Kilpirauhasen liikatoiminta ja vasta-aineet?

Miksi aina, kun puhutaan kilpirauhasvasta-aineista, puhutaan kilpirauhasen vajaatoiminasta? Eivätkö vasta-aineet liity mitenkään kilpirauhasen _liika_toimintaan? Jos verikokeessa löytyy kilpirauhasen vasta-aineet (se että vasta-ainearvo on koholla), voiko se aiheuttaa kilpirauhasen liikatoimintaa?
10818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minulla on ollut käytännöllisesti katsoen kaikki kilpirauhassairaudet ja leikkauksen jälkeen on ollut vajaatoiminta yli 30 vuotta. Koskaan minun ei ole tarvinnut huolehtia mistään kilpirauhasarvoista, ei varsinkaan vasta-aineista, vaan niistä on pitänyt huolen lääkäri. Vajaatoiminnan kanssa olen lääkityksen avulla elänyt täysin normaalia elämää työssä, vapaa-ajalla ja nyt iän vuoksi eläkkeellä. Minun elämääni ei missään vaiheessa ole kuulunut kilpirauhasarvojeni vahtiminen. Olen tyytyväinen ja onnellinen näin.

Mutta, no, harrastakoon kukin mistä pitää!

Äänestä

Voi. Vasta-aineilla saadaan selville tyypillisin toimintahäiriön aiheuttaja eli ns. autoimmuunihyökkäys, josta myös käytetään nimitystä tulehdus. Tämä on oikeastaan väärä ilmaisu, koska kyseessä ei ole sellainen tulehdus mitä bakteerit ja virukset aiheuttaa. Muistaakseni myös esim. syöpä nostaa vasta-aineita.

Itselläni on autoimmuunipohjainen vajaatoiminta ollut jo kauan ja välillä on myös ollut liikatoimintaa. Tällainen "tulehdus" voi aina välillä pahentua ja oireet vaihdella jännästi liika- ja vajaatoiminnan välillä. Kokemusta on, mutta oireet sen verran lieviä ettei ole tarvinnut hoitaa, vaan odotella. Voi kestää aika pitkäänkin.

Äänestä

Tottakai liittyy VAJAAtoimintaan se että autoimmuunihyökkäykset vähitellen tuhoavat kilpirauhasta, jonka T4- ja T3-hormonien tuotto näin vähenee.

(Tuhoutuvat solut työntävät hormoninsa verenkiertoon jopa niin voimalla, että syntyy liikatoimintaa.)

Äänestä

Ok, kiitos vastauksista. Minulla todettiin verikokeissa että kilpirauhasvasta-aineita ei ole. Tsh ja t4v ovat viitearvoissa, jälkimmäinen tosin ylärajalla. Oireita on sekä vajaa- että liikatoiminnasta.

Jos vasta-aineita ei kerta ole, jäljelle jää joko se, ettei minulla ole kilpirauhassairautta ja ymmärtääkseni se, että minulla on sentraalinen eli lievä aivolisäkeperäinen kilpparin vajaa- tai liikatoiminta (tai molempia vuorotellen). Aivojen magneettikuva otettiin kesällä muista syistä eikä radiologi kirjoittanut epikriisiin, että aivolisäkkeessä olisi mitään poikkeavaa.

t. aloittaja

Äänestä
  • Ei ole TPOab:n mukaan? Entä TyglAb, joka joskus on ainoa, joka näyttää.

    Äänestä

  • TPOab_ja_TyglAb kirjoitti:

    Ei ole TPOab:n mukaan? Entä TyglAb, joka joskus on ainoa, joka näyttää.

    Muistaakseni verioeiden listassa oli tuo TPOab. Tuota toista lyhenettä en muista nähneeni.

    Mutta luulisi että radiologi tai neurologi olisivat huomanneet jos aivolisäkkeessä olis näkynyt jotain poikkeavaa mri-kuvassa.

    Äänestä

  • huiuuuu kirjoitti:

    Muistaakseni verioeiden listassa oli tuo TPOab. Tuota toista lyhenettä en muista nähneeni.

    Mutta luulisi että radiologi tai neurologi olisivat huomanneet jos aivolisäkkeessä olis näkynyt jotain poikkeavaa mri-kuvassa.

    Ei ne aina huomaa. Poikkeva löydös ei välttämättä ole plakki, ruhje tms, vaan voi olla ns. majakan valon sammuminen. Sentraalisessa vajaatoiminnassa TSH ja T4v laskee. Paljonko ne arvot on? Mitä oireita?
    Mutta kyllä vaikuttaa siltä, että oireet tosiaan johtuvat jostain muusta kuinj kilpirauhasesta.

    Äänestä

Ulkomaisilla foorumeilla taisi olla arvio, että kymmenesosa tai viidesosa autoimmuunityreoidiiteista näkyy vain TyglAb-kokeella

Mikään ääriharvinaisuus tuo koe ei ole, 2829 on numero Synlabilla.
(Synlabilla 40e näytteenottomaksu 13½e eli aika kallis)

Äänestä

Basedowin taudin markkeri on vasta-aineet TSHRab. Jos ne ovat koholla on Basedowin tauti. Aloittajalla on T4V koholla, silloin nämä pitää mitata. Mutta basedow tekee kyllä hyvin korkean T4V:n ja hyvin korkean T3V:n. Jos on vain vähän koholla, niin voi olla Hashimoton alkuvaihe, joka usein alkaa lievähköllä liikatoiminnalla (Hashitoxicosis).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huiuuuu kirjoitti:

Miksi aina, kun puhutaan kilpirauhasvasta-aineista, puhutaan kilpirauhasen vajaatoiminasta? Eivätkö vasta-aineet liity mitenkään kilpirauhasen _liika_toimintaan? Jos verikokeessa löytyy kilpirauhasen vasta-aineet (se että vasta-ainearvo on koholla), voiko se aiheuttaa kilpirauhasen liikatoimintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu