Luomuruoka on ilmastolle haitallisempaa kuin tavallinen.

2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihmisillä, ainakin osalla meistä, on se valitettava taipumus että kun tulee joku uusi juttu, jota ei vielä ole läpeensä tutkittu, niin kuvitellaan että sen uuden jutun vielä tuntemattomat ominaisuudet ilman muuta ovat ihmiselle hyväksi.

Tänä päivänä kauhistuttaa esimerkiksi ajatus että hammastahna tai suklaa olisi radioaktiivista mutta niin vain yhteen aikaan sellaisiakin mainostettiin ja hyvin menivät kaupaksi.

Äänestä

Eihän tuossa tutkimuksessa ole edes tutkittu luomun ilmastovaikutuksia.
Luomun takia ei ole raivattu yhtään peltoa Suomessa eikä muualla, kun artikkelissa oletetaan.
Sen sijaan kasvava lihalla mässäily on johtanut metsien raivaamiseen pelloiksi - suuressa määrin esim Etelä-Amerikassa.

Artikkelissa käytetään tutkijoiden "keksimää" uutta mallia vertailla eri asioita.
Liikenteen päästöihin pitää laskea mukaan myös teiden ja parkkipaikkojen pinta-ala, koska muutoin se kasvaisivat metsää ja toimisivat hiilinieluina.
Asumisen päästöihin pitää laskea asunnon pinta-alasta yli 3 m2/asukas ylittävä osuus. Koska ko alahan voisi kasvaa metsää, joka sitoisi hiiltä.

Samassa artikkelissa esim kivihiiltä pidetään ympäristösystävällisempänä kuin bioenergiaa.
Perusteena on se, että näin voidaan kasvattaa metsää hiilivarastoiksi.
Lisäksi Suomessa ja Pohjois-Euroopassa ei pitäisi lainkaan tuottaa ruokaa, koska se voidaan tuottaa edellisemmin etelän pitkän kasvukauden maissa.

Teoreettisiin mutta reaalimaailmalle vieraisiin oletuksiin perustuu koko artikkeli.

Tuo tiedotekin on varsin erikoislaatuinen. Artikkelissa käsitellään monia eri asioita, mutta tiedotteeseen nostetaan vain luomu antaen ymmärtää, että olisi tutkittu luomun päästöjä, jota ei tutkijat eivät ole tehneet.
Miksei vaikkapa bioenergia, jota itse artikkelissa käsitellään huomattavasti enemmän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Varoluomua kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/luomu-onkin-ilmastolle-tavallista-viljelya-haitallisempaa-sanoo-uusi-tutkimus-suomalaisasiantuntija-ihmettelee-tassa-on-otettu-ruoan-ymparistovaikutuksia-koskevaan-tutkimukseen-metsat-mukaan/7209366#gs.V6gub18

Varo syömästä luomua joka on ilmastolle haitallista. Todelliset eko ihmiset eivät luomuun eivätkä esim sähköautoihin koske.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu