Miksi asiakkaat ajattelevat vain itseään?

Hei. Nyt vihdoin tunnen että, pystyn kertomaan kansalle miten asiakkaat saattavat saada sinut pois asiakaspalvelu alalta. Asiakas sai minut tuntemaan mitättömältä, tuli olo että, olemmeko vain robotteja heille emmekä eläviä ihmisiä. Tapahtumat sijoittuivat 1v takaperin. Olin töissä eräässä buffet ravintolassa. Oli perjantai iltapäivä ja asiakkaita riitti mukavasti. Yhtäkkiä minua alkoi pyörryttämään ja lopulta minä pyörryin paistopisteellä.

Heräsin siihen kun asiakas tökki minua ja ensimmäinen asia mitä asiakas sanoi oli. "Kauanko menee vielä pizzoissa, olen odottanut jo 5minuuttia." Tämän jälkeen minä ärähdin hänelle ja kerroin että, "olin pyörtynyt etkö huomaa kun makasin maassa!!!???" Asiakas vastasi "niin, entäs sitten? Minä odotan pizzaa". Minulle soitettiin ambulanssi ja minulla huomattiin sydänperäistä oireilua. Lopulta hoitajien saattelemana kyseinen asiakas mollasi minua minkä kerkesi. "Olet paskin kokki mitä olen koskaan nähnyt, miksi tollainen on edes tämmösellä alalla." Pomo hermostui hänelle ja käski lähteä pois. Soitin sairaalasta ja kerroin että, irtisanon itseni. Kokemus tuosta vuorosta jätti ikävät arvet.

Pitäisikö meidän kokkien ja asiakaspalvelijoiden palvella vaikka voimme huonosti? Miksi asiakas valittaa eikä tahdo edes ymmärtää että, me olemme oikeasti ihmisiä emmekä robotteja. En ole tehnyt tuon vuoron jälkeen ainuttakaan vuoroa asiakapalvelu alalla. Kyseinen asiakas jätti minuun ikuiset arvet. En tule antamaan sitö koskaan hänelle anteeksi.
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Entinenaspa kirjoitti:

Hei. Nyt vihdoin tunnen että, pystyn kertomaan kansalle miten asiakkaat saattavat saada sinut pois asiakaspalvelu alalta. Asiakas sai minut tuntemaan mitättömältä, tuli olo että, olemmeko vain robotteja heille emmekä eläviä ihmisiä. Tapahtumat sijoittuivat 1v takaperin. Olin töissä eräässä buffet ravintolassa. Oli perjantai iltapäivä ja asiakkaita riitti mukavasti. Yhtäkkiä minua alkoi pyörryttämään ja lopulta minä pyörryin paistopisteellä.

Heräsin siihen kun asiakas tökki minua ja ensimmäinen asia mitä asiakas sanoi oli. "Kauanko menee vielä pizzoissa, olen odottanut jo 5minuuttia." Tämän jälkeen minä ärähdin hänelle ja kerroin että, "olin pyörtynyt etkö huomaa kun makasin maassa!!!???" Asiakas vastasi "niin, entäs sitten? Minä odotan pizzaa". Minulle soitettiin ambulanssi ja minulla huomattiin sydänperäistä oireilua. Lopulta hoitajien saattelemana kyseinen asiakas mollasi minua minkä kerkesi. "Olet paskin kokki mitä olen koskaan nähnyt, miksi tollainen on edes tämmösellä alalla." Pomo hermostui hänelle ja käski lähteä pois. Soitin sairaalasta ja kerroin että, irtisanon itseni. Kokemus tuosta vuorosta jätti ikävät arvet.

Pitäisikö meidän kokkien ja asiakaspalvelijoiden palvella vaikka voimme huonosti? Miksi asiakas valittaa eikä tahdo edes ymmärtää että, me olemme oikeasti ihmisiä emmekä robotteja. En ole tehnyt tuon vuoron jälkeen ainuttakaan vuoroa asiakapalvelu alalla. Kyseinen asiakas jätti minuun ikuiset arvet. En tule antamaan sitö koskaan hänelle anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu