https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005896816.html
"KURTTILA on esiintynyt julkisuudessa useamman kerran kommentoimassa hallituksen politiikkaa. Etenkin silloin hän on korottanut ääntään, kun hallitus on ollut säästämässä peruskoulusta ja varhaiskasvatuksesta.
Päivähoitoon ja lapsiperheisiin kohdistuneita leikkauksia Kurttila esimerkiksi luonnehti Helsingin Sanomien haastattelussa ”suomalaisten lapsuutta eriarvoistaviksi”.
Onhan se nyt yhtä helevettiä että Kurttilakin ryhtyi politikoiman! Kurttila on kuitenkin puolustanut sipilän sakkia vastaan, juuri niitä tahoja joidenka etuja hänet on pestattu ajamaan , eli koululapsia ja nuorempia lapsukaisia ! ja sehän se rassaa sekoomusta ja kepuleita!
Kepun ja sekoomuksen politikointi onkin ollut pelkkää kyykyttämistä ja rosvousta, ja juuri noita puolustuskyvyttömämpiä , opiskelijoita, lapsia sekä muita vähempiosaisia on rosvottu oikein urakalla, eli juuri niitä joidenka etuja Kurttila on pestattu ajamaan !
Toivottavasti Kurttila ei ala eduskuntaan päästyään tanssimaan putki lipposen ja muiden demareiden nokka ukkojen pillin mukaan, vaan ajaa niitä asioita kuin tähänkin asti!
Late Lapista.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Näkee mahdollisuuden päästä ministeriksi.
Kurttila on on vittumainen turhakepelle jopa demareiden asteikolla.
Sanoo sekoomusrotta !
Late Lapista
Kurttila on muuten hiton kova panomies.
Tästä asiattomasta häirikköaloituksesta on ilmoitettu ylläpidolle.
Tästäkin häirikköviestistä on jätetty ilmianto ylläpidolle.
Kurttila on koko vuoden tehnyt vaalityötä. Hän on siis käyttänyt lapsia hyväksi.
Jo vuosi sitten päättelin (ja kirjoitinkin jonnekin) kurttilan lausuntoja kuunnellessa, että tuo tyyppi pyrkii vasemmiston kansanedustajaksi.
Lisää vastenmielisyyttä herätti "keskustelu" jossa kurttila kysymyksiin vastaili kapulakielisillä esitelmillä