palveluskoiran ostajalle koira ajokortti pakolliseksi.

liian usein kytketyn koiran omistajien koirat joutuvat jonkun palvelusrotuisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. usein vielä irrallaan on kaksi koiraa. ettekö te tiedä että kaksi koiraa muodostaa lauman ja lauma alkaa saalistamaan. niin se luonnossakin menee: jos vastaantuleva koira on vieras eikä ole juoksussa niin se tapetaan. en minä koiria syytä. on vaan sattunut vääränlaiselle omistajalle vääränlainen koira. tiedän että jotkut metsästyskoirien omistajat pyöräilevät kesällä koiriensa kanssa ase mukana. ikävää jos hyökkäävä koira joutuu jätesäkkiin omistajansa piittaamattomuuden takia. taas oli myös lenkkeilevän pojan päälle hyökätty. joittenkin rotujen omistus vaatisi koulutuksen. jos sitä ei olisi, rangaistus olisi luvattoman aseen hallussapito.
10219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Saakohan sitä asetta kuljetella noin vain? Aika harvinaisia onneksi koirahyökkäykset kuitenkin. Ihmisiin kohdistuessaan yleensä hoidettavissa oleva käytöshäiriö. Ei niinkään koiraltakaan varsinainen vahingoittamis tarkoitus. Ikävää silti jos kohteena vaikka lapsi tai muuteen puolustus kyvytön herkkä ihminen. Traumatisoitumisesta puhumattakaan. Ei ne ison koiran omistajia vihaavat fanaatikotkaan ole yhtään parempia. Koirilla sentään saattaa olla käytöstavat. Ympäristö voi myös tuhota ihmisen tai koiran. Jos joku koiranvihaaja aiheuttaa vihallaan koiralle vaurion niin sekin on vastuussa aiheuttamastaan vahingosta. Puhumattakaan omistajiin kohdistuvista loukkauksista ja fanaattisuudesta, jotka eivät tietenkään ruoki ongelmia eihän? Kaikessa on ikään kuin vankilaan asettava keskitysleiri elementti.
Koulutuksissa on se ikävä puoli että ne on todella kalliita. Perustuntemus koirista ja omasta rodusta on kuitenkin tärkeää. Tähänkin pitäisi kyetä kannustamaan ja motivoimaan pakon sijaan.En tiedä nykyisin, mutta 20v takaperin sotakoirien kouluttaminen on ollut ihan järkyttävää. Sen mitä olen tutulta sotakoira ohjaajalta kuullut. Joka on nykyään eläkkeellä. Muutosta on epäilemättä tapahtunut.

Äänestä
  • Tarkoitin metsästys aseen mukana kuljettamista koiraa ulkoiluttaessa.

    Äänestä

  • eiköhän tavallinen puukko riitä. no ei sitäkään toki saisi mukana pitää, jos ihan pilkulleen lakia noudatettaisiin. mutta oma ja koiran turvallisuus menee kyllä lain edelle!

    Äänestä

armeijan koirien kohtelu on aina ollut ammattilaisten käsissä. aina. koirilla on säännölliset eläinlääkärin tarkastukset. ruokinnasta on kirjalliset ohjeet joita noudatetaan pilkulleen. koirien tarhatilat on suunniteltu ja mitoitettu juuri oikein. koirien käsittely ja koulutus on räätälöity jokaisen koiran oman luonteenpiirteen mukaiseksi. jokainen koira koulutetaan sen luonteeseen soveltuvaan tehtävään. minä TIEDÄN koska sotilaspassissani lukee sarakkeessa erikoiskoulutus: eläinlääkintämies/ koiranohjaaja. olenkin huolestunut SINUN koirankäsittelytaidoista ja niistä monista jotka joutuvat SINUN koirien hyökkäyksen kohteeksi.

Äänestä

Sepä hienoa että huolestuit. Mistäpä tiedät miten koiraani hoidan? Koirani ei ole hyökkäilleet kenenkään kimppuun. Eikä koirakouluttajien mielestä joihin olen ollut yhteydessä tai ottanut tunteja mitään suurempaa huolestumisen aihetta ole ja suunta on oikea, vaikka olisin jotain halunnut tehdä toisin ja paremmin.
Piste.

Äänestä

Ajokortti on toki hyvä asia koiran omistajalla. Harmi vaan ettei ole varaa autoon. Olis kiva kun pääsis koiran kanssa vähän helpommin uusin maastoihin ja harrastuksiin. Varsinkin kun pentua ei voi rasittaa kovin paljoa niin välimatkat estää monta huvia.

Äänestä

Koiranomistajatätien asenteita ei saa korjattua millään koirakortilla. Tädit suorittavat korttikokeet ja ovat puoliammattilaisia koiriensa kanssa, mutta pitävät silti vaaralliset laumanvartijat irrallaan terrorisoimassa naapureita.

Äänestä
  • Ei tämä täydelliseksi tämä maailma muutu. Sen kanssa on opittava elämään. Koiristakin on onneksi yleensä enemmän iloa kuin haittaa. Ymmärrän toki ihmisiä joilla on jokin vakava terveydellinen haitta , joka tekee eläimistä tai koirista vaikean asian. Asenne kusipäitä en. Totta on ettei mitkään koirakortit toimi. Omistajan motivaatio on ratkaiseva ja saako hän tarvittavan tuen asioihin joita ei osaa. Tämä pätee mielestäni vähän kaikkeen.

    Äänestä

  • anonyymi_KUk kirjoitti:

    Ei tämä täydelliseksi tämä maailma muutu. Sen kanssa on opittava elämään. Koiristakin on onneksi yleensä enemmän iloa kuin haittaa. Ymmärrän toki ihmisiä joilla on jokin vakava terveydellinen haitta , joka tekee eläimistä tai koirista vaikean asian. Asenne kusipäitä en. Totta on ettei mitkään koirakortit toimi. Omistajan motivaatio on ratkaiseva ja saako hän tarvittavan tuen asioihin joita ei osaa. Tämä pätee mielestäni vähän kaikkeen.

    Siksi rangaistuksen tulisi olla välitön ja niin kova, että se pistää miettimään, jo rodun valinnasta alkaen.

    Koira puree ihmistä yhden kerran = koira lopetetaan välittömästi, omistajalle ikuinen eläintenpitokielto.

    Uskoisin, että alkaa pian toimia nämä uudet säännöt ja vaarallisten koirien määrä vähenee olemattomiin.

    Äänestä

koirakortti takaisi sen että kun henkilön koira hyökkää ja puree tuomio olisi kova. olen tavannut kahden saksanpaimenkoiran omistaja sanovan koiriensa hyökkäyksen jälkeen että "en minä tiennyt että täällä on muitakin" sen hyökkäyksen kohde meni niin huonoon kuntoon että piti lopettaa. kannattaa pitää metsäteillä vihaiset koirat kiinni jos aikovat päästä terveenä kotiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sota.koiranohjaaja kirjoitti:

liian usein kytketyn koiran omistajien koirat joutuvat jonkun palvelusrotuisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. usein vielä irrallaan on kaksi koiraa. ettekö te tiedä että kaksi koiraa muodostaa lauman ja lauma alkaa saalistamaan. niin se luonnossakin menee: jos vastaantuleva koira on vieras eikä ole juoksussa niin se tapetaan. en minä koiria syytä. on vaan sattunut vääränlaiselle omistajalle vääränlainen koira. tiedän että jotkut metsästyskoirien omistajat pyöräilevät kesällä koiriensa kanssa ase mukana. ikävää jos hyökkäävä koira joutuu jätesäkkiin omistajansa piittaamattomuuden takia. taas oli myös lenkkeilevän pojan päälle hyökätty. joittenkin rotujen omistus vaatisi koulutuksen. jos sitä ei olisi, rangaistus olisi luvattoman aseen hallussapito.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu