Vieläpienihetki

Ja sitten olen vapaa, vapaa rakastamaan ihmistä, jota olen rakastanut jo 15 vuotta! Ja mikä parasta, hänkin on nyt vapaa. Joko viimeinkin koittaisi se meidän kokonaan yhteinen aikamme?
6152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siitä vaan ja onnea.

Äänestä
  • Eipä ole kyse pettämisestä, päinvastoin molemmat ovat kunnioittaneet toistensa suhdetta ja pysyneet omiensa kanssa ja pysyneet ns. Kaveriasteella olemalla kuitenkin enemmän tai vähemmän yhteydessä vuosien varrella.

    Äänestä

  • Todellinenystävyys kirjoitti:

    Eipä ole kyse pettämisestä, päinvastoin molemmat ovat kunnioittaneet toistensa suhdetta ja pysyneet omiensa kanssa ja pysyneet ns. Kaveriasteella olemalla kuitenkin enemmän tai vähemmän yhteydessä vuosien varrella.

    jaa, kuka mitenkin asian näkee. Sanot rakastaneesi jotain toista jo 15 vuotta parisuhteesi rinnalla. Kyllä se minusta aikamoista pettämistä on. Kyseinen tunne olisi kuulunut sinun puolisollesi, ei kenellekään muulle. Jokainen elää oman moraalinsa mukaan.

    Itseltäni tuollainen ei onnistuisi.

    Äänestä

Kenelle sinä rakkauttasi osoitat? Miehelle vai naiselle? Toivottavasti saatte toisenne, hyvän ja kauniin elämän yhdessä.

Äänestä
  • Kiitos! Sitä toivon minäkin.

    Äänestä

Olet 15 vuotta elänyt valheessa ja aina vain sama jatkuu. tiedätpähän ainakin sen mitä kadut kuolinvuoteellasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RakasJT kirjoitti:

Ja sitten olen vapaa, vapaa rakastamaan ihmistä, jota olen rakastanut jo 15 vuotta! Ja mikä parasta, hänkin on nyt vapaa. Joko viimeinkin koittaisi se meidän kokonaan yhteinen aikamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu