Joululahjana harvinaisuus, lintu katajassa?

Vähää ennen klo 12, oli ikkunani takana katajassa outo lintu. Katselin onko varpunen .. ei, punatulkkunaaras ei oikein, viherpeippo... ei vihreää. lintu ei sopinut mihinkään aiemmin näkemääni. Se oli muiden lintulaudan kävijöiden kokoinen suurin piirtein, mutta tumman ruskea, silmiin pisti vaalea selvästi piirtyvä melko paksu siipijuova. En uskaltanut liikkua, että lintu ei lähtisi pois. Se tutki katajan sisältöä. Voisiko lintu olla jokin harvinaisuus. Bongaus tapahtui Länsi-Tampereella.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko närhellä munat?!?...tunto merkeistä vaikea päätellä. Kyllähän niitä lintu lajeja on vaikka kuinka paljon.

Äänestä

Ison lintukuvastoni mukaan lintu muistutti eniten mustaleppälintua, joka on harvinaisuus. Vaikka ennen oli vain satunnainen vierailija, nykyisin nettitietojen mukaan myös pesii, mutta harvinaisuutena mm. myös Tampereen seudulla. Ei ko. tuntomerkkeihin niin kovin moni pikkulintu sovi.

Äänestä
  • Vielä lisäisin, että jäin tutkimaan lintua siksi, että nokka muistutti hyönteissyöjien nokkaa, eli melko ohut . Ajattelin että taas joku uhkarohkea on uhmaamassa Suomen talvea. Aiemmin näitä Suomessa viihtyviä ovat olleet lähinnä rastaat ja kottarainen. Osa pienemmistä muuttajista lähtee myöhässä, mutta lähtevät joka tapauksessa. Harvoin enää jouluna näkee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pihabongari kirjoitti:

Vähää ennen klo 12, oli ikkunani takana katajassa outo lintu. Katselin onko varpunen .. ei, punatulkkunaaras ei oikein, viherpeippo... ei vihreää. lintu ei sopinut mihinkään aiemmin näkemääni. Se oli muiden lintulaudan kävijöiden kokoinen suurin piirtein, mutta tumman ruskea, silmiin pisti vaalea selvästi piirtyvä melko paksu siipijuova. En uskaltanut liikkua, että lintu ei lähtisi pois. Se tutki katajan sisältöä. Voisiko lintu olla jokin harvinaisuus. Bongaus tapahtui Länsi-Tampereella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu