Isännöitsijän asiantuntemus ja ammattitaito.

Pari vuotta sitten oli Käräjäoikeudessa ja edelleen Hovioikeudessa juttu kahden järvenpääläisen taloyhtiön ja valvojana toimineen konsultin (Vahanen Oy:n ) riita-asiasta.
Onko tietoa, onko asia edennyt Korkeimpaan Oikeuteen?
Oliko isännöitsijällä tehtäviensä vaativuus huomioon otettuna riittävä asiantuntemus ja ammattitaito?


"MRL 119 § (17.1.2014/41)
Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen.

Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava myös siitä, että rakennushankkeessa on kelpoisuusvaatimukset täyttävät suunnittelijat ja työnjohtajat ja että muillakin rakennushankkeessa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuus huomioon otettuna riittävä asiantuntemus ja ammattitaito. "

Käräjäoikeuden ja Hovioikeuden päätökset lienevät hieman kummalliset MRL 119§ viimeisen lauseen valossa katsottuna?
Kts myös AOYL 24 LUKU 1 §
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oletko koskaan kuullut pätevästä käräjäoikeuden tuomarista? Huhujen mukaan jossakin on ollut joskus, mutta kukaan ei muista missä ja milloin. Luuletko tuomarien viitsivän lukea heille toimitettuja paksuja paperinippuja ja tietävän, mitä lakeja nykyisin on voimassa ja mitä ne tarkoittavat?

Millä todennäköisyydellä hovioikeudessa olisi samanaikaisesti kaksi pätevää tuomaria?

Äänestä

Mikä lie isännöitsijäntoimisto? Missään tapauksessa ei pidä käyttää Järvenpään Isännöintipalvelua.
Eivät tiedä edes normaaleja kokouskäytäntöjä. Isännöitsijä tekee muutenkin jatkuvasti väärin, tahallaan.
Tämä on itse asiassa sieltä kerrottukin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


notarobot kirjoitti:

Pari vuotta sitten oli Käräjäoikeudessa ja edelleen Hovioikeudessa juttu kahden järvenpääläisen taloyhtiön ja valvojana toimineen konsultin (Vahanen Oy:n ) riita-asiasta.
Onko tietoa, onko asia edennyt Korkeimpaan Oikeuteen?
Oliko isännöitsijällä tehtäviensä vaativuus huomioon otettuna riittävä asiantuntemus ja ammattitaito?


"MRL 119 § (17.1.2014/41)
Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen.

Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava myös siitä, että rakennushankkeessa on kelpoisuusvaatimukset täyttävät suunnittelijat ja työnjohtajat ja että muillakin rakennushankkeessa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuus huomioon otettuna riittävä asiantuntemus ja ammattitaito. "

Käräjäoikeuden ja Hovioikeuden päätökset lienevät hieman kummalliset MRL 119§ viimeisen lauseen valossa katsottuna?
Kts myös AOYL 24 LUKU 1 §

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu