Hei, kierrätyskeskuksessa ovat kyllä hinnat nousseet huimasti. Osa tavaroista maksaa enemmän kuin kaupasta uutena. Esimerksi Ikean kympin lampusta pyydetään nelinkertaista hintaa. Ei kannata enää köyhän käydä siellä löytöjä tekemässä, sen verran kiskurihinnat ovat nykyään. Menee koko kierrätysideasta maku tuollsisella ahneudella.
Kivisalmen kierrätyskeskus
Kierrättäjä
6609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei sieltä kukaan täysjärkinen osta yhtään mitään. ylihintaista roskaa!
Se on muuttunut tavarana kierrätyskeskuksesta keräyskeskukseksi, jossa joku pöljä katsoo Torilta tai Huutonetistä käytetyn roinan hintoja. Mutta typerykset katselee PYYNTIhintoja eikä sitä, millä joku tavara on oikeasti myyty. Eli MYYNTIhintoja... Ja tietty risalle romulle valitaan vielä korkein pyynti sen mukaan mitä 1-luokkaisesta käyttämättä olevasta. Huvittavaa oli, että likainen halpatuotevoileipägrilli oli käytettynä keräyskeskuksessa kalliimmalla hinnalla, kuin liikkeestä saa uuden takuulla olevan tuotteen ;D xD
Yksinkertaiset työllistetyt siirtelee siellä rojuja ja istuu sohvalla pitämässä tarinatuokiotaan. Samat ylihintaiset romut kuukaudesta toiseen, eikä kukaan edes yritä pestä tai pyyhkiä p*skoja niistä. Miksi ihmeessä koettaisi olla ekologinen ja käytettynä jotain, kun se olisi vielä likainen, ehkä risa ja kaupan päälle liikkeestä saa uutenakin halvemmalla kuin Lappeenrannan keräyskeskuksesta!
Samaa mieltä. Ylinhintaista ja hinnoittelussa ei ole mitään logiikkaa. Paskainen nahkasohva maksaa 160 ja vieressä oleva siisti sohva 40. Jostain villakangastakista pyydetään 50 euroa. Alesta saa jo uuden sillä hinnalla. Mitenhän kuvittelevat tavaran kiertävän noilla hinnoilla? Aiemmin tuolta saattoi vielä löytää jotain ostettavaa. Ei varmaan kannata enää käydä. Esimerkiksi Taipalsaarella on kiva ja siisti kierrätysmyymälä, jossa on hyvää tavaraa ja hinnat kohdallaan.
Oliskohan omistaja nyt vaihtunut ja kohtuullistettu hintojakin näin vuonna 2026
Kävin katsomassa eikä ole mitään kohtuushintoja vieläkään laitettu. Katselin 80,90 luvun olohuoneen pöytiä. Tummaa ja vaaleempaa puuta, vanhanaikaisia, naarmuuntuneita. Silti hintaa 40-60 halvimmillaan. Jyskistä sain myös jalkalampun kangasvarjostimella halvemmalla kuin kivisalmen kulahtaneet jalkalamput ( 50-70). Puhumattakaan muusta tarjonnasta. Torissakin samat saa murto osa hinnoilla. Eikö Torissa edes tarjota monesti tuollaista tavaraa.
Eivätkö he seuraa aikaansa ja hintapolitiikkaa.
Eikö edes haluta tavaroista eroon....taulujakin sadoittain ja hintapyynti on kova niistä rumahkoista tuotteista.
Ei maar Jyskiin on mentävä ja Torikauppoja tehtävä. Saa kulua taas 5 vuotta ennenkö meen paikkaa katsastamaan
Lisään vielä edelliseen postaukseeni, että olen tykännyt käydä Kontissa, siellä on siistiä, työntekijät kivoja( oli kyllä Kivisalmessanin ystävällinen kassa).
Kontissa olen löytänyt siistä huonekaluja, esille asettelu myös siistiä siellä. Ja erittäin edullista.
Olen löytänyt hyviä huonekaluja sieltä,mm kaksi sänkyä mikä oli ihana juttu kun nykysängyt uutena ostettuna on tosi kovia.
Viime viikolla Kontissa käydessäni huomasin että huonekalut on pois ja siitä on tullut astiakauppa..vaatteiden lisäksi. Sen takia meninkin Kivisalmeen josta oli peruutettava pois tyhjin käsin.