Onko kunnallisten eläinlääkärien hinnastoissa merkittävää eroa varsinaissuomen alueella ? Erityisesti kiinnjostaa uudenkaupungin, laitilan ja mynämäen eläinlääkärien taksat ja kokemukset hoidosta.
kunnalliset eläinlääkärit
miukumauku79
2191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hintoja en ole vertaillut mutta hoidon laadun takia vien nykyään omat eläimet aina Mynämäelle, viis bensakuluista ja matka-ajasta. No jonkun perusrokotuksen voisin muuallakin laitattaa mutta kaikki muu, tutkimukset, leikkaukset, lopetukset, aina Mynämäki. Siellä on asiantuntevat, osaavat ja empaattiset lääkärit ja aikoja saa suht hyvin.
En tiedä kunnallisista. Löysin Turusta Eläinlääkäripalvelu VALO. Oli kyseessä koiramme lopetus. Lääkäri saapui M:mäelle reilussa tunnissa vaikka tilanne ei ollut "akuutti" vain vaikea päätös tehty. Koiramme sai nukkua viimeiseen uneen lempipaikallaan sylissämme. Lääkäri oli nuori nainen ja annan täydet pisteet hänelle. Turusta löysin vain yhden, tämän Valon, joka tulee kotiin muissakin asioissa. Leikkaukset on tietysti eri asia. Kaikki kiitos VALOLLE ja hintakin oli ihan kohtuullinen. Tuolla "hän" nukkuu suuren kuusen juurella ja ikävä on suuri!!!!!