Eurooppalaiset tietää jo aika selkeästi kuka heitä vastustaa.

Oikestaan Trump paljasti koko paletin Venääjää myöten. Brittien Brexit oli
suunniteltu EU:n kaatumiseen. Bannon tuli ulos ja rahastaa USA:n vientifirmoilla,
jotka menettivät markkinoita Tiiviin Euroopan unionin vuoksi.

Suomessa Tyhmät ja köyhät ja yksinkertaiset ja samoin muissakin EU-maissa ovat
ottaneet Psykologisesti syyn omaan kurjuuteensa ja saamattomaan asemaansa EU:n
vuoksi ja tekevät siitä syyn omaan kurjuuteensa, vaikka eivät siitä itse tajua mitään.

Tämä on aika selkeä näkemys ja Poliittinen kommunistipuolue on noussut suomi
kommunistisena puolueena puhumaan pask*** yksinkertaisille ja rahastavat sillä ja
hyväksikäyttävät yksinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä. ( Kukaan ei voi väittää, että kommunismi
ja tyhmät olisi jonnekin muualle kadonneet ).

Perus-kommunistit edustavat Natsi ja rasisti ja kaikkea sitä mitä kuului myös Saksan
natsien kuvaan ja siinä ei ole mitään poikkeavaa.. lippujuhlineen ilman valkoista suomea ja
samoin oli natseilla ilman keisarillista saksaa. Kaikki on aivan samaa agendaa. Ei tätä edes
tarvitse selittää ja nämä on niin selkeitä asioita.

Sitten joku hörhö siellä yrittää epätoivoisesti Äly ja Naulapää ja Kaapelikela ja Kankaanpää,
että EU on natsi ja me ollaan valkoisia suomalaisia ilman valkoista ja oikeistolaista agendaa.
Talousselonteosta ne osaa vain sanan Devalvaatio ja sitten, kun kysytään mitä Devalvaatio
todellisuudessa tarkoittaa, niin sitten ÖÖÖ ja ei vastata onhan Venäjäkin poissa EU:sta no on.

Suomalaisuudesta ne ei tiedä hevon Pask*** ja historiasta vielä vähemmän ja uskonnosta
ei mitään... Ovat vielä ateisteja... Niin eikö kaikki ole aivan selväää ! Osa niistä on toki vähän
ja enemmän vajaita ja ei edes voi vaatia.
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja

Taas oli EU-mulkvisti kirjoittanut tätä samaa sontaa... Mihin me Pietarissa ei
voida vastata.... Saatan*** Mulkvisti... EU on pask*** Saatan* Mulkvisti...

Äänestä
Aloittaja

Kaupungeissa+ei+oikeastaan+ole+Persu-kommunisti/natsi+aatteisia+ihmisiä.+Kommunisteja+toki+on+kaupungeissa+ja+varmasti+Perus-kommunististit+on+ostaneetkonsulttipalveluna+tiedot+heitä+äänestävästä+porukasta+ja+se+on+varmasti+salainen+raportti.+Mutta+luullakseni+ne+on+pitkälti+kaupungeissa+noin+70%:sti+nahkapäitä+ja+muuten+ei+kovin+hyvännäköisiä+tai+ei+hyvää+käytöstä+ylläpitävää+alempaa+tuloluokkaa.+Yleiskriteeri+ja+vaikutelma+voisi+olla,+että+eivät+saa+normaalia+naisseuraa+ja+moni+nainen+heidän+ryhmässäon+juuri+sellainen+poikatyttömäinen+ja+vähän+koulujakäynyt+yksikertainen.+Pääkannattajat+tulevat+maalta+ja+suomen+junttikylistä+ja+80+%+heistä+on+yksinäisiä+tai+ei+luonnollisessa+parisuhteessa+eli+arvomaailma+pitää+heitä+myös+suhteessa,+vaikka+kiintymystä+ei+olisikaan+niin+paljon.+Ympäröivät+kiihokkeet+ja+ulkopuolinen+elämäntyyli+saaheidät+raivoon+ja+he+eivät+voi+mukautua+mainostoimistojen+luomaan+kuvaan+elämästä.+Näillä+kriteereillä+Te+jokainen+voitte+katsella+ja+kysellä+ja+varmistua+itse,+että+hän+on+perussuomalaisten+kannattaja.+Syitä+he+voivat+ladella+vaikka+mitä+ja+he+ovat+puolensa+valinneet+tunnesyistä+ja+perustelevat+sitä+epämääräisesti+muuttuvilla+aiheilla+ja+asioilla.+Tämän+analyysin+Teille+tarjoaa+ammattimainen+mainostoimisto+ja+konsulttipalvelu+Eurofighter.

Äänestä

Tämän ((Anal) Englanniksi suklaa osasto) (Lyysin eli palvelun) teille tarjoaa ammattimainen mainostoimisto ja konsulttipalvelu Eurofighter alias Liittovaltio.

Älkää hyvät lukijat putottako autonne avaimia hyperaktiivisen
ja salakavalan liikkeen omistajan Liittovaltion läheisyydessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurofighter kirjoitti:

Oikestaan Trump paljasti koko paletin Venääjää myöten. Brittien Brexit oli
suunniteltu EU:n kaatumiseen. Bannon tuli ulos ja rahastaa USA:n vientifirmoilla,
jotka menettivät markkinoita Tiiviin Euroopan unionin vuoksi.

Suomessa Tyhmät ja köyhät ja yksinkertaiset ja samoin muissakin EU-maissa ovat
ottaneet Psykologisesti syyn omaan kurjuuteensa ja saamattomaan asemaansa EU:n
vuoksi ja tekevät siitä syyn omaan kurjuuteensa, vaikka eivät siitä itse tajua mitään.

Tämä on aika selkeä näkemys ja Poliittinen kommunistipuolue on noussut suomi
kommunistisena puolueena puhumaan pask*** yksinkertaisille ja rahastavat sillä ja
hyväksikäyttävät yksinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä. ( Kukaan ei voi väittää, että kommunismi
ja tyhmät olisi jonnekin muualle kadonneet ).

Perus-kommunistit edustavat Natsi ja rasisti ja kaikkea sitä mitä kuului myös Saksan
natsien kuvaan ja siinä ei ole mitään poikkeavaa.. lippujuhlineen ilman valkoista suomea ja
samoin oli natseilla ilman keisarillista saksaa. Kaikki on aivan samaa agendaa. Ei tätä edes
tarvitse selittää ja nämä on niin selkeitä asioita.

Sitten joku hörhö siellä yrittää epätoivoisesti Äly ja Naulapää ja Kaapelikela ja Kankaanpää,
että EU on natsi ja me ollaan valkoisia suomalaisia ilman valkoista ja oikeistolaista agendaa.
Talousselonteosta ne osaa vain sanan Devalvaatio ja sitten, kun kysytään mitä Devalvaatio
todellisuudessa tarkoittaa, niin sitten ÖÖÖ ja ei vastata onhan Venäjäkin poissa EU:sta no on.

Suomalaisuudesta ne ei tiedä hevon Pask*** ja historiasta vielä vähemmän ja uskonnosta
ei mitään... Ovat vielä ateisteja... Niin eikö kaikki ole aivan selväää ! Osa niistä on toki vähän
ja enemmän vajaita ja ei edes voi vaatia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu