Dubain prinsessa Latifa

- Vuonna 1985 syntynyt prinsessa Sheikha Latifa Al Maktoum yritti 2018 paeta Dubaista suomalaisen ystävänsä Tiina Jauhiaisen kanssa. Pakomatka keskeytyi ja prinsessaa ei ole sen koommin nähty. Myös Latifan sosiaalisen median tilit on suljettu.
- Latifa oli päättänyt paeta isänsä diktatuuria jo toistamiseen, mutta sitä ennen hän kuvasi itsestään videon. “Jos katsotte nyt tätä videota, niin se ei ole hyvä juttu: olen joko kuollut tai todella pahassa jamassa.” Hän tiesi mistä puhui, kertoi isänsä hirmuvallasta ja mahdollisesta kohtalostaan, mikäli jäisi pakomatkalla kiinni. Latifa oli jo kerran aiemmin yrittänyt paeta, mutta jäänyt kiinni sekä joutunut kidutetuksi ja huumatuksi. Latifa kertoi haluavansa mieluummin kuolla kuin jäävänsä Dubaihin.
- Joulukuussa 2018, noin 9 kuukautta viimeisimmän paon jälkeen arabiemiraatit julkaisivat kuvia ja tiedotteen julkisuudesta kadonneesta prinsessa Latifasta. Latifan väitetään olevan turvassa ja voivan hyvin. Latifa ei ole kuitenkaan itse päässyt kertomaan julkisuuteen mitään asioita eikä hänestä ole nähtävissä videokuvaa. Hänen ilmeensä on tuoreissa kuvissa vienosti hymyilevä, mutta silmät katsovat lasittuneina pois kamerasta. Kuvat ovat herättäneet epäilyksiä prinsessan olevan mahdollisesti huumattuna, tai että kuvat olisivat kuvamanipulaation tuotosta.

Mitä mieltä olette tästä tilanteesta? Miten tässä käy? Toteutuuko Dubaissa ihmisoikeudet? Onko Latifalla oikeasti kaikki hyvin? Onko hän mahdollisesti jo kuollut? Mitä pitäisi tehdä, että saisimme Latifan varmuudella turvaan? Pitäisikö muiden maiden olla puuttumatta tilanteeseen? Pitäisikö Dubaihin matkustamista turisteilta rajoittaa?
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hassua kuinka latifan tilanteesta tulee ihan mieleen oman siskoni tilanne ihan täällä kotosuomessa. Sekin kuoli sitten lopulta. Saa nähdä kestääkö latifa 38- vuotiaaksi kuten siskoni.

Äänestä

Kiitos vitun yliopisto paasaaja humanistit, jotka eivät tiedä millä voimilla leikkivät! Ensiksi paasaavat kuinka ihmiset ovat rasisteja arabimaita kohtaan mutta sitten kun itse lähtevät leikkimään sankaria/sankaritarta niin sitten muuttu ääni kellossa täysin! Hitto että rasauttaa tollaiset pässit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kulttuurin.kääntöpuoli kirjoitti:

- Vuonna 1985 syntynyt prinsessa Sheikha Latifa Al Maktoum yritti 2018 paeta Dubaista suomalaisen ystävänsä Tiina Jauhiaisen kanssa. Pakomatka keskeytyi ja prinsessaa ei ole sen koommin nähty. Myös Latifan sosiaalisen median tilit on suljettu.
- Latifa oli päättänyt paeta isänsä diktatuuria jo toistamiseen, mutta sitä ennen hän kuvasi itsestään videon. “Jos katsotte nyt tätä videota, niin se ei ole hyvä juttu: olen joko kuollut tai todella pahassa jamassa.” Hän tiesi mistä puhui, kertoi isänsä hirmuvallasta ja mahdollisesta kohtalostaan, mikäli jäisi pakomatkalla kiinni. Latifa oli jo kerran aiemmin yrittänyt paeta, mutta jäänyt kiinni sekä joutunut kidutetuksi ja huumatuksi. Latifa kertoi haluavansa mieluummin kuolla kuin jäävänsä Dubaihin.
- Joulukuussa 2018, noin 9 kuukautta viimeisimmän paon jälkeen arabiemiraatit julkaisivat kuvia ja tiedotteen julkisuudesta kadonneesta prinsessa Latifasta. Latifan väitetään olevan turvassa ja voivan hyvin. Latifa ei ole kuitenkaan itse päässyt kertomaan julkisuuteen mitään asioita eikä hänestä ole nähtävissä videokuvaa. Hänen ilmeensä on tuoreissa kuvissa vienosti hymyilevä, mutta silmät katsovat lasittuneina pois kamerasta. Kuvat ovat herättäneet epäilyksiä prinsessan olevan mahdollisesti huumattuna, tai että kuvat olisivat kuvamanipulaation tuotosta.

Mitä mieltä olette tästä tilanteesta? Miten tässä käy? Toteutuuko Dubaissa ihmisoikeudet? Onko Latifalla oikeasti kaikki hyvin? Onko hän mahdollisesti jo kuollut? Mitä pitäisi tehdä, että saisimme Latifan varmuudella turvaan? Pitäisikö muiden maiden olla puuttumatta tilanteeseen? Pitäisikö Dubaihin matkustamista turisteilta rajoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu