Rover phoenix

Onko mielestänne viehättävä?
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

River

Äänestä

Muistan nähneeni River Phoenixin Indiana Jones-elokuvassa joskus nuorena miehenä. Luonnollisestikaan hän ei vaikuttanut minusta viehättävältä, mutta muistan ajatelleeni, että tuosta tyypistä voisi tulla suurikin filmitähti. Ikävä kyllä hän menehtyi sittemmin tyhmyyteensä.

Hänestä voi kuitenkin sanoa, että hänellä oli katsojan silmää miellyttävä tapa esittää sisäisiä kokemuksiaan. Häntä katsoessaan siis ikäänkuin koki, että tämä ihminen kertoo kasvoillaan minulle jotakin. Tämä on tietysti kaikille näyttelijöille oleellinen taito, mutta Riveristä on sanottava, että hän osasi tehdä sen tavalla, mikä sai katsojan jollain tavalla samaistumaan siihen, mitä hän kasvoillaan ja eleillään kulloinkin yritti sanoa. Katsoja siis tavallaan muodosti vaivattomasti harhan tunneyhteydestä hänen esittämään rooliin.

Koska edellä mainitun lisäksi hän oli myös ulkonäöltään miellyttävä, millä tarkoitan, ettei hänessä ollut juurikaan ärsyttäviä piirteitä, paitsi liian pitkä otsatukka, on helppo ymmärtää että joku pitää häntä viehättävänä.

Äänestä

Kasvoiltaan mallia ugly oglop...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitämieltäolette kirjoitti:

Onko mielestänne viehättävä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu