Suomen leijona symboli Ghanan tasavallasta !

Suomen Leijona symboli on syntynyt ruotsiin ruotsalaisten pitämien siirtomaiden
kautta. Hauskaa on se, että Tein vain sellaisen heiton ja täytyy sanoa, että osu
ja upposi. Nykyään toki voi sanoa, että olemme yhteisvastuussa näistä siirtomaista
euroopan unionina ja suomella voi olla pieni mahdollisuus sanoutua riistosta irti.

Täytyy alkaa paneutumaan Heraldiikkaan ja näen jo silmissäni, kuinka tyhmät
persu-kommunistit riisuvat ja raaputtavat kaljua tai peittävät sitä kohta lippalakilla !

Luin, myös että ruotsalaiset pakkosiirsi suomalaisia siirtomaihin ja olisiko yksi maa
ollut nykyinen Ghana ? Tästä tulee kivaa !

Euroopassa on myös useita Leijona syboleja ja ne on kuvanneet siirtomaa herruutta.
Suomen Leijona siis kuvaa siirtomaa orjutta ?
9138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vuosiluvut eivät täsmää, joten olet ns. väärässä.

Seuraavaksi tietysti kerrot, että se oli vaan läppä, "provokaatiota" tms. sellaista paskaa, mutta tämä savunheitto on vain sen peittämiseksi, että olet sivistymätön moukka.

Äänestä
Aloittaja

Sama leijona on osittain Israelin lipussa ja ruotsi on käyttänyt sitä risti-retkiin.
Tätä symbolia on käytetty myös Afrikassa kristinuskon levityksessä.

Äkkiseltää voisin olettaa ?

Äänestä
  • Sait vuosiluvut paremmin täsmäämään, kun rupesitkin nillittämään ristiretkiajasta Länsi-Afrikan orjamarkkinoiden ajan sijasta, mutta eikö tuossa "selityksessä" ole jo hätäpaskan makua?

    Äänestä

Aloittaja

Se on Kruunupää Leijona ... !

Äänestä

Ihmisten sydämiä ei voikaan siirtää. Mielikin uudistuu voimallisimmin ihan omasta tahdosta.

Äänestä
Aloittaja

Kyllä sillä on ristinuskon kanssa yhteistä heraldiikkaa !
" Turku muodostui uuden uskonnon pääpaikaksi tuomiokirkkoineen "

Minä kaivan, vielä sinulle senkin, että suomalaiset on niitä ryssiä ja
ruotsalaiset keksivät sen nimen.

Äänestä
Aloittaja

”Pohjoisen Leijona” valloittajakuningas Kustaa II Aadolf !
Siirtomaa aikaa, siirtomaa aikaa... Ghana ja uskon opetus ja alistus ja suomalaisia
pakkosiirtolaisia ! Eli ryssiä.

Äänestä

Euroretard on näköjään taas triggeröitynyt kun on saanut taas kritiikkiä :D Voi voi voi voi, kun lähimpään apteekkiinkin on 40 kilometriä ja euromoposta vääntyi etuvanne viikonloppun tankojuoppoilun seurauksena. Allahu Ak47bar, vai mitä Eurotard? Sähän olet muslimi, etkö olekin?

Äänestä
  • aloittaa hölynpölyn ja kisaan löytyy aina muita samanlaisia.

    "Luin, myös että ruotsalaiset pakkosiirsi suomalaisia siirtomaihin ja olisiko yksi maa
    ollut nykyinen Ghana ? Tästä tulee kivaa !"

    Hölynpölyä. Ruotsilla oli lyhyen aikaa siirtokunta nykyisen New Yorkin tienoilla.
    Ghanassa on voinut olla jokin hetkellinen toiminta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurofighter kirjoitti:

Suomen Leijona symboli on syntynyt ruotsiin ruotsalaisten pitämien siirtomaiden
kautta. Hauskaa on se, että Tein vain sellaisen heiton ja täytyy sanoa, että osu
ja upposi. Nykyään toki voi sanoa, että olemme yhteisvastuussa näistä siirtomaista
euroopan unionina ja suomella voi olla pieni mahdollisuus sanoutua riistosta irti.

Täytyy alkaa paneutumaan Heraldiikkaan ja näen jo silmissäni, kuinka tyhmät
persu-kommunistit riisuvat ja raaputtavat kaljua tai peittävät sitä kohta lippalakilla !

Luin, myös että ruotsalaiset pakkosiirsi suomalaisia siirtomaihin ja olisiko yksi maa
ollut nykyinen Ghana ? Tästä tulee kivaa !

Euroopassa on myös useita Leijona syboleja ja ne on kuvanneet siirtomaa herruutta.
Suomen Leijona siis kuvaa siirtomaa orjutta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu