Miksi kultturit tasapäistetään

Mikä tän globalisaation perimmäinen tarkoitus on?
Tuhota kaikki upeat erilaiset kulttuurit ja tehdä niistä länsimaisia?
Siltä tämä nykymeininki puhtaasti tuntuu.
23267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sopii siis ihmetellä, miksi kehitysmaalaiset mongoloidit tunkivat vaahto suupielistä valuen Novgorodiin ja muihin arjalaisten ruhtinaskuntiin 1200-luvun lopulla. Nssivatpa jopa Suomen länsimaalaiseen arjalaispopulaatioon, ja aivan kutsumatta. Luulisi, että vinosilmät N1c olisivat olleet tyytyväisiä keskenään ja omanrotuistensa vinosilmä-ämmien parissa.

Lykkisittekö te isolaatit takaisin sinne samojedien, kalmukkien ja muiden mongoloidienne pariin?

Äänestä

Globalistien tavoite on luoda yksi kulttuuri koko maailmalle, ja se on se USAsta peräisin monikulttuuri. Eurooppa on se jota nyt yritetään monikulttuuristaa, ja kun Eurooppa on valloitettu, ne alkaa valloittamaan jäljellä olevia maita.

Mutta Kiinalla ja monilla muilla mailla on erittäin vahva kulttuuri, joten niitä ei kovin helposti valloiteta. Mutta USA on kuitenkin maailman ainoa supervalta, ja jos se saa Euroopan täysin omalle puolelleen, siitä tulee vielä vahvempi, ja voi pikkuhiljaa ehkä valloittaa koko maailman.

Mutta kaikki kulttuurit ei ole yhtä hyviä, esimerkiksi lähi-idässä ja afrikassa on paljon väkivaltaa.

Äänestä
  • Trexonar - katsotko oikeudeksesi matkustaa mihin maahan tahansa mielesi tekee? Suomen passilla pääsee ilman viisumia muistaakseni 168 maahan.

    Pidätkö periaatteellisena oikeutenasi sitä, että voit viettää lomia Thaimaassa, Balila, Kanarian saarilla tai Californiassa? Onko sinulla perustavanlaatuinen oikeus työskennellä Dubaissa, Sydneyssä, Vancouverissa, New Yorkissa tai Lontoossa ammattitaitoasi vastaavissa hyväpalkkaisissa tehtävissä?

    Pidätkö kahvista, hedelmistä, riisistä, soijasta, pizzoista, kebabeista, susheista, tortilloista, tacoista, elektroniikasta, autoilusta, matkailusta tai internetin käytöstä?

    Käytätkö sähkölaitteita? Ajatko autolla? Onko sinulla koulutus, asunto, perusterveydenhuolto ja perustoimeentulo? Entä pidätkö peleistä, elokuvista tai TV-sarjoista?

    Jos vastasit vähintään yhteen kohtaan Kyllä, silloin olet globalisti. Satut vain olemaan kaksinaismoralistinen mulkku, joka ei halua taata samoja oikeuksia muille joko ihonvärin, etnisent taustan tai erilaisen uskonnollisen vakaumuksen vuoksi.

    Se kaikki mikä sinulle on itsestään selvää, on valtaosalle maailman väestöstä etäinen unelma. Sinä varmaan uskot, että ihmisoikeuksiin sisältyy oikeus tavoitella parempaa elintasoa ja tehdä unelmistaan totta. Uskot, että se on suomalaisten, eurooppalaisten ja amerikkalaisten oikeus. Vaikka kuuluisit Suomen pienituloisimpaan prosenttiin, olisit silti parhaiden toimeentulevan promillen joukossa, kun maailmaa tarkastellaan kokonaisuutena. Sinulla on helvetisti kaikkea ja erityisesti aikaa jauhaa täydellistä paskaa. Jos käyttäisit aikasi opiskeluun, työhön tai johonkin järkevään, silloin maailmankuvasikin voisi olla rationaalisempi. Lähes kaikki suomalaiset elävät yltäkylläisyydessä ja vapaudessa, jollaista ei koskaan aiemmin ole koettu. Toki Suomessa elää 700 000 pienituloista. 1960-luvulla pienituloisia oli 800 000 ja nykypienituloiseen verrattuna 60-luvun pienituloiset elivät lähes absoluuttisessa köyhyydessä.

    Suomessa on valtavasti harvinaisia geenipoikkeamia ja kansantauteja, jotka johtuvat siitä, että geenistömme ei rikastunut. Me olemme osin sukurutsainen kansa. Pienillä paikkakunnilla geenistö ei ole juuri lainkaan vaihtunut. Lajin säilymisen kannalta on välttämätöntä biologisesti ja geneettisesti, että vaihtelua syntyy. Sosiaalisesti homogeeninen ja eristätynyt populaatio taantuu. Uudet ideat, aatteet, tavat ja tottumukset - siis tuo paha kulttuurin rikastaminen - luo uusia tapoja tehdä asioita. USA:n menestyksen selittäjinä ovat hyvin pitkälle erilaisten kulttuurien yhteentörmäys: se on luonut uusia toimintamalleja, uutta yritteliäisyyttä, uudenlaista kysyntää, työtä, hyvinvointia ja kehitystä. USA ei ollut sattumalta maailman taloudellinen veturi ja kehityksen kärkimaa. Nyt tosin Kiina menee ohi.

    Suomeen joudutaan tuomaan mm. koodaajia Intiasta ja Etelä-Koreasta, koska meillä ei omasta takaa ole rittävästi ammattitaitoista ja riittävän pätevää työvoimaa. Perinteiset alat, kuten maa- ja metästeollisuus automatisoituvat. Maailma digitalisoituu. Työn määrä vähenee. Siksi suosittelen opisekelemaan ja sitten vielä jatkamaan opintoja. Eurooppa on avoin ammattitaitoisille tekijöille. Kansallisvaltioiden aika on ohi. Sellaiset suomi-elokuvan ikoniset impivaaralaiset unelmat voi unohtaa; se maailma ei koskaan enää palaa.

    " Globalistien tavoite on luoda yksi kulttuuri koko maailmalle, ja se on se USAsta peräisin monikulttuuri. Eurooppa on se jota nyt yritetään monikulttuuristaa, ja kun Eurooppa on valloitettu, ne alkaa valloittamaan jäljellä olevia maita. "

    Ei ole. Selitä suomalainen kulttuuri. Minun mielestäni sellaista ei ole olemassakaan. Piispat tuhosivat sen viimeisetkin jäänteet 1700-luvulla. Suomalaisuuteen ovat vaikuttaneet ruotsalaiset, saksalaiset, venäläiset, britit, skotit ja amerikkalaiset. Me pukeudumme amerikkalais-eurooppalaisesti, kuuntelemme amerikkalaista ja brittiläistä musiikkia, syömme kansainvälisiä ruokia jne. Mieti nyt jumalauta itse, mistä Karjalan piirakan riisi on peräisin. Ei ainakaan Karjalasta. Suomen perinteisen kansallisruoan yksi raaka-aineista on lähtöisin aasiasta.

    1Äänestä

  • Ateistihumanisti kirjoitti:

    Trexonar - katsotko oikeudeksesi matkustaa mihin maahan tahansa mielesi tekee? Suomen passilla pääsee ilman viisumia muistaakseni 168 maahan.

    Ymmärrän+tuon+sun+ajattelutavan,+koska+olen+itse+ajatellut+samoin+ennen,+koska+sain+saman+vasemmistolaisen+aivopesuohjelman+nuorena.+Ikävä+kyllä+huomasin+sitten+että+se+on+väärin,+ja+se+on+vaarallista,+koska+tuo+vääristynyt+maailmankuva+on+aika+tavallinen+nykyään.+Niin,+joo+kulttuuri+rikastuu,+esimerkiksi+suomeen+on+tullut+paljon+lastenraiskauksia+viime+aikoina,+joista+olet+varmaan+kuullut+uutisissa.+Myös+kadulla+kävelee+naisia+joilla+on+musta+kaapu+päällä,+joilla+näkyy+vaan+silmät.+Rikastuttavaa?+Kumma+miten+Japani+selviää+niin+hyvin+ilman+monikulttuuria.+Siellä+on+98.5%+japanilaisia,+ja+on+yksiä+maailman+parhaimpia+maita.+Ei+ne+ole+mitään+ulkopuolisia+geenejä+ole+tarvinnut,+vaan+ne+on+menestynyt+juuri+siksi+koska+ne+on+etnisesti+homogeeninen.+Kun+erilaisia+kulttuureja+laitetaan+elämään+toistensa+kanssa,+siitä+syntyy+ongelmia,+koska+kulttuurit+on+erilaisia.+Tämä+on+huomattu,+että+islam+ei+ole+yhteensopiva+länsimaisten+arvojen+kanssa.+Muutenkin+monet+ihmiset+ei+vaan+tykkää+erilaisista+ihmisistä,+joten+niitä+ei+kannattaisi+siksi+sekoittaa,+koska+monikulttuuri+aiheuttaa+rasismia,+rotuvihaa+ja+muita+ongelmia.+USAssakin+on+viime+aikoina+alkanut+syntymään+ongelmia+monikulttuurin+takia.+Esimerkiksi+on+joitakin+kaupunkeja+joissa+on+lähes+vain+afrikkalaisia,+koska+monet+valkoiset+ja+afrikkalaiset+ei+tykkää+elää+keskenään,+koska+ne+on+erilaisia.+Rotuviha+ja+natsismi+on+myös+lisääntynyt.USAssa+monikulttuuri+on+toiminut+suhteellisen+hyvin,+mutta+se+ei+jatku+loputtomiin,+ja+USA+olisi+vielä+ylivoimaisempi+jos+se+olisi+ollut+etnisesti+homogeeninen+kuten+Japani.+Ainoa+syy+miksi+monikulttuuri+on+toiminut+USAssa+on+koska+heillä+on+ollut+enimmäkseen+työperäistä+maahanmuuttoa.+Näin+ei+ole+Euroopassa,+me+otetaan+ihmisiä+kehitysmaista,+eli+niistä+huonoimmista+maista+ja+kulttuureista+mitä+on+olemassa.+USAn+menestys+ei+myöskään+ole+monikulttuurin+ansiota,+vaan+yksinkertaisesti+sen+ansiota+että+se+oli+täysin+uusi+maa,+jonka+valkoiset+englantilaiset+valloitti,+ja+siellä+oli+kaikki+uudet+mahdollisuudet+mitkä+on+kun+löydetään+uusi+maanosa.Lähes+kaikilla+kansoilla+on+omat+maat+jossa+ne+voi+asua,+joten+miksi+kaikista+maista+pitäisi+tehdä+USAn+kaltainen+monikulttuuri?+Meillä+on+jo+yksi+maa+sellaisille+ihmisille+jotka+tykkää+monikulttuurista,+ja+ne+voi+muuttaa+sinne+(USAhan).+Miksi+pitäisi+tuhota+muut+kulttuurit+ja+pakottaa+kaikille+samaa?+Kyse+ei+ole+siitä+että+muilla+ihmisillä+ei+ole+samoja+oikeuksia,+meillä+voi+kaikilla+olla+samat+oikeudet,+mutta+paras+on+jos+ne+oikeudet+on+meidän+omissa+maissa,+meidän+omien+kansojen+kanssa,+koska+sillä+tavalla+me+toimimme+parhaiten.+Ihmiset+on+erilaisia,+ne+ajattelee+erilailla+kuin+sinä.Joo,+ja+kiina+olisi+mennyt+USAn+ohi+taloudessa+jo+kauan+sitten,+jos+sosialismi+ja+kommunismi+ei+olisi+jarruttanut+sitä.+Kiina+on+myös+homogeeninen+maa.+Tuo+sosialismi+ja+kommunismi+on+muuten+se+mitä+te+maailmankansalaiset+usein+haluatte.Se+on+totta+että+amerikkalainen+kulttuuri+vaikuttaa+paljon+meihin+täällä+suomessa,+ja+se+on+yksi+asia+joka+aiheuttaa+globalisaatiota+ja+tuhoaa+kansat,+maat+ja+kielet.+Ymmärrän+että+jos+haluat+tuhoa,+se+on+hyvä+asia,+mutta+on+myös+ihmisiä+jotka+haluaa+vaan+elää+rauhassa.+Ihmiset+voi+yrittää+pakottaa+kaikille+eurooppalaisille+monikulttuuria+jos+ne+haluaa.+Saa+nähdä+kuinka+siinä+käy.

    Äänestä

  • Trexnonar kirjoitti:

    Niin, ja unohdin mainita, suomen kulttuuri "rikastui" myös sillä tavalla että tänne tuli ensimmäinen islamistinen terrori-isku. Samalla tavalla monet muut euroopan maat on "rikastettu".

    "Ymmärrän+tuon+sun+ajattelutavan,+koska+olen+itse+ajatellut+samoin+ennen,+koska+sain+saman+vasemmistolaisen+aivopesuohjelman+nuorena.+"Mistä+sait+vasemmistolaisen+aivopesuohjelman?+Peruskoulusta,+lukiosta,+ammattikoulusta+vai+yliopistosta?+Noin+yleisesti+ottaen+suomalaiset+ainakin+vielä+minun+kouluaikoinani+kasvatettiin+melko+konservatiivisiin+arvoihin.+Uskonnonopetuksen+takoitus+oli+tehdä+lapsista+kuuliaisia+evankelis-luterilaisia+veronmaksajia+ja+tarvittaessa+tykinruokaa+itärintamalle.+Koti-uskonto+ja+isänmaa.+Se+oli+sitä+aivopesua,+mitä+minä+lapsena+kuulin+koulusta,+televisiosta,+radiosta.+Kekkonen+oli+minulle+presidentin+synonyymi+-+kansakunnan+isä.+Vasemmistolaisista+en+tiennyt+tuon+taivaallista+ja+ryssiä+pelkäsin+ihan+perkeleesti.++Tosin+ollessani+lapsi,+taistolaiset+osoittivat+mieltään+"eliittiä"+vastaan+aivan+vastaavin+sanankääntein+kuin+monet+EU-+ja+globalisaatiokriitikot+nykyään.+He+olivat+punaistakin+punaisempia+kommareita.+Yhteiskunnan+reunamilla+erilaisia+"vastarintaliikkeitä"+syntyy+jokaisen+sukupolven+aikana.+Te+globalisaatio-+ja+EU-kriitikot+ette+ole+ilmiönä+mikään+poikkeus.+Samalaisia+on+ollut+Lapuan+liikkeestä+lähtien.+Vastustuksen+kohteet+vain+vaihtuvat+säännöllisin+väliajoin:+joskus+vastustetaan+kommunisteja,+toisinaan+kapitalisteja,+ydinvoimaa+tai+jotain+muuta.+1930-luvulla+juutalaisista+puhuttiin+täsmälleen+samoin+sanoin+kuin+islaminuskoisista+nykypäivänä.++Minä+olen+arvoiltani+liberaali+ja+taloudellisesti+kallellani+oikeistolaisuuteen.+Olen+toki+ehtinyt+elämäni+aikanakäydä+läpi+kaikki+puolueet+sosiaalidemokrateista+kokoomukseen,+mutta+Kepua+en+ole+äänestänyt,+koska+opin+jo+pienenä,+että+Kepu+pettää+aina.+Ja+niin+se+tekee+yhä.Etenkin+näin+vanhemmalla+iällä+ystävä-+ja+tuttavapiiriini+on+mahtunut+useita+ulkomaalaistaustaisia.+He+ovat+edustaneet+eri+pigmenttejä+sekä+erilaisia+uskonnollisia+ja+poliittisia+vakaumuksia.+Yksikään+tuntemistani+islaminuskoisista+ei+ole+eronnut+tavallisista+tapakristityistä+muuten+kuin+hieman+peruspohjalaista+maatalonpoikaa+tummemman+ihon+ja+tukan+perusteella.++Kouluaikoina+ystäväpiiriini+kuului+koulun+ainoa+tummaihoinen,+afrikkalaisen+isän+ja+suomalaisen+äidin+Suomessa+syntynyt+ja+kasvanut+poika,+jonka+kaltaisesi+ksenofobiset+rasistiperkeleet+saivat+jatkuvalla+kiusaamisellaan+ja++"neekerimetsästyksillä"++henkisesti+hajoamaan.+Vielä+viisikymppisenä+hän+tarvitsee+psykiatrista+apua+lapsuuden+traumojen+vuoksi.+En+usko,+että+sinä+voit+edes+käsittää+miltä+12+vuotiaasta+koulun+ainoasta+tummaihoisesta+pojasta+on+mahtanut+tuntua,+kun+joukko+vanhempia+jahtasi+ja+pahoinpiteli+häntä+lähes+päivittäin+vain+siksi,+että+sattui+näyttämään+erilaiselta+kuin+muut+suomalaiset.+Minun+kouluaikanani+myös+köyhiä+ja+romaneja+kiusattiin+ahkerasti.+Ulkomaalaistaustaiset,+erinäköiset+sekä+sukupuolisiin+vähemmistöihin+lukeutuneet+ystävät+kasvattivat+minusta+suvaitsevaisen+ja+liberaalin.+Jos+aivopesua+on+tapahtunut,+se+on+ollut+vastareaktio+kesonofobiselle+tyhmyydelle+ja+julmuudelle.+Vasemmistolainen+en+ole,+enkä+koskaan+ole+ollut.+Ystävä-+ja+tuttavapiirissäni+on+niitä,+jotka+näkemyksesi+mukaan+kuuluvat+johonkin+salaperäiseen+"eliittiin".+He+työskentelevät+opetus-,+sosiaali-+ja+terveys-+ja+ulkoministeriössä.+Monet+lapsuuden+ystävistäni+tekevät+tai+ainakin+ovat+tehneet+töitä+ulkomailla.+Osalla+tutuistani+on+ulkomaalaistaustainen+mies+tai+vaimo.+"Ikävä+kyllä+huomasin+sitten+että+se+on+väärin,+ja+se+on+vaarallista,+koska+tuo+vääristynyt+maailmankuva+on+aika+tavallinen+nykyään."Se,+jos+jokin+asia+on+tavallista,+ei+yksin+tee+mistään+asiasta+vaarallista.+Edustuksellisessa+demokratiassa+enemmistön+mielipide+painaa+enemmän+kuin+vähemmistön+mielipide.+Minun+mielestäni+on+väärin+ja+hyvin+vaarallista+luoda+voimakkaan+negatiivisia+yleistyksiä+etnisistä+tai+uskonnollista+ryhmistä,+etenkin,+jos+ei+omaa+yhtään+ko.+väestöryhmään+kuuluvaa+tuttavaa.+"Niin,+joo+kulttuuri+rikastuu,+esim.+suomeen+on+tullut+paljon+lastenraiskauksia+viime+aikoina,+joista+olet+varmaan+kuullut+uutisissa."Tuo+on+aivan+järkyttävä+ilmiö,+enkä+sitä+puolustele+mitenkään.+Tietyt+kansallisuudet+ylikorostuvat+raiskaustilastoissa.+Se+on+totta.+Siitä+ei+kuitenkaan+voi+ja+saa+vetää+johtopäätöstä,+että+kaikki+toimivat+näin.+Varmastikaan+kaikki+helluntailaiset,+lestadiolaiset+ja+jehovalaiset+eivät+nussi+omia+lapsiaan,+mutta+osa+nussii.++"Myös+kadulla+kävelee+naisia+joilla+on+musta+kaapu+päällä,+joilla+näkyy+vaan+silmät."Kadulla+saa+kävellä+ihmisiä+kaavuissa+tai+ilman.+Mä+olen+sen+verran+sinisilmäinen,+että+en+vastusta+edes+Reebokkeja+tai+Adidaksia.+Jos+pukeutumista+aletaan+säätelemään,+edessä+on+vaarallinen+tie.+Kielletäänö+myös+romanien+perinteiset+vaatteet,+miesten+tummat+housut+ja+naisten+hameet?+Ehkä+liian+paljastava+tai+värikkäät+vaatteet,..+"Kumma+miten+Japani+selviää+niin+hyvin+ilman+monikulttuuria.+Siellä+on+98.5%+japanilaisia,+ja+on+yksiä+maailman+parhaimpia+maita."Japani+on+varsin+rasistinen+valtio.+Hieman+Suomea+suurempana+se+asuttaa+kuitenki+127+miljoonaa+ihmistä.+Suomeen+ei+tahdo+mahtua+5,5+miljoonaa.

    Synnyin+ruotsissa,+siksi+sain+arvovasemmistolaisen+aivopesuohjelman.+Se+on+totta+että+täällä+suomessa,+uusmarxilaisuudella+ja+monikulttuurilla+on+kestänyt+muutama+vuosikymmen+ennen+kuin+se+alkoi+leviämään+kunnolla,+joka+johtuu+esimerkiksi+siitä+että+ruotsissa+on+enemmän+juutalaisia.+Juutalaisruotsalainen+Barbara+Spectre+esimerkiksi+on+sanonut+että+juutalaiset+on+johtavassa+asemassa+Euroopan+monikulttuuristamisessa.+Voit+googlata+sitä+jos+et+usko.Tiedätkö+että+suomalaisia+on+vain+5+miljoonaa,+ja+muslimeja+ja+afrikkalaisia+on+kumpaakin+reilusti+yli+miljardi,+eli+jotain+2.5+miljardia+yhteensä?+Mitä+sitten+sanot+jos+suomessa+kaikki+on+afrikkalaisia+tai+muslimeja,+kaikki+naiset+kävelee+kaapu+päällä,+joista+näkyy+vain+silmät,+ja+meidän+länsimainen+kulttuuri+on+hävitetty,+ja+täällä+on+islamilainen+sharia+laki?+JA+mitä+hyötyä+tästä+väestönvaihdosta+on,+että+vaihdetaan+suomalaiset+afrikkalaisiin+ja+muslimeihin?(Ja+ratkaisu+tuohon+pukeutumisongelmaan+ei+tietenkään+ole+että+kielletään+tiettyjä+vaatteita,+vaan+ratkaisu+olisi+ollut+silloin+80-luvulla,+että+ei+olisi+aloitettu+massamaahanmuuttoa.)Joo,+ja+demokratia+on+demokratiaa,+enkä+voi+sille+mitään+jos+ihmiset+äänestää+omaa+tuhoa.+Mutta+ihmisiä+aivopestään+pienestä+lähtien+ajattelemaan+tietyllä+tavalla,+ja+massamaahanmuutto/väestönvaihto+on+myös+tapa+vasemmistolaisille+kuten+sosiaalidemokraateille+saada+lisää+ääniä,+siksi+ruotsissa+on+joitakin+paikkoja+joissa+68%+äänestää+demareita+ja+14%+vasemmistoa.+Tällä+tavalla+massamaahanmuutolla+tuhotaan+myös+demokratia,+koska+tuhotaan+oppositio.+Tämä+on+kaikki+nähty+Neuvostoliitossakin+aikoinaan,+ja+se+johtaa+siihen+että+jos+sulla+on+väärä+poliittinen+mielipide,+sinua+vainotaan,+kuten+ruotsissakin+tehdään+jo+nyt+jossain+määrin.Ai+että+Japani+on+varsin+"rasistinen"+valtio?+Ja+millä+tavalla+se+on+ongelma+heille,+kerta+siellä+on+kuitenkin+lähes+100%+japanilaisia+tai+japanilaisen+kaltaisia+kuten+korealaisia?+Miksi+ne+selviää+niin+hyvin+ilman+monikulttuuria,+jos+monikulttuuri+on+muka+niin+hyvä+asia?+Suomen+kannattaisi+myös+siirtyä+etnonationalismiin,+ennen+kuin+tilanne+on+peruuttamaton,+jolloin+me+mennään+kohti+tuhoa.

    "Juutalaisruotsalainen+Barbara+Spectre+esimerkiksi+on+sanonut+että+juutalaiset+on+johtavassa+asemassa+Euroopan+monikulttuuristamisessa."+Mitä+väliä+hänen+sanoillaan+on,+vai+onko+mielestäsi+"juutalaisruotsalaiset"+oikeassa+kaikessa+mitä+sanovat?+;)+"Tiedätkö+että+suomalaisia+on+vain+5+miljoonaa,+ja+muslimeja+ja+afrikkalaisia+on+kumpaakin+reilusti+yli+miljardi,+eli+jotain+2.5+miljardia+yhteensä?"+Niin,+mitä+väliä?+Ihmiset+pääosin+pysyvät+kotiseuduillaan+niin+kauan+kuin+siellä+ei+ole+ongelma+elää+ja+suurella+osalla+arabeista+on+mukavampi+elämä+kotimaassaan.+Afrikassakin+vähitellen+alkaa+tilanne+parantua+vaikka+vielä+kestää+kauan+ennen+kuin+talous+pääsee+samaan+kuntoon+kuin+länsimaissa."Mitä+sitten+sanot+jos+suomessa+kaikki+on+afrikkalaisia+tai+muslimeja,+kaikki+naiset+kävelee+kaapu+päällä,+joista+näkyy+vain+silmät,+ja+meidän+länsimainen+kulttuuri+on+hävitetty,+ja+täällä+on+islamilainen+sharia+laki?"Samaa+kuin+jos+joku+väittäisi+että+alienit+tulivat+ja+tuhosivat+maapallon+eilen,+eli+en+sanoisi+mitään+vaan+lopettaisin+hypoteettisten+ja+epärealististen+asioiden+kuvittelemisen."(Ja+ratkaisu+tuohon+pukeutumisongelmaan+ei+tietenkään+ole+että+kielletään+tiettyjä+vaatteita,+vaan+ratkaisu+olisi+ollut+silloin+80-luvulla,+että+ei+olisi+aloitettu+massamaahanmuuttoa.)"Mikä+ongelma+sulle+on+jos+joku+pukeutuu+eri+tavalla?+Pukeutukoon+ihmiset+vaikka+Hemuliksi+mennessään+kaupungille,+ei+se+muita+ihmisiä+haittaa."Joo,+ja+demokratia+on+demokratiaa,+enkä+voi+sille+mitään+jos+ihmiset+äänestää+omaa+tuhoa.+"Onneksi+suurin+osa+ihmisistä+on+ainakin+jonkin+verran+järkeviä+:)+"Tällä+tavalla+massamaahanmuutolla+tuhotaan+myös+demokratia,+koska+tuhotaan+oppositio."+Sanonnassasi+ei+ole+järkeä.+Jopa+jos+oikeasti+olisi+mahdollista+järjestää+"massamaahanmuuttoa"+skaalalla+joka+pystyisi+vaikuttamaan+äänestyksiin,+olisi+silti+kyse+demokratiasta+jos+ihmiset+voivat+äänestää."Tämä+on+kaikki+nähty+Neuvostoliitossakin+aikoinaan,+ja+se+johtaa+siihen+että+jos+sulla+on+väärä+poliittinen+mielipide,+sinua+vainotaan,+kuten+ruotsissakin+tehdään+jo+nyt+jossain+määrin."Neuvostoliitossa+ei+tosin+saanut+äänestää+tai+perustaa+omaa+pääpuoluetta+vastustavaa+tahoa+siinä+missä+Suomessa+kuka+tahansa+voi+kerätä+ne+nimet+oman+puolueen+perustamiseksi.+Se,+että+ihmiset+eivät+ole+kiinnostuneita+siitä+mitä+sinä+ajattelet+ei+ole+sinun+henkilökohtaista+vainoamista,+vaan+tarkoittaa+vaan+että+ihmiset+viittaavat+kintaalla+sinun+mielipiteillesi+:)"Ai+että+Japani+on+varsin+"rasistinen"+valtio?+Ja+millä+tavalla+se+on+ongelma+heille,+kerta+siellä+on+kuitenkin+lähes+100%+japanilaisia+tai+japanilaisen+kaltaisia+kuten+korealaisia?+Miksi+ne+selviää+niin+hyvin+ilman+monikulttuuria,+jos+monikulttuuri+on+muka+niin+hyvä+asia?"Japani+sai+taloutensa+kuntoon+olemalla+aluksi+hyvän+elektroniikan+halpatuottajamaa.+Tätä+ne+eivät+enää+ole+koska+on+halvempia+paikkoja+jossa+voi+tehdä+samat+laitteet.Nykyisin+he+ovat+järkyttävällä+erolla+seuraaviin+kaikkein+velkaantunein+maa+kun+verrataan+maksukykyyn+ja+heillä+on+huomattavasti+enemmän+velkaa+kuin+edes+Kreikalla+(223%+vs.+Kreikan+180%+ja+Lebanonin+142%).https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_public_debtEli+valitettavasti+taloudellisesti+heillä+ei+mene+niin+hyvin+nykyisin+joka+saattaa+johtua+siitä+että+maa+ei+ole+ollut+valmis+sopeutumaan+muuttuvaan+kilpailutilanteeseen+vaan+on+pyrkinyt+tekemään+vain+sitä+samaa+kuin+aina+ennenkin.+Kommenttisi+korealaisista+tosin+on+mielenkiintoinen+tosin,+koska+se+kertoo+miten+hyvin+olet+tutustunut+alueen+historiaan+:)

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    "Mitä väliä hänen sanoillaan on, vai onko mielestäsi "juutalaisruotsalaiset" oikeassa kaikessa mitä sanovat? ;)"

    Jos keksit syyn miksi hän valehtelisi, siitä vaan. Itse en voi keksiä mitään syytä, siksi uskon että se on totta.

    "Samaa kuin jos joku väittäisi että alienit tulivat ja tuhosivat maapallon eilen, eli en sanoisi mitään vaan lopettaisin hypoteettisten ja epärealististen asioiden kuvittelemisen."

    Ruotsissa ja myös suomessa on paljon pieniä alueita joissa on lähes vain kehitysmaalaisia, joten ei se mitenkään mahdotonta ole, jos katsot miten suuri syntyvyys kehitysmaalaisilla on.

    "Mikä ongelma sulle on jos joku pukeutuu eri tavalla? Pukeutukoon ihmiset vaikka Hemuliksi mennessään kaupungille, ei se muita ihmisiä haittaa."

    Se on ongelma koska burka ja niqab on osa muslimien epätasaarvoista kulttuuria, joilla naisia alistetaan. Mutta ehkä et usko tasa-arvoon. Se on myös ongelma koska se on osa uskontoa, ja uskontoja minun mielestä ei pitäisi tunkea ihmisille kurkusta alas, tai silmien kautta alas. Ajattele jos kaikki Kristitytkin tekisi samoin, ja kaikki kävelisi vaikka jossain uskonnollisissa vaatteissa joissa on vaikka suuri risti ja Jeesuksen kuvia, kyllä se alkaisi ottaan silmiin, kun ne tunkee sitä uskontoa silmiin koko ajan.

    Se on myös ongelma kun näitä burkanaisia alkaa olemaan joka paikassa, kuten esimerkiksi Rinkebyssä ruotsissa. Se ei ole vain vaate muiden seassa, se on osa ääriuskontoa, epätasaarvoa ja invaasiotaktiikkaa.

    "Neuvostoliitossa ei tosin saanut äänestää tai perustaa omaa pääpuoluetta vastustavaa tahoa siinä missä Suomessa kuka tahansa voi kerätä ne nimet oman puolueen perustamiseksi."

    Väärin, suomessa kielletään myös joitakin puolueita. Ja se että me saamme äänestää tietysti tekee sen valedemokratian vielä paremmaksi valheeksi, koska se ei ole niin läpinäkyvää.

    "Se, että ihmiset eivät ole kiinnostuneita siitä mitä sinä ajattelet ei ole sinun henkilökohtaista vainoamista, vaan tarkoittaa vaan että ihmiset viittaavat kintaalla sinun mielipiteillesi :)"

    Vainoamisella tarkoitan esimerkiksi sitä että esimerkiksi sun kotioveen tullaan lyömään kirveellä, kuten on tapahtunut ruotsissa, kun jollakin on ollut "väärä mielipide". Tai sitten että jos joku mummu sanoo "vääriä mielipiteitä ja vääriä sanoja" facebookissa, hänet laitetaan vankilaan. Ei tuo ole enää aitoa demokratiaa, jos ihmisten pitää pelätä mielipiteiden ilmaisun seurauksia.

    "Nykyisin he ovat järkyttävällä erolla seuraaviin kaikkein velkaantunein maa"

    Ja mitä sillä Japanin velalla on väliä, kun heillä kuitenkin pyyhkii hyvin?

    "Kommenttisi korealaisista tosin on mielenkiintoinen tosin, koska se kertoo miten hyvin olet tutustunut alueen historiaan :)"

    Voisit avata tätä hieman enemmän.

    "Jos keksit syyn miksi hän valehtelisi, siitä vaan. Itse en voi keksiä mitään syytä, siksi uskon että se on totta."

    Ei tarvitse valehdella ollakseen väärässä :)
    Valehtelu vaatii että tietoisesti ihminen ymmärtää asioiden olevan toisin kuin hän väittää.

    "Ruotsissa ja myös suomessa on paljon pieniä alueita joissa on lähes vain kehitysmaalaisia, joten ei se mitenkään mahdotonta ole, jos katsot miten suuri syntyvyys kehitysmaalaisilla on."

    Pari sataa lisää ihmistä per vuosi ei juuri vaikuta Suomen (tai Ruotsin) kokonaissyntyvyyteen.

    "Se on ongelma koska burka ja niqab on osa muslimien epätasaarvoista kulttuuria, joilla naisia alistetaan. Mutta ehkä et usko tasa-arvoon. "

    Vastaavien vaatteiden kieltäminen on lähinnä sama kuin pakottaisi musliminaiset ulkonaliikkumiskieltoon jos jostain syystä hän silti noudattaa. Burkan ja niqabin kieltäminen ei ole ratkaisu, vaan naisten kouluttaminen siihen mitä tasa-arvo tarkoittaa.

    Mielenkiintoisena anekdoottina, edellisvuonna Dubaissa jäin keskustelemaan Emiraatti-naisen kanssa yökerhossa joka kertoi että hänelle se on lähinnä kulttuurin mukainen puku joka laitetaan päälle tyyliin työhaastattelua varten. Yöelämää se ei haittaa.

    Totta että kaikilla ei ole yhtä hyvää asemaa, mutta sen vuoksi on tärkeämpää puuttua itse ongelmaan kuin lähteä kieltämään satunnaisia pukukokonaisuuksia koska se muistuttaa liikaa lapsuuden mörköpelosta.

    "Se on myös ongelma koska se on osa uskontoa, ja uskontoja minun mielestä ei pitäisi tunkea ihmisille kurkusta alas, tai silmien kautta alas. Ajattele jos kaikki Kristitytkin tekisi samoin, ja kaikki kävelisi vaikka jossain uskonnollisissa vaatteissa joissa on vaikka suuri risti ja Jeesuksen kuvia, kyllä se alkaisi ottaan silmiin, kun ne tunkee sitä uskontoa silmiin koko ajan. "

    Kristinusko jo tunkee itseään alas jokaisen kurkusta mm. risteillä :)
    Mutta niin kauan kuin esim. valtioiden päätökset tehdään riippumatta mistään uskonnosta vaan sen sijasta ihmisten hyvinvointia ajatellen, on maassa parempi olla.

    "Väärin, suomessa kielletään myös joitakin puolueita. Ja se että me saamme äänestää tietysti tekee sen valedemokratian vielä paremmaksi valheeksi, koska se ei ole niin läpinäkyvää."

    Annatko esimerkin missä puolue on turhaan kielletty? Jopa tyhmät puolueet tyyliin sinivalkoiset tai persut ovat olleet sallittuja. Vaatii vain töitä että keräät ne kannattajakortit niin sinäkin voit perustaa oman puolueen.

    Eri asia on se ovatko sitten taas ihmiset samaa mieltä kanssasi asioista.

    "Vainoamisella tarkoitan esimerkiksi sitä että esimerkiksi sun kotioveen tullaan lyömään kirveellä, kuten on tapahtunut ruotsissa, kun jollakin on ollut "väärä mielipide". Tai sitten että jos joku mummu sanoo "vääriä mielipiteitä ja vääriä sanoja" facebookissa, hänet laitetaan vankilaan. Ei tuo ole enää aitoa demokratiaa, jos ihmisten pitää pelätä mielipiteiden ilmaisun seurauksia."

    Annatko esimerkin missä näin on käynyt muuta kuin tapauksessa missä joku kaheli äärihenkilö on vetänyt herneen nenään? Mutta joka tapauksessa valtio suojelee sinua vastaavilta, poliisi on tälläisiä ongelmia varten.

    Mielipiteidensä kertomista ei tarvitse pelätä, mutta kannattaa miettiä sitä miten esität ne :)

    "Ja mitä sillä Japanin velalla on väliä, kun heillä kuitenkin pyyhkii hyvin?"

    Huonommin kuin suurella osalla Euroopan maita, poislukien Kreikka.

    "Voisit avata tätä hieman enemmän."

    Historiallisesti Korealaiset ovat olleet sekä melko eristäytyneitä (kulttuuriltaan ja tavoiltaan) Japanin kanssa ja sen vuoksi heillä kielikin on kokonaan eri sukupuuta (korean kieli on yksi orpokielistä joka ei sovi muiden kanssa yhteen, sama kuin suomalais-ugrilaiset kielet kuten Suomen ja Unkarin kieli).

    Ainoa "yhteinen" asia mitä Korealla ja Japanilla oli, oli ne sotarikokset joita Japani tekivät Koreassa, alkaen vuodesta 1910 kun tämän valloittivat.

    Ei että tällä olisi kovinkaan paljon tekemistä aiheen kanssa, mutta Japanilaisten ja Korealaisten vertaileminen on kuin sanoisi että "venäläiset on ihan saksalaisten kaltaisia".
    Voit tietysti sanoa näin jos tahdot, voit jopa uskoa sen totuudellisuuteen. Mutta se ei tarkoita että niiden maiden kulttuureissa olisi mitään erityisen samankaltaista.

    "Pari+sataa+lisää+ihmistä+per+vuosi+ei+juuri+vaikuta+Suomen+(tai+Ruotsin)+kokonaissyntyvyyteen."Vuonna+2015+turvapaikanhakijoita+suomeen+oli+32000.+Viime+vuonna+niitä+oli+4548.+Millä+tavalla+tämä+on+"muutama+sata"?+Ja+tässä+katsotaan+siis+ainoastaan+turvapaikanhakijoita.+Jos+kaikkia+maahanmuuttajia+katsoo,+niitä+on+paljon+enemmän.+Ja+ruotsissa+numerot+on+paljon+suurempia.+Ja+tähän+päälle+sitte+lisää+vielä+se+että+kehitysmaalaiset+tekee+paljon+enemmän+lapsia+kuin+suomalaiset/ruotsalaiset.+Stat.fin+mukaan+suomessa+on+noin+7%+ulkomaalaistaustaisia.+90-luvun+alussa+se+oli+alle+1%,+joten+nopeasti+väestö+muuttuu.+Ja+siitä+seuraa+kaikenlaisia+ongelmia."Totta+että+kaikilla+ei+ole+yhtä+hyvää+asemaa,+mutta+sen+vuoksi+on+tärkeämpää+puuttua+itse+ongelmaan+kuin+lähteä+kieltämään+satunnaisia+pukukokonaisuuksia+koska+se+muistuttaa+liikaa+lapsuuden+mörköpelosta."Siksi+sanoinkin+aikaisemmin:+(Ja+ratkaisu+tuohon+pukeutumisongelmaan+ei+tietenkään+ole+että+kielletään+tiettyjä+vaatteita,+vaan+ratkaisu+olisi+ollut+silloin+80-luvulla,+että+ei+olisi+aloitettu+massamaahanmuuttoa.)+Jos+järkeviä+ratkaisuja+ei+tehdä+ajoissa,+se+voi+sitten+johtaa+siihen+että+on+pakko+alkaa+tekemään+suhteellisen+tyhmiä+lakeja+kuten+Tanskassa+tuo+niqab/burkakielto."Jopa+tyhmät+puolueet+tyyliin+sinivalkoiset+tai+persut+ovat+olleet+sallittuja."Tyhmyys+on+aika+subjektiivista,+jos+ei+katsota+ÄOta.+Jos+puolueita+alettaisiin+kieltämään+jonkin+subjektiivisen+"tyhmyyden"+perusteella,+joidenkin+mielestä+kaikki+vasuripuolueet+pitäisi+kieltää,+ja+vasureiden+mukaan+taas+kaikki+konservatiiviset+puolueet+kuten+persut+pitäisi+kieltää.+Persut+on+järkevin+puolue+tällä+hetkellä,+koska+ne+on+eniten+suomalaisten+ja+Suomen+puolella."Ei+että+tällä+olisi+kovinkaan+paljon+tekemistä+aiheen+kanssa,+mutta+Japanilaisten+ja+Korealaisten+vertaileminen+on+kuin+sanoisi+että+"venäläiset+on+ihan+saksalaisten+kaltaisia".Tarkoitan+siis+että+ne+on+geneettisesti+samanlaisia,+ja+siksi+samannäköisiä+ulkonäöltään.+Ulkonäöltään+japanilaiset+ja+korealaiset+eroaa+varmaan+vielä+vähemmän+kuin+venäläiset+ja+saksalaiset.+Japanilaisten+ja+korealaisten+kulttuuri+on+myös+suhteellisen+samanlaista,+verrattuna+japanilaisten+ja+afrikkalaisten+kulttuuriin.Kukaan+ei+välittäisi+jos+suomeen+tulisi+turvapaikanhakijoita+vaikka+Unkarista,+koska+Unkarilaiset+on+aika+samannäköisiä+ja+muutenkin+aika+samanlaisia+kuin+suomalaiset,+samalla+tavalla+miten+korealaiset+ja+japanilaiset+on+aika+samanlaisia.+Ongelmia+syntyy+kun+laitetaan+geneettisesti+liian+erilaisia+ihmisiä+(esim.+Afrikasta)+toisten+sekaan.+Siitä+syntyy+myös+rasismia+ja+natsismia.

    "Vuonna+2015+turvapaikanhakijoita+suomeen+oli+32000.+Viime+vuonna+niitä+oli+4548.+Millä+tavalla+tämä+on+"muutama+sata"?+"Vuosittain+syntyviä+Suomalaisia+on+n.+50,000+jolloin+nämä+mainitsemasi+luvut+ovat+todella+minimaalisia.+:)https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi.html"Stat.fin+mukaan+suomessa+on+noin+7%+ulkomaalaistaustaisia.+90-luvun+alussa+se+oli+alle+1%,+joten+nopeasti+väestö+muuttuu.+Ja+siitä+seuraa+kaikenlaisia+ongelmia."Lähde,+perustelut+ja+todiste+puuttuu+tästä+ongelmasta.+Erityisesti+siitä+että+mikä+ongelma+tulee+ihmisistä+jotka+muuttavat+tekemään+töitä+:)"+Siksi+sanoinkin+aikaisemmin:+(Ja+ratkaisu+tuohon+pukeutumisongelmaan+ei+tietenkään+ole+että+kielletään+tiettyjä+vaatteita,+vaan+ratkaisu+olisi+ollut+silloin+80-luvulla,+että+ei+olisi+aloitettu+massamaahanmuuttoa.)+Jos+järkeviä+ratkaisuja+ei+tehdä+ajoissa,+se+voi+sitten+johtaa+siihen+että+on+pakko+alkaa+tekemään+suhteellisen+tyhmiä+lakeja+kuten+Tanskassa+tuo+niqab/burkakielto."+Ollaan+ainakin+tämän+lain+tyhmyydestä+samaa+mieltä.+Mutta+kun+puhut+"massamaahanmuutosta"+kannattaa+avata+vähän+täsmälleen+mistä+puhut.+Esimerkiksi+sisältääkö+se+sinun+mielestäsi+sekä+ihmiset+jotka+tulevat+parempien+olojen+toivossa,+turvapaikanhakijat+että+korkeasti+koulutetut+jotka+tulevat+töihin?+Siitä+voidaan+sitten+lähteä+avaamaan+paremmin+onko+oikeasti+suurta+ongelmaa.+Esimerkiksi+mielestäni+noita+viimeisiä+pitäisi+Suomen+houkutella+enemmänkin.+"Tyhmyys+on+aika+subjektiivista,+jos+ei+katsota+ÄOta.+Jos+puolueita+alettaisiin+kieltämään+jonkin+subjektiivisen+"tyhmyyden"+perusteella,+joidenkin+mielestä+kaikki+vasuripuolueet+pitäisi+kieltää,+ja+vasureiden+mukaan+taas+kaikki+konservatiiviset+puolueet+kuten+persut+pitäisi+kieltää.+Persut+on+järkevin+puolue+tällä+hetkellä,+koska+ne+on+eniten+suomalaisten+ja+Suomen+puolella."Ehkä+paras+että+tarkennan+vähän+mitä+tarkoitan+"tyhmyydellä",+esimerkiksi+Persuilla+on+ollut+pitemmän+aikaa+juuri+se+yksi+ainoa+asia+jota+ne+ajavat+yksimielisesti,+eli+ulkomaalaisten+vähentämistä.+Muuten+eri+puolueen+kannattajat+ovat+hyvin+eri+mieltä+eri+asioista.Puolueen+ideana+on+kerätä+enemmänkin+samalla+tavalla+ajattelevia+yhteen,+ei+sekamelskaa+joiden+ainoa+yhteinen+kanta+on+etteivät+pidä+ulkomaalaisista."Tarkoitan+siis+että+ne+on+geneettisesti+samanlaisia,+ja+siksi+samannäköisiä+ulkonäöltään.+Ulkonäöltään+japanilaiset+ja+korealaiset+eroaa+varmaan+vielä+vähemmän+kuin+venäläiset+ja+saksalaiset.+Japanilaisten+ja+korealaisten+kulttuuri+on+myös+suhteellisen+samanlaista,+verrattuna+japanilaisten+ja+afrikkalaisten+kulttuuriin."Samalla+tapaa+heidän+kannaltaan+olisi+hyvin+helppoa+erottaa+ulkonäöllisesti+korealaiset+ja+japanilaiset+keskenään+mutta+esim.+saksalainen+ja+länsi-venäläinen+olisi+melkein+mahdotonta+vaikka+Euroopassa+asuville+se+on+melko+helppoa.Kyse+ei+ole+siitä+että+heillä+(tai+afrikkalaisilla)+olisi+mitenkään+yhtenäisempi+perimä+tai+tausta.+Lähinnä+vain+se+että+sinä+et+ole+tavannut+heitä+tarpeeksi+että+olisit+oppinut+tunnistamaan+heitä.+Valitettavasti+tällä+"geneettisellä+samanlaisuudella"+ei+ole+pohjaa+oikeassa+elämässä+:)+"Ongelmia+syntyy+kun+laitetaan+geneettisesti+liian+erilaisia+ihmisiä+(esim.+Afrikasta)+toisten+sekaan.+Siitä+syntyy+myös+rasismia+ja+natsismia."Sekoitat+tässä+kokonaan+genetiikan+kulttuuriin.+Ongelma+syntyy+lähinnä+siitä+jos+paikalliset+alkavat+pelätä+ihmisiä+joilla+on+erilainen+kulttuuri,+vaikka+toiset+eivät+olisi+tehneet+mitään+väärää.Jokainen+rikollinen+ihonväriin+tai+mainitsemaasi+"genetiikkaan"+katsomatta+on+tuomittava+samalla+tavalla,+mutta+myös+syyttömät+on+jätettävä+rauhaan.+:)

    "Vuosittain+syntyviä+Suomalaisia+on+n.+50,000+jolloin+nämä+mainitsemasi+luvut+ovat+todella+minimaalisia.+:)"Kuten+sanoin,+ulkomaalaisten+prosentti+oli+alle+1%+90-luvun+alussa,+ja+nyt+se+on+7%,+joten+väestö+vaihtuu+nopeasti,+vaikka+sanotkin+että+se+on+muka+minimaalista.+Väestönvaihdon+voi+nähdä+helposti+myös+toisissa+Euroopan+maissa,+kuten+ruotsissa,+saksassa+ja+ranskassa.+Ruotsissa+on+paikkoja+joissa+yli+50%+on+kehitysmaalaisia."Lähde,+perustelut+ja+todiste+puuttuu+tästä+ongelmasta.+Erityisesti+siitä+että+mikä+ongelma+tulee+ihmisistä+jotka+muuttavat+tekemään+töitä+:)"Maahanmuuton+ongelmia+on:-+Lisääntyvä+terrorismi+(esim.+Turun+terrori-isku)-+Turvapaikkahakijoiden+korkea+raiskausprosentti-+Maahanmuutto+maksaa+paljon-+Lisääntyvä+rasismi-+Lisääntyvä+natsismi-+Kansan+yhtenäisyyden+tunnelma+häviäminen-+Nationalismin+heikentyminen+tai+häviäminen-+Suomalaisen+kulttuurin+heikentyminen-+Kantasuomalaisten+suomalaisen+identiteetin+heikentyminen-+Islamisaatio-+Ghettoutuminen+paikoissa+joissa+on+paljon+maahanmuuttajia-+Maahanmuuttajat+ottaa+suomalaisten+töitä-+Väestönvaihto/kansanmurha+voi+tapahtua+pitkän+päälle-+Lisääntyvä+sensuuri,+koska+kehitysmaalaisista+ei+saa+sanoa+liikaa+totuuksiaSinähän+voisit+vastaavasti+nyt+vastata+että+mitä+hyötyä+siitä+on,+että+nähdään+onko+niitä+hyötyjä+enemmän+kuin+haittoja."Esimerkiksi+sisältääkö+se+sinun+mielestäsi+sekä+ihmiset+jotka+tulevat+parempien+olojen+toivossa,+turvapaikanhakijat+että+korkeasti+koulutetut+jotka+tulevat+töihin?""Mutta+kun+puhut+"massamaahanmuutosta"+kannattaa+avata+vähän+täsmälleen+mistä+puhut."Suurin+ongelma+on+kehitysmaalaisten+(kuten+afrikkalaisten)+ja+muslimien+massamaahanmuutto.+Jos+suomessa+olisi+massamaahanmuuttoa+japanista+tai+kiinasta,+en+näkisi+sitä+ongelmana.+Mutta+siitäkin+tietysti+tulisi+ongelma,+jos+se+jatkuisi+liian+kauan,+koska+väestönvaihto+on+eräänlainen+kansanmurha."Kyse+ei+ole+siitä+että+heillä+(tai+afrikkalaisilla)+olisi+mitenkään+yhtenäisempi+perimä+tai+tausta.+Lähinnä+vain+se+että+sinä+et+ole+tavannut+heitä+tarpeeksi+että+olisit+oppinut+tunnistamaan+heitä."Väärin,+koska+kaikki+erottaa+esimerkiksi+afrikkalaiset+japanilaisista.+Japanilaisten+ja+korealaisten+ero+on+siis+suhteellisen+pieni,+aivan+kuten+venäläisten+ja+suomalaisten."Ongelma+syntyy+lähinnä+siitä+jos+paikalliset+alkavat+pelätä+ihmisiä+joilla+on+erilainen+kulttuuri,+vaikka+toiset+eivät+olisi+tehneet+mitään+väärää."Ja+koska+tuota+pelkoa+ei+voi+estää,+miksi+kehitysmaalaisia+ja+sivistysmaalsia+pitää+sekoittaa+yhteen,+kun+se+aina+aiheuttaa+pelkoa+ja+muita+ongelmia?+Joka+puolella+Eurooppaa+näkyy+miten+monikulttuuri+aiheuttaa+ongelmia,+ja+iso-britanniakin+eroaa+nyt+EUsta.+Monikulttuuri+ei+yhdistä,+se+hajottaa+meitä+ihmisiä+ja+aiheuttaa+ongelmia.

    "Kuten+sanoin,+ulkomaalaisten+prosentti+oli+alle+1%+90-luvun+alussa,+ja+nyt+se+on+7%,+joten+väestö+vaihtuu+nopeasti,+vaikka+sanotkin+että+se+on+muka+minimaalista."Se+on+sekä+minimaalista+ja+paljon+alle+7%,+että+suuri+osa+on+muista+lähellä+olevista+maista+kuten+Virosta.https://www.tilastokeskus.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaan-kansalaiset.html"Väestönvaihdon+voi+nähdä+helposti+myös+toisissa+Euroopan+maissa,+kuten+ruotsissa,+saksassa+ja+ranskassa.+Ruotsissa+on+paikkoja+joissa+yli+50%+on+kehitysmaalaisia."Lähde+puuttuu,+mutta+jos+tarpeeksi+tarkkaan+määritetään+alue+(esim.+alue+joka+kattaa+vaan+ulkomaalaisen+asunnon)+niin+prosentin+saa+niin+isoksi+kuin+tahtoo.+Toi+on+hyvä+esimerkki+siitä+miten+statistiikalla+voi+yrittää+saada+asioita+näyttämään+isommilta+tai+pienemmiltä+kuin+ne+oikeasti+ovat."Maahanmuuton+ongelmia+on:-+Lisääntyvä+terrorismi+(esim.+Turun+terrori-isku)-+Turvapaikkahakijoiden+korkea+raiskausprosentti"Jokaista+on+rangaistava+rikoksistaan+oli+kansalaisuus+mikä+vain.+Joskin+tuntuu+vähän+siltä+että+sekoitat+kokonaan+maahanmuuton+ja+turvapaikanhakijat?+Turvapaikanhakijathan+ovat+vain+todella+pieni+osa+Suomeen+muuttavista."-+Maahanmuutto+maksaa+paljon"Tässä+näkyy+saman.+Suurin+osa+maahanmuuttajista+tulee+tänne+joko+tekemään+töitä+tai+opiskelemaan."-+Lisääntyvä+rasismi-+Lisääntyvä+natsismi"Jokaista+on+rangaistava+rikoksistaan,+oli+kansalaisuus+tai+rikoksen+kohde+mikä+tahansa."-+Kansan+yhtenäisyyden+tunnelma+häviäminen-+Nationalismin+heikentyminen+tai+häviäminen-+Suomalaisen+kulttuurin+heikentyminen-+Kantasuomalaisten+suomalaisen+identiteetin+heikentyminen"Nämä+vaativat+enemmän+todisteita+kuin+"No+mutku+musta+tuntuu+niin!".+Suomalainen+kulttuuri+ei+ole+mihinkään+häviämässä,+käy+vaikka+julkisessa+saunassa+puhumassa+ihmisten+kanssa+:)"-+Islamisaatio"Ottaen+huomioon+miten+pieni+osa+Suomessa+asuvista+on+muslimeja+ja+että+Suomi+on+uskontoneutraali+maa,+islamilla+ei+onneksi+ole+huomattavaa+mahdollisuutta+vaikuttaa+Suomeen."-+Ghettoutuminen+paikoissa+joissa+on+paljon+maahanmuuttajia-+Maahanmuuttajat+ottaa+suomalaisten+töitä"Nämä+kaksi+yhdessä+kuulostavat+hyvin+paradoksaaliselta.+Ensiksi+väität+että+maahanmuuttajilla+ei+ole+rahaa+kuin+asua+halvemmissa+alueissa+ja+sitten+seuraavaksi+väität+että+heillä+on+työpaikat+Suomessa.+Eli+kannattaa+miettiä,+ovatko+mielestäsi+tänne+tulevat+maahanmuuttajat+tulossa+töitä+varten,+tai+"ilmaista+lomaa"+varten+ja+tarkistaa+numeroista+oletko+oikeassa.+Mutta+suurin+osa+maahanmuuttajista+ei+ole+tullut+tänne+pakolaisena+vaan+muuttanut+aloittaakseen+esimerkiksi+uran+joka+ei+ole+muilta+pois."-+Väestönvaihto/kansanmurha+voi+tapahtua+pitkän+päälle"Tässä+väitteessä+ei+ole+mitään+järkeä+joten+ohitetaan."-+Lisääntyvä+sensuuri,+koska+kehitysmaalaisista+ei+saa+sanoa+liikaa+totuuksia"Mielipiteen+saa+sanoa,+mutta+ei+kannata+odottaa+että+ihmiset+ovat+kiinnostuneita+juuri+tietyn+ihmisen+mielipiteistä.+Sitä+sananvapaus+loppujen+lopuksi+tarkoittaa.+Mikäli+puhut+englantia,+ohessa+hyvin+selitettynä+sarjiksen+muodossa.https://xkcd.com/1357/"Sinähän+voisit+vastaavasti+nyt+vastata+että+mitä+hyötyä+siitä+on,+että+nähdään+onko+niitä+hyötyjä+enemmän+kuin+haittoja."Nyt+kun+kävin+"ongelmakohtasi"+lävitse,+mennään+siihen+toiseen+puoleen.+Eli+että+Suomi+tarvitsee+koko+ajan+enemmän+koulutettua+väestöä+jotta+pystyy+kilpailemaan+markkinoilla.+Tämän+vuoksi+olisi+järkevää+helpottaa+maahanmuuttoa+mikäli+se+on+töitä+varten."Suurin+ongelma+on+kehitysmaalaisten+(kuten+afrikkalaisten)+ja+muslimien+massamaahanmuutto.+Jos+suomessa+olisi+massamaahanmuuttoa+japanista+tai+kiinasta,+en+näkisi+sitä+ongelmana.+Mutta+siitäkin+tietysti+tulisi+ongelma,+jos+se+jatkuisi+liian+kauan,+koska+väestönvaihto+on+eräänlainen+kansanmurha."Kiina+ja+venäjä+lasketaan+kehitysmaiksi.Mutta+suurin+osa+maahanmuutosta+ei+ole+näistä+mainitsemistasi+"pelottavista"+maista+:)https://www.tilastokeskus.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaan-kansalaiset.htmlToi+"väestönvaihto"+ja+"kansanmurha"+on+hyvin+absurdi+väite+ottaen+huomioon+miten+pienen+osan+he+muodostavat+Suomesta.+"Väärin,+koska+kaikki+erottaa+esimerkiksi+afrikkalaiset+japanilaisista.+Japanilaisten+ja+korealaisten+ero+on+siis+suhteellisen+pieni,+aivan+kuten+venäläisten+ja+suomalaisten."Eli+sinun+mielestäsi+esimerkiksi+Suomalaisen+ja+Italialaisen+ero+kulttuurillisesti+on+minimaalinen+koska+Japanilaiselle+näytämme+samalta?+Huvittava+tapa+katsoa+asiaa+:)"Ja+koska+tuota+pelkoa+ei+voi+estää,+miksi+kehitysmaalaisia+ja+sivistysmaalsia+pitää+sekoittaa+yhteen,+kun+se+aina+aiheuttaa+pelkoa+ja+muita+ongelmia?"Tieto+vähentää+pelkoa+ja+se+on+vahvin+ase+sekä+tyhmyyttä+että+tuntemattoman+pelkoa+vastaan+:)"Joka+puolella+Eurooppaa+näkyy+miten+monikulttuuri+aiheuttaa+ongelmia,+ja+iso-britanniakin+eroaa+nyt+EUsta.+Monikulttuuri+ei+yhdistä,+se+hajottaa+meitä+ihmisiä+ja+aiheuttaa+ongelmia."Kiitos+muuten+että+mainitsit+Britit+jotka+ottivat+Monty+Pythonin+liian+vakavasti+ja+päättivät+tehdä+politiikasta+samaa.

    Siinä+sun+tilastokeskuksen+linkissä+on+vain+ulkomaan+kansalaiset.+Ulkomaalaistaustaisia+on+noin+7%:https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaalaistaustaiset.htmlSulla+on+koko+ajan+tällaiset+perusasiat+sekaisin,+ja+silti+jatkat+kovasti+puolustamasta+omaa+näkökulmaa,+sen+sijaan+että+miettisit+asioita+läpi+vähä+paremmin.+Tämä+on+tyypillistä+uskovaisten+käyttäytymistä,+että+uskosta+pidetään+kiinni+koko+ajan,+ja+ei+olla+valmiita+ottamaan+vastaan+uutta+tietoa,+koska+se+uhkaa+omaa+uskoa+tai+identiteettiä."Lähde+puuttuu,+mutta+jos+tarpeeksi+tarkkaan+määritetään+alue+(esim.+alue+joka+kattaa+vaan+ulkomaalaisen+asunnon)+niin+prosentin+saa+niin+isoksi+kuin+tahtoo."Lähde:+https://en.wikipedia.org/wiki/Rinkeby#Demographics"Turvapaikanhakijathan+ovat+vain+todella+pieni+osa+Suomeen+muuttavista."Toivottavasti+et+unohtanu+sitä+että+niitä+tuli+32000+vuonna+2015,+koska+aikasemmin+sinulla+oli+se+väärinkäsitys+että+niitä+tuli+vaan+muutama+sata+(ilmeisesti+luulit+että+kiintiöpakolaiset+on+ythä+kuin+kaikki+pakolaiset),+ja+siinä+vaiheessa+oli+vielä+ymmärrettävää+että+se+oli+vähä+sinun+mielestä,+mutta+nyt+sun+tieto+on+lisääntynyt.+Turvapaikanhakijat+on+joka+tapauksessa+suuri+osa+maahanmuuttajista,+koska+suomi+ottaa+joka+vuosi+enemmän+turvapaikanhakijoita+kuin+USA+esimerkiksi."Nämä+kaksi+yhdessä+kuulostavat+hyvin+paradoksaaliselta.+Ensiksi+väität+että+maahanmuuttajilla+ei+ole+rahaa+kuin+asua+halvemmissa+alueissa+ja+sitten+seuraavaksi+väität+että+heillä+on+työpaikat+Suomessa."Joillakin+on,+joillakin+ei+ole,+joten+ei+siinä+mitään+paradoksia+ole."Mikäli+puhut+englantia,+ohessa+hyvin+selitettynä+sarjiksen+muodossa.https://xkcd.com/1357/"Joo,+tuo+on+tosiaan+jenkkiläinen+sarjakuva,+ja+jenkeissähän+tunnetusti+on+hyvä+sananvapaus,+päinvastoin+kuin+Euroopassa,+jossa+se+on+jonkin+verran+huonompi,+joten+tuo+sarjakuva+ei+ikävä+kyllä+oikein+toimi,+koska+me+emme+elä+jenkeissä."Toi+"väestönvaihto"+ja+"kansanmurha"+on+hyvin+absurdi+väite+ottaen+huomioon+miten+pienen+osan+he+muodostavat+Suomesta."7%+tänään.+17%+tulevaisuudessa.+Kuinka+moneen+prosenttiin+sen+pitää+nousta+että+voidaan+puhua+väestönvaihdosta?"Eli+sinun+mielestäsi+esimerkiksi+Suomalaisen+ja+Italialaisen+ero+kulttuurillisesti+on+minimaalinen+koska+Japanilaiselle+näytämme+samalta?+Huvittava+tapa+katsoa+asiaa+:)"Kaikki+sivistysmaat+on+tarpeeksi+samanlaisia+että+ne+tulee+toimeen+keskenään,+tämä+on+se+pointti.+Lasken+myös+kiinalaiset+ja+venäläiset+niihin+järkeviin+kansoihin,+vaikka+ne+ehkä+ei+ole+sivistysmaita.+Kiinalaisilla+on+korkea+ÄO,+joten+ne+on+järkevää+kansaa,+ja+venäläiset+on+geneettisesti+läheistä+kansaa+meille.+Kulttuureilla+ei+ole+niin+väliä,+jos+ne+eroaa+toisista,+kunhan+ne+on+järkeviä+kulttuureja,+kuten+kiinalainen+ja+venäläinen+kulttuuri.

    "Siinä+sun+tilastokeskuksen+linkissä+on+vain+ulkomaan+kansalaiset.+Ulkomaalaistaustaisia+on+noin+7%:https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaalaistaustaiset.html"Sillä+mikä+tausta+kenelläkin+on+useamman+sukupolven+takana+ei+ole+kovinkaan+paljon+väliä,+sinähän+puhuit+niistä+ihmisistä+jotka+eivät+ole+oppineet+Suomen+kulttuuria+jolloin+se+tärkeä+statistiikka+on+vain+miten+paljon+ulkomaalaisia+Suomessa+on.+"Sulla+on+koko+ajan+tällaiset+perusasiat+sekaisin,+ja+silti+jatkat+kovasti+puolustamasta+omaa+näkökulmaa,+sen+sijaan+että+miettisit+asioita+läpi+vähä+paremmin."Olen+ajatellut+asiaa+ja+sen+vuoksi+olen+eri+mieltä+kanssasi.+Voit+itsekin+yrittää+:)"Tämä+on+tyypillistä+uskovaisten+käyttäytymistä,+että+uskosta+pidetään+kiinni+koko+ajan,+ja+ei+olla+valmiita+ottamaan+vastaan+uutta+tietoa,+koska+se+uhkaa+omaa+uskoa+tai+identiteettiä."En+tiennytkään+että+olet+huumorimiehiä+:D+Mutta+kannattaa+varmaan+tarkistaa+ensi+kerralla+onko+henkilö+jolle+puhut+edes+uskovainen+tai+muuten+sinulle+saattaa+tulla+nolo+tilanne+taas+:)"Lähde:+https://en.wikipedia.org/wiki/Rinkeby#Demographics"+Kiitos+:)+Pakko+sanoa+etten+tiennyt+nimeltä+20,000+ihmisen+aluetta+Ruotsissa+jossa+näin+oli.+Mutta+kiva+oppia+lisää."Toivottavasti+et+unohtanu+sitä+että+niitä+tuli+32000+vuonna+2015,+koska+aikasemmin+sinulla+oli+se+väärinkäsitys+että+niitä+tuli+vaan+muutama+sata+(ilmeisesti+luulit+että+kiintiöpakolaiset+on+ythä+kuin+kaikki+pakolaiset),+ja+siinä+vaiheessa+oli+vielä+ymmärrettävää+että+se+oli+vähä+sinun+mielestä,+mutta+nyt+sun+tieto+on+lisääntynyt.+"Eli+32,000+verrattuna+Suomalaisiin+päälle+5+miljoonaa?+Jopa+jos+heistä+suurin+osa+olisi+paikallista+kulttuuria+vastaan,+ei+kyseessä+olisi+millään+tavalla+huomattava+määrä+edes+Suomen+populaatioskaalassa.+Tämä+on+pointti+jonka+mainitsin+aiemminkin,+mutta+olet+kätevästi+ohittanut+sen+joka+kerran+:)"Joillakin+on,+joillakin+ei+ole,+joten+ei+siinä+mitään+paradoksia+ole."Siinä+on+todella+suuri+paradoksi+sillä+samaan+aikaan+nämä+kaksi+eivät+voi+olla+olemassa+huomattavassa+määrässä.+Suosittelenkin+että+johdonmukaisuuden+vuoksi+valitset+niistä+yhden+vaikka+nopalla+jota+voit+ruveta+toistelemaan+niin+että+ei+vaikuta+ettet+olisi+ajatellut+asioita+lävitse.+:)+"Joo,+tuo+on+tosiaan+jenkkiläinen+sarjakuva,+ja+jenkeissähän+tunnetusti+on+hyvä+sananvapaus,+päinvastoin+kuin+Euroopassa,+jossa+se+on+jonkin+verran+huonompi,+joten+tuo+sarjakuva+ei+ikävä+kyllä+oikein+toimi,+koska+me+emme+elä+jenkeissä."Sama+juttu+siellä+kuin+täällä.+Se,+että+ihmiset+eivät+ole+kiinnostuneita+mielipiteestäsi+ei+tarkoita+että+sinua+"sensuroitaisiin".+Sananvapaus+tarkoittaa+vain+että+valtio+ei+yritä+pakottaa+sinua+muuttamaan+mieltäsi+niin+kauan+kuin+et+aiheuta+muille+ihmisille+suoranaista+haittaa+teoillasi."7%+tänään.+17%+tulevaisuudessa.+Kuinka+moneen+prosenttiin+sen+pitää+nousta+että+voidaan+puhua+väestönvaihdosta?"+Teknisesti+ottaen+pitäisi+olla+50%,+tai+ainakin+todistettu+teoria+siitä+että:A)+Ulkomaalaisten+määrä+on+kasvamassa+nopeasti.+Esimerkiksi+väitteesi+että+tulee+joskus+olemaan+17%+ei+sisällä+mitään+informaatiota+taikka+perusteluja+tuleeko+niin+oikeasti+olemaan+tai+kauanko+kestää.+B)+Perustelu+siitä+että+kyseessä+ei+ole+Virolaisten+suunnitelma+valloittaa+Suomi.+Hehän+ovat+se+suurin+kansalaisuus+joka+muuttaa+Suomeen.C)+Paremmat+ja+todistetut+perustelut+myös+siitä+että+miten+se+vaikuttaisi+jos+Suomessa+olisi+esim.+10%+ulkomaalaisia."Kaikki+sivistysmaat+on+tarpeeksi+samanlaisia+että+ne+tulee+toimeen+keskenään,+tämä+on+se+pointti.+Lasken+myös+kiinalaiset+ja+venäläiset+niihin+järkeviin+kansoihin,+vaikka+ne+ehkä+ei+ole+sivistysmaita.+Kiinalaisilla+on+korkea+ÄO,+joten+ne+on+järkevää+kansaa,+ja+venäläiset+on+geneettisesti+läheistä+kansaa+meille.+Kulttuureilla+ei+ole+niin+väliä,+jos+ne+eroaa+toisista,+kunhan+ne+on+järkeviä+kulttuureja,+kuten+kiinalainen+ja+venäläinen+kulttuuri."Kuulostaa+lähinnä+mielivaltaiselta+jaottelulta+tässä+tapauksessa?+Mutta+joka+tapauksessa+onneksi+meillä+on+enemmän+vapauksia+kuin+Kiinassa+tai+Venäjällä.+Tämä+tarkoittaa+mm.+sitä+että+sinäkin+voit+vapaasti+sanoa+mielipiteesi+vaikka+se+olisi+valtiota+tai+enemmistöä+vastaan+:)

    Äänestä

Hyvä kysymys.
Halutaan muka arvostaa ja antaa kunnia kaikille kulttuureille, mutta samalla halutaan sekoittaa ne toisiinsa jolloin kulttuurit tuhoutuvat.
Tämä meno on onneksi vain länsimaissa.
Luojan kiitos Itä-aasia sanoutuu täysin irti tästä hulluudesta ja meillä on toivoa, että älyllinen ja sivistynyt kulttuuri jatkaa olemassaoloa vielä senkin jälkeen kun islam on pian määräävä uskonto euroopassa.
Toivotaan, että Kiina ja Japani ja muut itä-aasian maat onnistuvat lisäämään omavaraisuuttaan jottei tarvitse tehdä typeriä myönnytyksiä tänne päin.

Äänestä

Globalistit elävät jo nyt ihan eri maailmoissa.
Ajavat omaa hankettaan välittämättä muiden mielipiteistä, kuuntelevat vain oman kuplansa sisällä olevia samanhenkisiä ihmisiä.

The World Government Summit 2019 Livestream
https://www.youtube.com/watch?v=rJnE3yWwNkk

Miten sattunutkin tuollainen nimi tapahtumalle?
Salikin näyttää olevat täynnä länsimaisia kristittyjä tai sitten ei...

Äänestä

Kuinka+ironista,+että+samat+ihmiset,+jotka+vastustavat+kulttuurien+tasapäistämistä,+vastustavat+burkaa+ja+niqbia.+Suurin+ongelma+on+tietenkin+tasa-arvo.+On+kuitenkin+harhakuvitelma,+että+kaikki+musliminaiset+pakotettaisiin+pukeutumaan+peittäviin+huiveihin+jne.+Koulussa+monet+muslimitytöt+peittävät+huivilla+kuulokkeet,+kun+kuuntelevat+musiikkia+tunnilla,+kertoi+luokanopettaja.Muslimien+suhteellinen+osuus+Euroopan+väestöstä+on+noin+6+%.+Kristillisen+tutkimuslaitoksen+mukaan+muslimien+määrä+Euroopassa+yltää+koirkeintaan+14+prosenttiin+vuonna+2050.+Suomen+väestöstä+muslimeja+on+alle+3+prosenttia.+Kulttuurien+tasapäistämisellä+tarkoitetaan:+a)+uskonnonvapauden+kieltämistä+ja+b)+erilaisten+kulttuurien+pakottamista+vallitseviin+muotteihin.+Tapahtuuko+sellaista?+Ei.+Eniten+täällä+ihmisiä+harmittaa+juurikin+tasapäistämiselle+päinvastainen+asia,+nimittäin+erilaisuus.+Tietenkin+eri+etnisistä+ja+kulttuurisista+taustoista+saapuvat+ihmiset+omaksuvat+valtakulttuurin+piirteitä+mm.+kielen+ja+ympäristön+seurauksena,+mutta+he+myös+saavat+säilyttää+oman+kulttuurinsa+piirteitä,+jos+ne+eivät+riko+Suomen+lakia.+On+kulttuureja+ja+alakulttuureja.+Erilaisuus+on+aina+herättänyt+valtavasti+vastustusta+oli+kyse+punkkareista,+transsukupuolisista+tai+homoista.+Jotenkin+vaikuttaa+siltä,+että+erityisesti+ihmiset,+jotka+vastustavat+kulttuurien+tasapäistämistä,+ajavat+ihmisten+tasapäistämistä+kaikkein+vahvimmin.+Samat+ihmiset+jotka+vastustavat+ihmisten+liikkumista,+eivät+pidä+outona+sitä,+että+itse+matkustavat+Thaimaaseen+raiskaamaan+pikkutyttöjä+-+tai+poikia,+eivätkä+sitä,+että+saavat+melko+vapaasti+kulkea+missä+päin+maailmaa+tahansa.+Trexonar+on+antanut+ymmärtää,+että+hän+vastustaa+mamuja+ja+kulttuurien+tasapäistämistä,+mutta+hän+on+syntynyt+Ruotsissa:+olitkoTrexonar+suomalaisen+mamun+lapsi++Ruotsissa+vai+ruotsalainen+mamu+Suomessa?+Suomesta+lähti+noin+300+000+ihmistä+paremman+elämän+perässä+Ruotsiin.+Miksi+se+on+sallitumpaa+kuin+jonkun+erivärisen+paremman+elämän+tavoittelu?

Äänestä
  • Tuskin kukaan vastustaa ihmisten liikkumista, kyse on enimmäkseen siitä että vastustetaan kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa sivistysmaihin, joka on täysin eri asia kuin pelkkä liikkuminen, kuten ulkomailla lomalla käyminen.

    Kuvittele että asia olisikin toisin päin että Afrikassa olisi sivistysmaat, ja Euroopassa olisi kehitysmaat, ja meitä suomalaisia kehitysmaalaisia olisi 500 miljoonaa Suomessa, ja me massamaahanmuutettaisiin johonki pieneen sivistyneeseen Afrikkalaiseen maahan jossa on 5 miljoonaa afrikkalaista. Saako tämä sinua ymmärtämään vääryyden kehitysmalaisten massamaahanmuutossa?

    Syy miksi se 300000 suomalaisten massamaahanmuutto ruotsiin oli sallitumpaa, on koska Suomi ja Ruotsi on lähekkäin olevia maita, joten me emme geneettisesti, kulttuurisesti ja ulkonäöllisesti eroa kovin paljo toisista, joten me toimimme paremmin yhdessä, joten se ei aiheuta yhtä paljon ongelmia.

    Suurin ongelma on tosiaan se että kun liian erilaisia ihmisiä muuttaa kehitysmaista sivistysmaihin suuria määriä. Siksi se ei myöskään olisi ollut ongelma jos tämä massamaahanmuutto Eurooppaan olisi tullut esimerkiksi Japanista, koska Japani on sivistysmaa, kuten Euroopan maat. Kaikessa on tietysti raja, mutta kun kyse on kehitysmaalaisten massamaahanmuutosta sivistysmaihin, se raja tulee vastaan nopeammin.

    Äänestä

  • "Kuvittele että asia olisikin toisin päin että Afrikassa olisi sivistysmaat, ja Euroopassa olisi kehitysmaat, ja meitä suomalaisia kehitysmaalaisia olisi 500 miljoonaa Suomessa, ja me massamaahanmuutettaisiin johonki pieneen sivistyneeseen Afrikkalaiseen maahan jossa on 5 miljoonaa afrikkalaista. Saako tämä sinua ymmärtämään vääryyden kehitysmalaisten massamaahanmuutossa?"

    No niin. 500 miljoonaa! Senkö verran Suomeen on tullut afrikkalaisia tai muuten heikompilatuisia maahanmuuttajia. Mihin perustat nämä luvut? Migrin tilastojen valossa Suomeen tulee tällä hetkellä ihmisiä työn perässä ja opiskelemaan selvästi enemmän kuin turvapaikan hakijoita. Maakohtaisesti eniten tulee venäläisiä ja virolaisia.

    Todettakoon nyt vielä, että USA kehittyi useista Eurooppalaisista ja Aasialaisista maista noin 400 vuoden aikana paremman elämän perässä Amerikkaan muuttaneiden seurauksena. Eurooppalaiset todella murhasivat osan USA:n, Kanadan ja Etelä-Amerikan alkuperäisväestöistä sukupuuttoon. Amerikkaan lähtivät ihmiset köyhistä oloista Ruotsi-Suomesta, Italiasta, Irlannista, Britanniasta jne. Lähes kaikki tummaihoiset amerikkalaiset ovat vastoin tahtoaan Amerikkaan rahdattujen orjien jälkeläisiä.

    Kun suomalaisia ja irlantilaisia muutti massoittain paremman elämän perässä Amerikkaan, molmmat lähtömaat olivat käytännössä kehitysmaita. Suomalaisia pidettiin USAssa afrikkalaisiin verrattavina kehittymättöminä mongoloideina, mutta saatuaan jalansijaa, heidän työetiikkansa alkoi muuttaa ensiarvioita. Yksi yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneista oli suomalaistaustaisen maahanmuuttajan lapsi.

    Monet maahanmuuttajien lapsista kouluttautuvat ja integroituvat yhteiskuntaan hyvin. Kaikki eivät integroidu, mutta eipähän suomalaisten muutto Ruotsiinkaan ollut yksistään miellyttävä asia ruotsalaisten mielestä. Muistele "finjäveleitä". Suomalaiset paholaiset veivät Ruotsiin myös rikollisuutta ja väkivaltaa.

    Äänestä

  • Ateistihumanisti kirjoitti:

    "Kuvittele että asia olisikin toisin päin että Afrikassa olisi sivistysmaat, ja Euroopassa olisi kehitysmaat, ja meitä suomalaisia kehitysmaalaisia olisi 500 miljoonaa Suomessa, ja me massamaahanmuutettaisiin johonki pieneen sivistyneeseen Afrikkalaiseen maahan jossa on 5 miljoonaa afrikkalaista. Saako tämä sinua ymmärtämään vääryyden kehitysmalaisten massamaahanmuutossa?"

    No niin. 500 miljoonaa! Senkö verran Suomeen on tullut afrikkalaisia tai muuten heikompilatuisia maahanmuuttajia. Mihin perustat nämä luvut? Migrin tilastojen valossa Suomeen tulee tällä hetkellä ihmisiä työn perässä ja opiskelemaan selvästi enemmän kuin turvapaikan hakijoita. Maakohtaisesti eniten tulee venäläisiä ja virolaisia.

    Todettakoon nyt vielä, että USA kehittyi useista Eurooppalaisista ja Aasialaisista maista noin 400 vuoden aikana paremman elämän perässä Amerikkaan muuttaneiden seurauksena. Eurooppalaiset todella murhasivat osan USA:n, Kanadan ja Etelä-Amerikan alkuperäisväestöistä sukupuuttoon. Amerikkaan lähtivät ihmiset köyhistä oloista Ruotsi-Suomesta, Italiasta, Irlannista, Britanniasta jne. Lähes kaikki tummaihoiset amerikkalaiset ovat vastoin tahtoaan Amerikkaan rahdattujen orjien jälkeläisiä.

    Kun suomalaisia ja irlantilaisia muutti massoittain paremman elämän perässä Amerikkaan, molmmat lähtömaat olivat käytännössä kehitysmaita. Suomalaisia pidettiin USAssa afrikkalaisiin verrattavina kehittymättöminä mongoloideina, mutta saatuaan jalansijaa, heidän työetiikkansa alkoi muuttaa ensiarvioita. Yksi yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneista oli suomalaistaustaisen maahanmuuttajan lapsi.

    Monet maahanmuuttajien lapsista kouluttautuvat ja integroituvat yhteiskuntaan hyvin. Kaikki eivät integroidu, mutta eipähän suomalaisten muutto Ruotsiinkaan ollut yksistään miellyttävä asia ruotsalaisten mielestä. Muistele "finjäveleitä". Suomalaiset paholaiset veivät Ruotsiin myös rikollisuutta ja väkivaltaa.

    Se 500 miljoonaa oli vertaus siihen että afrikkalaisia on jotain 1 miljardi afrikassa. Kyse ei ole siitä että ne 500 miljoonaa yhtenä päivänä muuttaisi.

    USA on täysin eri asia, koska siellä ei juuri ollut paljo mitään ihmisiä sillo kun Eurooppalaiset ja juutalaiset tuli sinne. Amerikka siihen aikaan oli paljo enemmän kehitysmaa kuin eurooppa. Kun afrikkalaiset massamuuttaa eurooppaan nykyään, Eurooppa on täynnä ihmisiä, ja Eurooppa on sivistysmaata, siksi se on enemmän väärin.

    Sulla on hyvin Kristitty tapa nähdä maailmaa, tuota jatkuvaa itsevihaa ja itseruoskintaa, jota Kristinuskossa opetetaan. Mutta ei se ole sen parempaa kuin muiden kansojen vihaaminen, se on yhtä tyhmää.

    Äänestä

Klopalistien+tavoite+on+aika+tyhjentävästi+kerrottu+Alex+Jonesin+dokumentissa+Endgame+(tekstitetty+suomeksi).Lyhyesti+90-95%+väestökato+(massamurha),+jäljelle+jää+pysyvä+orjaluokka+ja+muutama+eliitin+jäsen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lylyx kirjoitti:

Mikä tän globalisaation perimmäinen tarkoitus on?
Tuhota kaikki upeat erilaiset kulttuurit ja tehdä niistä länsimaisia?
Siltä tämä nykymeininki puhtaasti tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu