Mitä eroa Gadaffin hallinnolla Saudeihin, uskaltaako joku

edes miettiä !? Gadaffilla ei ollut itsellään yhtään ulkomaista talletust, kaikki oli Libyan valtion, lännen vääristelyistä huolimatta !?

Libyassa kansalaisedut oli sitäluokkaa, että Suomessa voi vain unelmoida turhaan, kuin avioliitto 20000 euroa ja talon kuin autonhankkimiseen !?
2153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kristityt valehtelee nytkin vaikenemalla !?

Äänestä
  • Te kristityt olette valehtelijoita ja satuihin uskojia. Raamattu on ihmisten kirjoittama satukirja, johon on lisäilty osia aikojen saatossa. RAAMATTU EI OLE SIIS SUURILTA OSIN EDES JEESUKSEN AIKALAISTEN KIRJOITTAMAA! Sikäli kuin tällainen Jeesus-niminen "Jumalan poika" on ikinä edes maan päällä tallustellut. Silti sinä ja muut silmäänkustavat luette Raamattua totuutena.

    Suomesta pitäisi tehdä ateistivaltio. Aluksi voitaisiin erottaa Forssan ohjelman mukaisesti kirkko ja valtio toisistaan, kuten sivistysvaltiossa pitäisi ollakin. Kristinusko on pelkkää tuontikamaa ja joutaa hevonvittuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

edes miettiä !? Gadaffilla ei ollut itsellään yhtään ulkomaista talletust, kaikki oli Libyan valtion, lännen vääristelyistä huolimatta !?

Libyassa kansalaisedut oli sitäluokkaa, että Suomessa voi vain unelmoida turhaan, kuin avioliitto 20000 euroa ja talon kuin autonhankkimiseen !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu