Keskustan Helsingin alueen kansanedustajaehdokas haluaa, että tarpeettomat kissat ja koirat ja muut lemmikit lopetetaan ilmaston päästöjen takia. Voiko ilmastovouhotus mennä vielä kovemmaksi?
”Lemmikit ovat iso hiilidioksidin lähde. Julkisuudessa on esitetty arvio, että Suomen koirien ja kissojen hiilijalanjälki vuodessa on vähintään 600 000 tonnia. - - Olen osallistunut vaalipaneeleihin käynnissä olevan eduskuntavaalikampanjan aikana ja näissä vaalipaneeleissa kuulee joidenkin puolueiden vaativan merkittäviä ihmisten elämää ankeuttavia ratkaisuja. Yhtenä vaatimuksena autoilun merkittävää vähentämistä tai siitä luopumista kokonaan – ja illalla sitten nämä samat vaatijat silittävät mirriä kotona. - - Mutta useimmille lemmikkieläin ei ole välttämätön elämän kannalta. --
https://www.timolatikka.fi/blogi/2019/03/24/29484

Vastaukset 11
Vanhimmat
Keskusta se jaksaa meitä ilahduttaa vielä hallitksen "purunkin" jälkeen :D
hyvähallitusvielä
Etkö ole kuullut ihan yleistä sanontaa
Että KePu , pettää aina.
Vaalipaskaa. Hyvä idea lopettaa huvikoirat, mutta Kepun pyhät lehmät pierevät satakertaisen määrän metaania ilmakehään. Jos ilmastoa ajatellaan, niin maataloustukiaiset tulisi lopettaa, jolloin juuri kellään ei olisi enää varaa pitää lehmiä.
Lehmät ovat kylläkin hyötyeläimiä , joten vertauksesi oli aika onneton, ja kertonee vain maatalousvihamielisyydestäsi.
Suomessa on ksi 600 000 koiraa , joista vain pieni murto-osa tarpeellisia.
Sinä vihersosialisti et ilmeisesti syökään maataloustuotteita.
Kepun tyyppi puhuu tietoisesti karrikoitua Vihreiden vastaista roskaa ja sanoo sen itsekin.
Etköhän ap huomannut sen itsekin, vai etkö osaa lukea?
Lentäminen saastuttaa,ja tupakantumpit,aloitetaan niistä turhakkeista.
Itse haluaisin lopettaa ko.lausujan ihan samasta syystä.
Itse olen kyllä sitä mieltä, ettei yhdessäkään perheessä tarvita lemmikkieläinlaumoja. Kannata yhden lemmikin politiikkaa.
Jos niistä ihmisten huvitusten ilmastopäästoistä pitäisi luopua, eikohän ensiksi olisi urheilu eikä koirat. Mitä painaa joukkueen tuominen Suomeen ja vastavuoroisesti toisen vieminen toisellle puolelle maailmaa huoltajineen. Eikä kyse ole vain yhdestä lajista vaan kaikesta alkaen jääkiekosta ja jalkapallosta vammaisurheiluun. Hommahan on vain viihdettä, Tuhansien ihmisten tyopanosta hetken turhuuteen. Voisivat tehdä jotain hyodyllistäkin. Kuinka paljon urheilija tuottaa kuormitusta ympäristolle vain saadakseen suorituksen katsojan mielenkiinnon, joko hyvässä tai pettymyksessä.
Lemmikkieläin tuottaa omistajalleen hyvää mieltä joka päivä, urheilija vaan tuotoksensa jätevesijärjestelmään.
"Keskustan Helsingin alueen kansanedustajaehdokas haluaa, että tarpeettomat kissat ja koirat ja muut lemmikit lopetetaan ilmaston päästöjen takia. Voiko ilmastovouhotus mennä vielä kovemmaksi? "
Totta kai voi ja varmaan meneekin. Tuohan on nimen omaa aloitusta sieltä helpoimmasta päästä.
Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin rahtilaivat ja lentoliikenne yhteensä. Jokaisen tulisi ostaa kestäviä vaatteita eikä halpisvaatteita.
Miksi kuluttajia ei valisteta tästä asiasta.