Miten kauan kaihi kasvaa tai voi antaa kasvaa?

Tällä palstalla ei ole juuri pohdittu kuinka kauan kaihi potilas on tiennyt kaihin olemassa olosta ennen leikkausta. Eli kiinnostaisi tietää miten nopeita tai hitaita kaihinne on ollut kasvuvauhdiltaan? Lisäksi kaihityyppi ja sen ilmeneminen ja haitta-aste jos tiedätte tai muistatte.
6263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mun kaihin alku todettiin jo 6v sitten ja ei vieläkään ole edennyt leikkauksen vaativaan asteeseen.

Äänestä
  • Leikkausta vaativa aste on se kun kokee kaihin kiusalliseksi!

    Äänestä

Minun kaihini eivät olisi täyttäneet julkisen puolen leikkauksen edellytyksiä mutta toisen silmän pieni samentuma aiheutti pistemäisten valojen, kuten öisin vastaan tulevien autojen valojen häikäisyä joyen leikkautin molemmat silmät jäämättä odottamaan julkisten kriterien täyttymistä.
Reilu 10 vuotta sitten ne olivat 0,3 ja 0,6 ja molempien olisi ollut täytyttävä.

Vanhojen ihmisten höpinät "kypsymisestä" ovat täyttä soopaa paitsi jos ne liittyvät julkisen puolen leikkausehtoihin.

Leikkausten yhteydessä korjattiin -6 diopterin näköni 0:aan ja -0,5:een.

Omien leikausteni jälkeen hätistin vaimoni myös molempien silmien yhden käynnin leikkauksiin odottamatta haitan pahenemista.
Viive leikkauksen tilauksesta operatioon oli minulla kolmisen viikkoa ja vaimollani pari viikkoa.

Jälkeen päin ajatellen oli pitänyt leikkauttaa heti ensimmäisten oireiden ilmettyä!

Äänestä

Vastaukset valaisivat jo paljon. Kiinnostaisi myös vielä tarkemmin tietää miten kauan voi kulua siitä kun kaihin alku on jo näkyvissä siihen tilanteeseen, että kaihi haittaa jo näköä jokapäiväisissä tilanteissa. Aika on kaiketi melko yksilöllinen, mutta tiedot suuntaa antavia. Toisaalta kovin pitkän ajanjakson aikana tutkimus- ja hoitomenetelmät kehittyvät, eivätkä edes vertailtavissa. Minulle moni ystävä sanoi, että leikkauta yleisellä puolella, se kannattaa, mutta myös minulla vain toisen silmän kohdalla yleisen puolen ehdot täyttyivät, parempi silmä on ollut mittauksissa jokseenkin 0,6-0,8 välillä. Kuitenkin toisen , kaihisilmän kaihi oli hitaasti kasvanut niin kovaksi, että myös riskitekijät ovat kasvaneet huomattavasti ja paraneminen epävarmempaa ja hitaampaa,

Äänestä
  • En tiedä kaihiintumiseni alkua. Ainahan vastaan tulevan auton valot pimeällä tiellä häikäisevät joten sen pahanemista oli vaikea havaita. Kyse oli pienestä, mutta keskellä olevasta samentumasta.
    Vasta sitten kun muissakin olosuhteissa kirkkaat valopisteet aiheuttivat häikäisyä, menin silmälääkärille. Jo lasienikin( -4,5 / -6 ) vuoksi olisi ollut asiaa.

    Yleinen puoli kannattaa? Kuka arvostaa mitäkin. Eräs tuttavani jäi julkisen puolen leikkauksen jälkeen "toissilmäiseksi".
    Vaimoni työkaverille tuli toiseen silmään lievä ja toiseen lievä - taitto.
    Yhtä talomme mummelia hyppyytettiin hoitotakuun 6kk:n jaksoissa.

    Meidän yksityisten, nopeiden ja moitteettomien leikkausten vuoksi ei ole jäänyt yhtään leipäpalaa syömättä.
    Kuten sanoin niin kadun ainoastaan sitä, etten leikkauttanut aikaisemmin mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa.

    Äänestä

Tosiaan työelämässä täytyy nähdä, ja jos odottaa kaihin pahenemista, näkökyky menee hyvin heikoksi. Oikeaa silmää odoteltiin silmälääkärin kanssa, mutta yhtenä kesänä rupesin näkemään sillä kolme eri kuvaa, kun linssin mittasuhteet vääristyivät. Kaihileikkaus oli tehtävä.

Mielenkiintoinen kysymys olisi, voiko vaihtoehtohoidoilla, esim ravintolisien tai antioksidanttien avulla parantaa kaihia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cataract kirjoitti:

Tällä palstalla ei ole juuri pohdittu kuinka kauan kaihi potilas on tiennyt kaihin olemassa olosta ennen leikkausta. Eli kiinnostaisi tietää miten nopeita tai hitaita kaihinne on ollut kasvuvauhdiltaan? Lisäksi kaihityyppi ja sen ilmeneminen ja haitta-aste jos tiedätte tai muistatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu