ostaa toisen luvalla. Lupalappu on henkilökohtainen.

Patruunoiden ostossa sovelletaan samaa määräystä kuin aseen lainaamisessa. Omalla aseen hallussapitoluvalla voi ostaa patruunoita niihin aseisiin, joita on oikeutettu lainaamaan.

"3) pienoiskiväärin tai mustaruutiaseen saa lainata vain sille, jolla on oikeus haulikon, kiväärin, pienoiskiväärin, pistoolin, revolverin, yhdistelmäaseen tai mustaruutiaseen hallussapitoon."

Eli voit ostaa haulikon luvalla myös pienoiskiväärin patruunoita. On sitten kokonaan eri asia suostuuko kauppias niitä myymään, vaikka siihen olisit oikeutettu. Kaikki kauppiaat eivät tunne lainsäädäntöä riittävästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rata-ampuja kirjoitti:

Isälläni on 22lr pienoiskivääri, lisäksi minulla on luvat 12/76 kaliberin haulikkoon. Jos otan luvallisesti lainaan isäni hallussapitoluvan niin voinko käydä ostamassa kyseiseen aseeseen sopivia panoksia? Tarviiko jonkun valtakirjan vai pitääkö aseen omistajan olla mukana? Muistelisin että ainakin noin 8 vuotta sitten sain ostettua panoksia vain esittämällä tuon isäni hallussapitolupaa. Rinnakkaislupaa ei tuohon aseeseen ole.
Asettahan saa kuitenkin lainata, mutta miten nuo panoksen osto? En löytänyt oikein selkeää vastausta googlesta tai Finlexin lakikirjasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu