Isä huutaa tyttärelle

Kahtena aamuna kuukauden sisään on nyt kävellyt vastaan n. 40v oletettavasti isä ja n. 10v tytär. Molemmilla kerroilla isä huutaa tyttärelle täyttä kurkkua jostakin mitättömästä asiasta ja tyttö mumisee leuka rinnassa hupun alla.

Ensimmäisellä kerralla en ajatellut tästä sen enempää, sattuuhan niitä huonoja aamuja kaikille, mutta toisella kertaa alkoi arveluttaa olisiko tämä kyseisessä perheessä jatkuva asioiden tila. En keksi oikein mitään järkisyytä mikä oikeuttaisi aikuiselta mieheltä noin lapsellisen käytöksen. Luokittelisin tämän tahalliseksi alistamiseksi tai henkiseksi väkivallaksi.

Ulkoa päin molemmat osapuolet olivat siististi pukeutuneita ja näyttivät normaaleilta keskiluokkaisilta suomalaisilta.

Pitäisikö ulkopuolisen puuttua tällaiseen? Toisella kerralla heidät kohdatessani mietin asiaa, mutta päätin jatkaa matkaani. Mitä itse tekisit jos näkisit kyseisen parin kolmannen kerran vastaavassa tilanteessa.
3233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vai ei lapsille saisi enää ääntäänkään korottaa. Mitäpä jos keskittyisit vain omien lastesi hoitamiseen.

Äänestä

Puutu asiaan, sano, että soitat välittömästi poliisit paikalle.

Äänestä
  • Voi tulla turpiin akalle niin että tukka lähtee päästä. En suosittele. Kokeile tätä jos möykkääjä on joku arrabimies. Mitä tapahtuu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


CoitusInterruptus kirjoitti:

Kahtena aamuna kuukauden sisään on nyt kävellyt vastaan n. 40v oletettavasti isä ja n. 10v tytär. Molemmilla kerroilla isä huutaa tyttärelle täyttä kurkkua jostakin mitättömästä asiasta ja tyttö mumisee leuka rinnassa hupun alla.

Ensimmäisellä kerralla en ajatellut tästä sen enempää, sattuuhan niitä huonoja aamuja kaikille, mutta toisella kertaa alkoi arveluttaa olisiko tämä kyseisessä perheessä jatkuva asioiden tila. En keksi oikein mitään järkisyytä mikä oikeuttaisi aikuiselta mieheltä noin lapsellisen käytöksen. Luokittelisin tämän tahalliseksi alistamiseksi tai henkiseksi väkivallaksi.

Ulkoa päin molemmat osapuolet olivat siististi pukeutuneita ja näyttivät normaaleilta keskiluokkaisilta suomalaisilta.

Pitäisikö ulkopuolisen puuttua tällaiseen? Toisella kerralla heidät kohdatessani mietin asiaa, mutta päätin jatkaa matkaani. Mitä itse tekisit jos näkisit kyseisen parin kolmannen kerran vastaavassa tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu