Vihapuhe maahanmuutosta johtaa vihan tekoihin

Vihapuhe lietsoo vihan tekoja.

Yhdysvalloissa on lyhyen ajan sisällä sattunut useita vakavia viharikoksia. Miamilainen putkipommimies ehti lähettää lähes kaksikymmentä kirjepommia Trumpin tunnetuille vastustajille ennen kiinnijäämistään. Keskiviikkona asemies ampui kaksi afroamerikkaista kaupassa ja yritti sitä ennen rynnätä kirkkoon. Lauantaina asemies ampui useita ihmisiä synagogassa.

Yhdysvalloissa oli kyse siitä, että äärioikeiston vihapuhe lietsoi vihan tekoja. Ylätasolla vihapuhe on poliittista vastustajaa, toista uskontoa tai ihmisryhmää ivaavaa ja halventaa puhetta. Jopa Yhdysvaltain presidentti päästelee sitä suustaan ja kehottaa laittamaan Hillary vankilaan. Oikeistolainen yleisö huutelee sitä riemuissaan, onhan se ravakkaa puhetta. Mutta pahnanpohjimmaisen on aina se yksilö, joka ei osaa tehdä eroa pilkallisten puheiden ja tekojen välillä. Hän alkaa väsätä putkipommia.

Meillä maahanmuuton vastustamisessa on jo useaan kertaan nähty tämä sama ilmiö. Halla-aho puhuu haittamaahanmuutosta varovaisin sanoin kieli keskellä suuta. Tällä palstalla puhutaan maahanmuutosta ja erityisesti maahanmuuttajista ilman tolkkua tai varovaisuutta. Ja taas on pahnan pohjalla ne yksilöt, jotka intoutuvat heittämään kotitekoisia palopulloja vastaanottokeskuksen seinään, esittämään hyppypotkuja torilla tai kyttäämään spraypullo taskussa torilla päästäkseen laittamaan pippuri kanssaihmisen silmään. Onhan näitä vajakkeja nähty.

Maahanmuutosta keskustelemien on sallittu puheenaihe siinä kuin muutkin, en sitä kiistän. Keskustelu voisi kuitenkin olla asiallista, neutraalia ja perustua vain tosiasioihin.

Eihän vihapuhe ole muutenkaan sallittua, miksi se olisi sallittua maahanmuutosta puhuttaessa?
1041636
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Kas, hyppypotkukin vihdoinkin ilmestyi öyhötyksen sisältöön. Sinun vihapuheesi on sitä, että kaivat esimerkkejä oikeiston pahuudesta ja lietsot eripuraa päivittäin, keinolla millä hyvänsä kääntäen sen vihapuheeksi. Kyllä maalimalla tapahtuu pahaa ja jenkeissäkin päivittäin. Nyt pieni ote omasta kirjoituksestasi vähän aikaa sitten.
"Yritän vain rauhoitella sinua. Rikollisuutta on täällä ollut aina, ei se ole ihon väristä tai uskonnosta kiinni. Hyvä asia on, että rikollisuus on laskussa ja Suomi on turvallisempi maa kuin koskaan aiemmin. Älä siis sinäkään pelkää." Moktar.Gubta
27.10.2018 19:59
Tuon mukaan meillä ei ole mitään hätää. Aloituksesi on siis turhaa pelon lietsomista.

Äänestä
  • Hän on kiihottaja ja vihan lietsoja. Aina on syyllinen joku jossain mutta itsessään hän ei koe vikaa.

    Äänestä

Vihapuhetta lietsovat matujen aiemmat teot.

2Äänestä
  • Rikollisista teoista ovat vastuussa tekijät - eivät ihmisryhmät.

    1Äänestä

  • Otajärkikäteesi kirjoitti:

    Rikollisista teoista ovat vastuussa tekijät - eivät ihmisryhmät.

    Totesin vain tosiasian.

    Äänestä

  • Otajärkikäteesi kirjoitti:

    Rikollisista teoista ovat vastuussa tekijät - eivät ihmisryhmät.

    Joukkoraiskaukset ei oikein ole skandinaavien juttuja ( joukko = ihmisryhmä) mutta tuollaiset ihmisryhmät eivät ole skandinaaveja.
    Mistä siis puhut?

    Äänestä

  • Esimerkiksi+suomalaiset+myyntimiehet+tietyssä+yrityksessä+tekevät+myyntiretkiä+ja+nuoret+pojat+20+-+30+v.+tekevät+tuota+samaa+ryhmässä,++siis+3-5+henkilöä,+kaikki+suomen+kansalaisia.++TOisaalta,+jos+katsotaan+viharikostilastoja+kansainvälisesti+ja+suomessa,+niin+avioerot+ovat+suomessa+yksi+suurin+viharikos+syy+todellisuudessa.++Lue+hänen+kirjansa+tästä+asiasta,+jossa+myös+kansainvälisiä+tutkimuksia.+Yhtään+vähättelemättä+päihderiippuvaisista+aktiivikäyttäjät+rahoittavat+käyttöänsä+k.o.+tavalla+eli+tekevät+eriasteisia+rikoksia+mallia+omaisuusrikos+ja+kun+järjen+valo+on+sammunut,+tulee+nuo+hyväksikäytöt+mukaan.+Hieman+realismia+ja+tutkivampaa+otetta+väitteisiin,+joita+esitätte.+Näissä+rikostilastoissa+on+hyvä+muistaa,+että+vain+todellisuudessa+ehkä+5+%+päätyy+julkiseen+tietoon+viranomaisille.+Uskon,+että+olisi+hyvä,+jos+jokainen+kohtelisi+toistaan+vertaisenaan.+Unohdatte,+että+meidän+päättäjät+eli+eduskunta+halusi+suomeen+työntekijöitä,+koska+suuret+ikäryhmät+jäävät+eläkkeelle+ja+työvoimasta+on+huutava+pula.+Olisikin+syytä+miettiä,+miksi?+Eikö+suomalainen+osaa+tehdä+työtä+vai+onkohelpompaa+jo+90+luvulla+opittu+malli,+olla+tekemättä+mitään+ja+toimia+yhteiskunnan+elättinä.+JOkainen+voi+miettiä+itse,+omaa+työmotivaatiotaan+ja+omaa+suhtautumistaan+vastuunottoon+omasta+elämästään+ja+velvoitteiden+hoitoon.+Tuo+vihapuhe+eli+ns.+esiharkinta+ja+siitä+seuraava+harkinta+ja+suunnitelmallinen+toiminta+ovat+hyvin+lähellä+toisiaan,+joissa+eräät,+yhteiskunnan+toiminnoista+vieraantuneet+ja+itseensä+sekä+elämäänsä+kyllästyneet+yksilöt+ovat+valmiita+toteuttamaan+monenkinlaisia+vihatekoja,+vaikka+niille+ei+ole+perustetta.On+aivan+eri+asia,+jos+ulkomaalaisryhmä+tekee+rikoksen,+siitä+tehdään+mediassa+näkyvä,+MIKSI,+Koska+otsikot+myy.+Suomessa+ihmiset+ovat+kovin+sensaatiohakuisia+ja+täytyy+muistaa,+että+rikoksen+tekee+yksilö+ja+kantaa+siitä+vastuunsa.+Jos+suomessa+rikoksia+tekee+esim.+1:1000+niin+jos+maahanmuuttajiin+sovelletaan+tätä+samaa+suhdelukua,+heidän+tekemänsä+rikoksien+määrä+on+kuitenkin+luvullisesti+pienempi,+kuin+yllä+on+väitetty.Miksi+rikoksia+tapahtuu,+Onkohan+kotouttamisessa+mennyt+jotakin+pieleen+vai+puuttuuko+sieltä+työntekijöitä+eli+määrärahoja,+jotta+kotouttaminen+ja+suomen+yhteiskunnan+jäseneksi+ja+aktiiviseksi+osallistujaksi+joka+tekee+töitä+onnistuisi.+Tämähän+on+ollut+alunperin+tavoite+k.o.+maahanmuuttoa+suunniteltaessa.+Entäpä,+jos+tuo+tapahtunut+rikos+onkin+kosto+aikaisemmasta+hänelle+ja+hänen+perheelleen+tehdystä+rikoksesta+ulkomaalaisen+osalta.+Suomen+maahanmuuttopolitiikka+https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/hallituksen-maahanmuuttopoliittinen-ohjelma-tahtaa-tyovoiman-maahanmuuton-vahvistamiseen?_101_INSTANCE_3wyslLo1Z0ni_groupIdhttps://yle.fi/uutiset/3-5662497Päihteet+ja+rikollisuus+:+https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125620/lintonen.pdf?sequence=1Täältä+löydät+monta+muuta+tutkimusta+asiastahttps://hommaforum.org/index.php?topic=78281.30https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/87250/Raportteja80_web.pdf?sequence=1http://elektra.helsinki.fi/oa/0780-0886/2008/1/huumeetj.pdf

    Äänestä

  • Otajärkikäteesi kirjoitti:

    Rikollisista teoista ovat vastuussa tekijät - eivät ihmisryhmät.

    Ilman niiden niinsanottujen "ihmisryhmien" maahantunkeutumista hyvin moni raaka rikos olis jäänyt tekemättä Suomessa. Syytettiinpä sitä "ihmisryhmää" ,vai kiiteltiinkö sitä, tämä on totuus.

    Äänestä

No onhan se antifasta jo nähty. Naisprofessori käski tappamaan valkoiset miehet vai miten se meni.

1Äänestä
  • Onko hänet jo vangittu ?

    Äänestä

Kannattaisi aloittajankin keskittyä enemmän syihin kuin seurauksiin.

Voisi aloittaa vaikkapa pohtimalla, mistä vihapuhe kumpuaa, ja mitä sille SYYLLE sitten voisi tehdä?

Seurausten painottaminen on keskustelun ohjaamista väärille raiteille.

1Äänestä
Aloittaja

"Rikollisista teoista ovat vastuussa tekijät..."
Ajattelitko niin, että vihapuheen puhujat eivät itse ole lainkaan vastuussa siitä, että puhe saattaa johtaa myös tekoihin.

Suomalainen sanalasku on kovin oikeassa: Ei pidä jatkaa hullun kirveeseen vartta.

Joka antaa hupsulle tikarin, on itsekin mukana murhatyössä, opettaa Kirja.

1Äänestä
  • jooo..

    vaikea kuvitella ketään niin heikkoa ihmismieltä että nettikirjoituksen luettuaan menee pyhäkköön ja räjäyttää ihmisiä nuuskaksi.

    tämä maailma on muutenkin sekaisin esim tv, elokuva väkivalta. ettei mitenkään voi panna syytä jonkun netti kirjoituksen piikkiin.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    12323f12312f kirjoitti:

    jooo..

    vaikea kuvitella ketään niin heikkoa ihmismieltä että nettikirjoituksen luettuaan menee pyhäkköön ja räjäyttää ihmisiä nuuskaksi.

    tämä maailma on muutenkin sekaisin esim tv, elokuva väkivalta. ettei mitenkään voi panna syytä jonkun netti kirjoituksen piikkiin.

    "...että nettikirjoituksen luettuaan menee pyhäkköön ja räjäyttää ihmisiä nuuskaksi."

    Nettikirjoitusten innoittamana ajetaan kuitenkin pikkukännissä Vokin pihaan ja heitetään bensapullo seinään. Asiassa ei liene suurta eroa siinä, yrittääkö polttaa vai räjäyttää kanssaihmisen. Vaiko onko?

    1Äänestä

  • Suomessa+ei+olisi+rasistisia+viharikoksia+jos+tänne+ei+oltaisi+päästetty+Lähi-itäläisiä+tai+afrikkalaisia.+USA:ssa+taas+on+normina+akuutti+mustien+ylläpitämä+väkivaltaisuus,+se+ei+edes+ylitä+uutiskynnystä.+Mustat+tekevät+suurimman+osan+väkivaltarikoksista."62+593+mustaa+joutui+valkoisen+pahoinpitelijän+uhriksi.+Kuitenkin+peräti+320+082+valkoista+joutui+mustan+väkivallan+uhriksi.+Mustat+syyllistyivät+siis+viisi+kertaa+useammin+väkivaltaan+valkoisia+kohtaan+kuin+valkoiset+mustia+kohtaan.Lukema+on+kuitenkin+harhaanjohtava,+sillä+valkoisia+ja+mustia+on+Yhdysvalloissa+eri+määrä.+Amerikassa+on+197+000+000+ei-latinalaisamerikkalaista+valkoista.+He+muodostavat+siis+63,7+%+väestöstä.+Mustia+amerikkalaisia+on+38+000+000,+joten+he+puolestaan+muodostavat+12,6+%+väestöstä.+Tämä+tarkoittaa,+että+väestömäärään+suhteutettuna+mustat+tekevät+25+kertaa+enemmän+väkivaltaisia+hyökkäyksiä+valkoisia+vastaan+kuin+valkoiset+mustia+vastaan."http://www.magneettimedia.com/tilastoja-amerikan-rotusodasta/Vaikka+lähde+on+suvakkien+vihaama+Magneettimedia,+sen+artikkeli+perustuu+Yhdysvaltain+oikeusministeriön+BJS-oikeustilastoviraston+2010+tekemään+NCVS-rikosuhritutkimukseen.Viime+aikaiset+"pommilähetykset"+ovat+aivan+selvä+False+flag-hyökkäys+Trumpia+vastaan,+kuten+ehkä+myös+tämä+"kaikken+pyhintä"+vastaan+tehty+hyökkäys+-+USA:n+juutalaisia.+He+muuten+eivät+ole+"maahanmuuttajia"+sen+enempää+tai+vähempää+kuin+muut+euroopalaiset+valkoiset+amerikkalaiset.Tarkoitus+on+tietysti+hyökätä+USA:n+sanavapautta+vastaan+ja+reivata+lainsäädäntöä+totalitaristisempaan+suuntaan,+kuten+Euroopassa.+Samaa+taktikkaa+käytti+Saksassa+Punainen+armeijakunta-terroristijärjestö.+Tarkotus+oli+ajaa+maa+poliisivaltioksi+terrorismintorjunnan+nimissä+ja+sitten+kansa+olisi+tehnyt+kommunistisen+vallankumouksen.Myös+matujen+päästäminen+Eurooppaan+saattaa+tavoitella+joiltakin+osin+samaa+päämäärää,+ei+tosin+kommunismia,+vaan+totalitaarista+EU:ta+Kiinan+malliin.+Nyt+terroristit+ovat+meidän+päättäjämme+jotka+tietoisesti+saattavat+maanosamme+vaaraan.+Tämän+arvostelu+on+"vihapuhetta".

    Äänestä

  • Väkivalta johtaa aina vastareaktioon joten syyllisiä vihapuheeseen ja vihatekoihin ovat niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin väkivaltaiset vähemmistöt ja terroristit. Rikosten uhreja on turha syyttää siitä että eivät suostu olemaan pelkkiä uhreja.

    Äänestä

  • Hyppäätkö sontakasaan jos sinua yllytetään?
    Niinpä, ihmisellä pitää olla itsellä järki päässä.

    Äänestä

  • " Ja taas on pahnan pohjalla ne yksilöt, jotka intoutuvat heittämään kotitekoisia palopulloja vastaanottokeskuksen seinään, esittämään hyppypotkuja torilla tai kyttäämään spraypullo taskussa torilla päästäkseen laittamaan pippuri kanssaihmisen silmään. Onhan näitä vajakkeja nähty."

    Kuka palstalaisista sellaista on tehnyt? Tuskin kukaan. Itse aiemmin sanoit :
    "Yritän vain rauhoitella sinua. Rikollisuutta on täällä ollut aina, ei se ole ihon väristä tai uskonnosta kiinni. Hyvä asia on, että rikollisuus on laskussa ja Suomi on turvallisempi maa kuin koskaan aiemmin. Älä siis sinäkään pelkää." Moktar.Gubta
    27.10.2018 19:59

    Kuinka nyt aloitat ketjun koettaen pelotella järjettömästi lukijoita?
    Hieman enemmänkin kuin sekavaa tarkoitusperäsi, argumentoinnista ei voi edes puhua tuossa yhteydessä.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...että nettikirjoituksen luettuaan menee pyhäkköön ja räjäyttää ihmisiä nuuskaksi."

    Nettikirjoitusten innoittamana ajetaan kuitenkin pikkukännissä Vokin pihaan ja heitetään bensapullo seinään. Asiassa ei liene suurta eroa siinä, yrittääkö polttaa vai räjäyttää kanssaihmisen. Vaiko onko?

    Savon Sanomat 16.10.2017.
    "Vastaanottokeskuksissa sattui reilun 15 kuukauden aikana 36 rakennuspaloa, joissa loukkaantui 13 ihmistä. Paloissa ei menehtynyt kukaan eikä loukkaantunut vakavasti, vaan loukkaantumiset olivat lieviä. Tulipaloista todennäköisesti kahdeksan oli tahallaan sytytettyjä."
    https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Palomiehet-hälytettiin-vastaanottokeskuksiin-lähes-1400-kertaa-reilun-vu

    Ainoastaan yhdessä oli kysymyksessä tapaus jossa suomalainen yritti polttaa vokin.
    Mitä vihapuheita muuten puhutaan moskeijoissa eurooppalaisia vastaan?
    http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236938-muhammedin-profetia-jarkyttaa-tanskanmaalla-miksi-valtamedia-vaikenee
    https://www.suomenuutiset.fi/imaami-syytteeseen-vihasaarnasta-tanskassa-kehotti-tappamaan-juutalaisia/

    Äänestä

  • Jos sinun kotiisi tunkeudutaan ja tunkeutuja asettuu taloksi,tuliskohan suustasi pikkusen "vihapuhetta"?
    Tämä on suoraan verrannollisnen asia siihen ,kun toiseltapuolen maailmaa olevat ihmiset tunkeutuvat meidän maahamme ja asettuvat tuosta vaan taloksi ja meidän maksamamme sosiaaliturvan varaan.

    Äänestä

Vihapuheet kristyttyjä kohtaan on kellettävä. Vihakirjoitukset kristyttyjä kohtaan on kiellettävä.

Äänestä

Eihän islamiakaan ole kielletty vaikka imaamit vihapuhuvat moskeijoissaan.

1Äänestä
  • Niinpä, vankilaan ja sakkoihin nuo rikolliset.

    Äänestä

Kuppaukko puhuu siinä mielessä asiaa, että hulluutta on turha jatkaa. Järjetön haittamaahanmuutto ei ole mitään muuta kuin hulluutta ja sillä on pelkkiä huonoja seurauksia.

1Äänestä

Atte Kaleva puhui maahanmuutosta ja jihadismistä kriittiseen, realistiseen sävyyn. Olikohan se vihapuhetta vaikka oli asiallista mielipiteen ilmaisua.
Toiseen aiheeseen, oletteko nähneet amerikkalaissarjaa, jossa ns pahis ja rikollinen tai luuseri olisi afroamerikkalainen? Sarjat kuvataan ehkä totuuden vastaisesti, jotta ei rasismi syytöksiä nousisi pintaan. USAn rikostilastot kertovat kuitenkin karusti toisenlaista totuutta.

Äänestä

Valehtelukin johtaa vääryyteen ja ennenpitkään vihaisiin tekoihin.
Emme voi sietää valehtelua, emmekä valehtelijoita, eikä manipuloivia
harhaanjohtajia.

1Äänestä

Kuulostaa provokatiiviselta.

Totta, maahanmuutosta pitää voida keskustella, mutta näyttää siltä että siitä ei saa sanoa mitään ja kaikki arvostelu tulkitaan tahallaan vihapuheeksi, vaikka totuus on se, että missään asiassa ei ole vain yhtä puolta, enkä tajua miksi maan sisäinen turvallisuus on yht äkkiä vähäteltävä asia.

Mitä sulta on jäänyt saamatta?

Miksi ei voi vain sulautua tähän elämäntapaan kuten muutkin tulijat ovat sopeutuneet tuhansia vuosia? On tänne ennenkin tullut ihmisiä turvaan tai muuten vaan.

Kävin eilen pitkästä aikaa Helsingissä ja keskustassa on ihmeellisen paljon nuorehkoja maahanmuuttajamiehiä - hengailemassa yksin ja ryhmissä. Osa oli aika järkyssä kunnossa.

Ne tuli ehkä 20 turvallisen maan halki tänne - jäätävän tuulen Helsinkiin vaatimaan oikeuksia?
Miksi ne eivät vaatineet rauhaa lähtömaassa?
Marssineet kuin hipit seppeleet päässään ja näyttäneet rauhanmerkkiä?
Sitkeästi - vuosisadasta toiseen - ja vaalineet saavutettua rauhaa - kukat sydämellään?
Ihanassa aurinkoisessa palmujen ja korkeakulttuurin maassa.

Äänestä

Aloittaja itse totesi että rikollisuus laskussa Suomessa ja meillä ei ole mitään hätää. Huomasin että kirjoitti vokin isolla alkukirjaimella agendansa mukaan. Melko ristiriitaisia kirjoituksia kuitenkin lietsoessaan kaaosta.

Äänestä
  • Kieltää nykyään olleensa maailmanmatti tai vuortenaavikko puhumattakaan wincapitaaikojensa valuuttakauppias. Kun noin kiemurtelee, en usko sanaakaan enää.

    Äänestä

Ns. vihapuhe on lähinnä suomalaisten yritys hahmottaa onko heillä multikultin unelmamaailmassa mitään oikeuksia.

Äänestä

Tajuatko missä kunnossa niistä aika iso osa on?

Ja miten ne vois sopeutua tänne, kun aika moni tarttis ihan ensin mt- palveluita eikä niitä ole.

Sopeutuakseen pitäisi oppia kieli, kouluttautua, ponnistaa pois mamughetosta ja löytää töitä veronmaksajaksi ja yhteiskunnan maltilliseksi ja keskustelevaksi jäseneksi?
Aika ponnistus

Niiden kulttuurien naiset EIVÄT KOSKAAN TULE TEKEMÄÄN TÖITÄ MISSÄÄN?
Joten Suomen ja koko euroopan tie on romuttaa oma tukijärjestelmä koska se EI KESTÄ.

Eristäytyminen vastaanottomaassa lisää ongelmia - eikä täällä yksinkertaisesti ole töitä eikä opiskelupaikkoja.
Eurooppa on niiiiiiiiin paljon pienempi kuin mitä ne kuvitteli.
Ja mitä hirveyksiä ne joutuu kokemaan matkalla tänne?

EIKÖ olisi kaikille parasta, että niiden lähtömaa saataisiin rauhantilaan ja ihmiset voisivat jäädä kotimaahansa? JA KUKA SEN TEKEE SINNE? Minä? Sinä? Sipilä?
LÄHTIJÄT ITSE?

Eikö sinustakin lähtijöillä tässä määrin ole itsellään vastuu osallistua lähtömaan
tilanteen rauhoittamiseksi?

Vai onko se niin, että pitää järjestää "Miten tehdään rauha" - kursseja?
Aika moni osaa aloittaa riidan, mutta miten tehdään rauha?

Äänestä

Aivan varmasti johtaa joidenkin kohdalla vihatekoihin. Ja se johtuu siitä, että päättävä taho jatkuvasti ohitti puheen ja kysymykset, olivat ne olleet vihaisia tai ei. Asia ohitettiin, suomalaisten huoli ohitettiin, suomalaisten käsitys oikeudenmukaisuudesta ohitettiin liian monta kertaa ja liian huonoin perustein.

Kun suomalaisten tarpeet tarpeeksi kauan ohitetaan niin taatusti jollakin tai joillakin heistä lopulta pinna katkeaa.

Ja tämä ei ole vihapuhetta eikä minkäänlainen uhkaus. Tämä on vain toteamus siitä miten yksi asia tulee johtamaan toiseen.

Äänestä
  • Jos suomalaiset olisivat Suomessa raiskailleet ja kähmineet muslityttöjä, murhanneet ja ryöstäneet muslimeja, niin luuletteko, että muslimit eivät olisi nousseet tätä vastustamaan? Mutta hehän eivät ole tällaista joutuneet kokemaan!

    Luuletteko että tällaisen tekijää ei uhkaisi kosto muslimiyhteisön puolelta. Suomalaiset hautaavat kuolleensa ja nuolevat haavansa. Suomalaisia eivät edes omat päättäjämme nouse joukolla puolustamaan.

    Pikemminkin valtavan pitkä on ollut pinna suomalaisilla. Ihan liian pitkä.

    Äänestä

  • Väärin muotoiltu. Pitäisi olla:
    "Jos suomalaiset olisivat Arabien kotimaissa raiskailleet ja kähmineet muslityttöjä, murhanneet ja ryöstäneet muslimeja, niin luuletteko, että muslimit eivät olisi nousseet tätä vastustamaan?" ...

    Äänestä

Kun nettilänkytys on noin vaarallista, niin voi vain kuvitella miten vaarallinen on Koraani. Eikä ihan tartte vain kuvitellakaan, kun kaikenlaista on jo nähty.

Äänestä
  • Aloittajalla on omansa.

    Äänestä

Onko koraan eriarvoinen kuin raamatu?

Äänestä
  • En tiedä. Mutta tiedän ihan uutisista lukemani perusteella, että Koraanin seuraaminen on johtanut mittaviin vihatekoihin. Johtuuko sen perusteella saarnatusta opetuksesta vai itse sisällöstä, veikkaan molempia.

    Äänestä

  • Tarkoitatko onko kristinusko parempi kuin islam? On.

    Äänestä

Aloittaja on nuo samat jutut jo maailmanmattina polttopullohyppypotkuineensprayt aavikkovuoristona aiemminkin öyhöillyt, nyt USA lisänä mausteeksi. ;)))

Äänestä

Saksassa taas se vihapuhe saa vasemmistoaktiivit tarttumaan vihan tekoihin; he vainoavat "väärinajattelijoita", Afd:n kannattajia ja jopa päiväkodeissa etsivät merkkejä siitä, että josko vain lasten perheissä ajateltaisiin "väärin" ja "äärioikeistolaisesti". Vasemmisto on saksassa myös syyllistynyt oikeistosiipeä huomattavasti enemmän terroriin ja väkivallantekoihin.

Äänestä
  • Juuri näin.
    "Natsismin kotimaaksi leimatun Saksan natsivaino on saanut huvittavat tai pelottavat mittakaavat riippuen katsontakannasta. Saksassa apteekeissa jaettavan „Apteekkilehden“ juttu kertoo juurtajaksaen „Miten tunnistat oikeistoradikaalin perheen“."

    "Oikeistoradikalismin tunnusmerkkeinä juttu pitää „huomaamattomuutta, vaaleita hiuksia, ystävällisyyttä ja kuuliaisuutta.“ „Ensinmäinen vaikutelma on ystävällinen ja kuuliainen.“ kertoo Michaela Köttig, Soziologi ja oikeistoradikalismin tutkija (Frankfurt University of Applied Sciences)."

    "„täydellisesti palmikoidut letit ja pitkät hameet“, jotka „ovat hälyytyssignaaleja „äärioikeistolaisista vanhemmista“.
    https://vapaakulkija.wordpress.com/2016/09/25/miten-tunnistat-natsiperheen/

    Sairaaksi on mennyt Saksanmaalla. Edes DDR:ssä ei ollut tuollaista vainoa omaa kansaa vastaan.

    Äänestä

Kukakohan+sitä+lietsoo+ja+tekee.+Näitä+eri+marsseja+seuranneena++olen+huomannut+jotta+kaikkien+haukkumat+niin+sanotus+muka+natsit+tekevät+väkivaltaisi+iskuja+marssijoihin+8.3%+ja+vastavoima+eli+suvakit+loput%.Poliisia+kohtaan+kaikki+häirikot+ovat+olleet+vasemmiston+anarkisteja.+Voidaankin+siten+kysyä+onko+sukakit+raaempia+kuin+äärioikeiston+tyypiit?Ja+toinen+mihin+kiinnittänyt+huomiota+äärioikeisto+ei+naamioidu+IKINÄ+mutta+äärivasemmisto+aina+naamioituneet.+Pitäsi+olla+laki+jossa+naamioituminen+mielenosoituksissa+tulisi+rangaistavaksi+ja+aina+vähintään+vuosi+ehdotonta.Sekä+julkisiksi+tuomiot+nimiä+myöden.Oikeastaan+kaikki+tuomiot+pitäisi+olla+julkisia+johonkin+poliisin+rekisteriin+kerättynä+jotta+kaikki+voisi+katsoa+mitä+tuokin+naapuri+on+tehnyt.+Vain+alaikäisiin+tapahtuvat+voisi+laittaa+pimentoon+mutta+ei+60+kymmeneksi+vuodeksi+vaan+10+vuodeksi+tai+kunnes+uhri+täyttää+18v.Eniten+vihapuhetta+olen+huomannut+Animalian+ja+EVR:n+sivuilla+jossa+vieläkin+olen+myyränä+ja+kopsaan+kaikki+kirjoitukset+sieltä+100%+ja+olen+jo+niin+sanotusti+sisäpiirissä.+Nauhoitan+myös+kaikki+tapaamiset+salaa.+Suosittelen+kaikkia+toimimaan+näin+ääriliikkeen+sisällä.

Äänestä
  • Riittäisi kun rättinaamaanarkistien pärstän kuvat julkaistaisiin niin johan loppuisi pullistelu!:) Sen verran pelokasta porukkaa varsinkin arkisin ja yksin. On nimittäin vierestä seurattu ja naureskeltu monet naurut " mittavien varatoimenpiteiden" määrää sekä puntin tutinaa.

    Äänestä

Nämä vihapuhekouhotukset sekä rasismikouhotukset aiheuttavat vielä länsimaisen kulttuurin tuhon, ellei äkkiä käännettä tule. Erään uskonnon on helppo asettua taloksi maanosaan, ja sanoa vain yksi sana eli rasisti. Silloin länsimaalaisen polvet alkaa tutisemaan, ja tämä kyseisen uskonnon edustaja saa tahtonsa läpi. Näin maanosa tulee miehitettyä ilman laukaustakaan.

Äänestä

Obamakin aikoinaan kiihotti puheillaan black lives matter porukkaa väkivallantekoihin. Sai siitä kuitenkin rauhanpalkinnon. Värillä on väliä kunhan se on musta. Ainakin tässä tapauksessa.

Äänestä
  • Obama sai rauhan-nobelin heti kun oli astunut virkaan! Meriitiksi riitti musta nahka! Hänestä tulikin sitten USA.n historian eniten sotia aloittanut presidentti.

    Äänestä

"Vihapuhe lietsoo vihan tekoja."
Kysyisin aloittajalta montako maahanmuuttajiin kohdistunutta henkirikosta suomalaiset ovat tehneet???
Toinen kysymys montako suomalaisiin kohdistunutta henkirikosta maahan muuttajat ovat tehneet???

Äänestä

Eräässä rauhan uskonnossa on pyhä kirja, joka yllyttää koko uskontokuntaansa vihatekoihin muita uskontoja ja kulttuureita kohtaan.

Äänestä

Eikö tasapuolisuuden nimissä tulisi kieltää tuo ,isänmaan vastainen rikollispuolue viherloiset jotka tekevät kaikkensa,että saisivat Suomen konkurssiin.Koska kiellettiin tuokin isänmaallinen pvl.On siinä puolueella meriittiä kun seuraa noitten touhuja,esim.tuo n....u homo ajelee ammatikseen taksilla veronmaksajien piikkiin vaikka tuli juuri pitkältä lorvilomalta ilmeisesti otti sen hommaamansa äpärän hoito niin raskaaksi, toiseksi se somppuhoro nosti lapsilisiä oliko se ainakin neljästä äpärästä vaikka oli muuttanut englantiin,ja nyt tuo ns,johtaja jäi vuorostaan lorvimaan kun ei paskanjauhamisesta huolimatta onnistunut vielä saamaan Suomea selvitystilaan noilla koulutushöpinöillään.tässä olisi vielä tuo kommentoitava vielä tuo metsätalouden alasajo sekä ilmastovouhotus joka sekin on tuon roskaväen masinoima ja maksettu tutkimus,että voivat rahastaa silläkin teollisuudelta veroja,joitten turvin voivat taas kouluttautua(loisia) mutta ei riitä tila eikä aika.

Äänestä

Edelleenkään suomen rikoslaki ei tunne käsitettä vihapuhe koska sellaista ei ole olemassakaan, on vain kritiikkiä jota kaikki ei kestä tai halua kuulla.

Äänestä
Aloittaja

Avaukseni lietsoi esiin kovin vihaista puhetta. Vastaan vain muutamaan väitteeseen.

"Atte Kaleva puhui..."
En ole sanallakaan syyttänyt Kalevaa vihapuheesta.

"Asia ohitettiin, suomalaisten huoli ohitettiin, suomalaisten käsitys oikeudenmukaisuudesta ohitettiin..."
Äläpä höpötä. Yhteiskunta on täynnä vaikuttamiskanavia. Kuinka usein olet kirjoittanut esim. kansanedustajalle tai käynyt juttusilla. Tämä on niitä löperöitä itsesäälin turvottamia itkuja siitä, että kun kukaan ei kuule, kukaan ei ymmärrä.

Kovin on ontuvaa logiikkaa senkin, että kun maahanmuuttajat teki niin tai näin, mekin voimme sitten tehdä sitä tai tätä. Tämä on vain varkaan logiikkaa: minäkin voin varastaa, kun naapurikin varastaa.

Odotellaan. Ehkäpä saan ihan älyllisesti perustellun vastauksen.

Äänestä
  • Kirjoitat:

    "Yhteiskunta on täynnä vaikuttamiskanavia. Kuinka usein olet kirjoittanut esim. kansanedustajalle tai käynyt juttusilla. Tämä on niitä löperöitä itsesäälin turvottamia itkuja siitä, että kun kukaan ei kuule, kukaan ei ymmärrä."

    Sallinet, että nauran, ja sallinet, että nauran suoranaista hevosennaurua. Vain sen vuoksi, että olet joko naiivi tai sitten haluat provosoida.

    Kirjoituksestasi teen päätelmän, että et ole itse lähestynyt päättäjiä, kansanedustajia tai poliisijohtoa.

    Sillä minä olen kirjoittanut kirjoittamasta päästyäni, ja pyytänyt vastauksia.

    Yksikään niistä ihmisistä, joilta olen asioista kysynyt, vieläpä hillityn kohteliaasti ja asiallisesti,
    EI OLE VAIVAUTUNUT VASTAAMAAN.

    Joten se niistä vaikutuskanavista. Ja todettakoon, että puheesi / kirjoituksesi on mitätön. MOT.

    Äänestä

  • KaikkiaSeLeipäElättää kirjoitti:

    Kirjoitat:

    "Yhteiskunta on täynnä vaikuttamiskanavia. Kuinka usein olet kirjoittanut esim. kansanedustajalle tai käynyt juttusilla. Tämä on niitä löperöitä itsesäälin turvottamia itkuja siitä, että kun kukaan ei kuule, kukaan ei ymmärrä."

    Sallinet, että nauran, ja sallinet, että nauran suoranaista hevosennaurua. Vain sen vuoksi, että olet joko naiivi tai sitten haluat provosoida.

    Kirjoituksestasi teen päätelmän, että et ole itse lähestynyt päättäjiä, kansanedustajia tai poliisijohtoa.

    Sillä minä olen kirjoittanut kirjoittamasta päästyäni, ja pyytänyt vastauksia.

    Yksikään niistä ihmisistä, joilta olen asioista kysynyt, vieläpä hillityn kohteliaasti ja asiallisesti,
    EI OLE VAIVAUTUNUT VASTAAMAAN.

    Joten se niistä vaikutuskanavista. Ja todettakoon, että puheesi / kirjoituksesi on mitätön. MOT.

    "Yksikään niistä ihmisistä, joilta olen asioista kysynyt, vieläpä hillityn kohteliaasti ja asiallisesti,
    EI OLE VAIVAUTUNUT VASTAAMAAN."

    Voitko laittaa tänne nimiä (jos vain mahdollista)?

    Itse odottelen juuri vastausta, en nyt sano nimeä tässä. Aion jatkaa kirjoittamista.

    Jos kukaan ei vastaa niin sitten lähden tuolle linkkilinjalle, koska se on nopeaa.

    Tänne ehkä kannattaisi kerätä joku lista nimistä, keihin olla yhteydessä? Siis kuka mitäkin tahoa edustaa ja sähköpostit.

    Onpa muuten harvinaisen törkeää, jos eivät mitään vastaa.

    Äänestä

  • Vastaukset eivät olleet suuren MoktarGubtan mieleisiä, eikä hän vaivautunut vastaamaan kiperimpiin kommentteihin.
    Voihan viulu sentään.

    Äänestä

  • kupanjyvä kirjoitti:

    "Yksikään niistä ihmisistä, joilta olen asioista kysynyt, vieläpä hillityn kohteliaasti ja asiallisesti,
    EI OLE VAIVAUTUNUT VASTAAMAAN."

    Voitko laittaa tänne nimiä (jos vain mahdollista)?

    Itse odottelen juuri vastausta, en nyt sano nimeä tässä. Aion jatkaa kirjoittamista.

    Jos kukaan ei vastaa niin sitten lähden tuolle linkkilinjalle, koska se on nopeaa.

    Tänne ehkä kannattaisi kerätä joku lista nimistä, keihin olla yhteydessä? Siis kuka mitäkin tahoa edustaa ja sähköpostit.

    Onpa muuten harvinaisen törkeää, jos eivät mitään vastaa.

    Olen kirjoittanut eri puolueita edustaville kansanedustajille ja poliisijohdolle. Nimiä en jonkunnäköisen säädyllisyyden nimissä tässä mainitse, mutta esim. poliisijohdossa sama viesti meni useammalle henkilölle. Tulos oli sama eli nolla.

    Tyhjän saa pyytämättäkin. Jos joku alkaa kerätä listaa, voin siihen laittaa ne henkilöt, joilta olen tuloksetta tivannut vastausta. Sitten on jo joukkovoimaa enemmän takana.

    Epäilen, että viestin vastaanottajan postit käy läpi joku avustajista/sihteeriköistä, joka sitten poimii viesteistä eteenpäin toimitettavat tai hylättävät.

    Kannattaa muuten lähettää viestinsä ja kyselynsä oikeana kirjepostina. Valtion virastoissa käsittääkseni diaarioidaan kaikki "oikeana postina" tulevat kirjeet, samoin se, kenelle ne on osoitettu. Diaarionumerokin niille kuuluisi antaa, ja sitten on jo mustaa valkoisella siitä, että kysely on todennettavissa ja saapunut ko virastoon tai eduskuntaan.

    Sähköposti on melko epävarma: vastaanottaja voi aina vedota siihen, että ei ole kyseistä viestiä nähnytkään...

    Äänestä

Gubba, tuo palstamme sokea kananen, löysi jyvän. Nimittäin kirjoittakaa kansanedustajille ja vaatikaa muutosta.

Jokaisen murhateon tai vastaavan jälkeen lähettäkää vähintään linkki uutiseen ja kysykää miksi näitä päästetään maahan. Tai kun Suomi antaa pyyhkiä jalat itseensä, kysykää miksi suostumme Irakin kynnysmatoksi jne.

Linkin lähettäminen on helppo tapa ottaa yhteyttä, koko hommaan ei mene kuin minuutti.

Jos ei halua ottaa yhteyttä omalla nimellään tai sähköpostillaan, niin lähettäkää poliisille palautetta nimettömänä, jos esimerkiksi olette tunteneet maahanmuuttajien takia turvattomuutta (löytyy sivulta poliisi ja sieltä palaute). Joillakin kaupungeilla on sivuillaan palautejärjestelmä, jonka kautta viestin voi laittaa nimettömänä kaupungille (esimerkiksi Helsinki).

Parasta on tietysti laittaa omalla nimellä ja asia perustellen, mutta myös noita yllä mainittuja voi aivan hyvin käyttää.

Äänestä

Nää nykyiset matut on vuodesta 2015 tehneet viharikoksia suomalaisia kohtaan,naiisia raiskattu,miehiä ryöstetty,pahoinpidelty tapettu jo enne vihapueita.

Äänestä
  • Tais on Skulpollimamu joka tappoi ex nsä ja muita jossin hesan S-Marketissa ,ennenkö oli mitään tietoa vihapuheesta.Hän teollaan aloitti vihan tiettyihin eteläeuroopan maahanmuuttajiin

    Äänestä

Sanokoon mokka mitä haluaa, uskon silti, että monen mielestä on inhottavaa kun kaupoissa ym pidetään karmeaa älämölöä. Miksi maahantulleiden ihmisten on huudettava? Täytyykö käydä kaupassa kuulosuojaimet päässä että saa olla rauhassa.
Ja toinen seikka joka on inhottavaa, on joukkoraiskaukset.
Jos nämä asiat ovat hänen mielestään mukavia asioita, ei voi mitään.
Mutta meikäläinen ei noista asioista pidä.

Äänestä

tuntematon aloittaja syyllistyy itse vihapuheeseen

"Yhdysvaltain presidentti ... kehottaa laittamaan Hillary vankilaan."

Miksi ei saisi kehottaa??
Jos on pätevät syyt epäillä rikoksesta niin miksi ei. Aloittajalla on puolueellinen kirjoitustyyli, varmaan vihapuheella kyllästetty.

Äänestä

"Kovin on ontuvaa logiikkaa senkin, että kun maahanmuuttajat teki niin tai näin, mekin voimme sitten tehdä sitä tai tätä."

Vaan kun emme ole tehneet, eivätkä muutkaan suomalaiset.
Musliminaisia ei ole raiskattu, vaikka muslimit ovat raiskanneet.
Ei ole tietääkseni tehty ryöstömurhaa, jossa kaksi (vai kolmeko niitä oli) suomalaista käy mamupapan kimppuun pankkiautomaatilla, ryöstää ja puukottaa kuoliaaksi.
Tai että toinen vanhus puukotetaan keskellä kirkasta päivää hengiltä moskeijan edessä (kuten mamu puukotti Puotilan kappelin luona).
Ei ole leikattu imaamilta tai keneltäkään muulta mamulta päätä irti, vaikka Porissa irakilainen seurakuntavaaliehdokas näin suomalaiselle teki.
Ym.

Joten eivät suomalaiset näitä samoja asioita mamuille tee.

Äänestä

Eikä kukaan myöskään ole juoksennellut pitkin toria mamuja puukottamassa, koska on niin täynnä vihaa mamuja kohtaan, kuten tämä Turun marokkolainen suomalaisia kohtaan oli.

Joten ei tosiaan ole verrattavissa.

Äänestä
Aloittaja

"Yksikään niistä ihmisistä, joilta olen asioista kysynyt, vieläpä hillityn kohteliaasti ja asiallisesti, EI OLE VAIVAUTUNUT VASTAAMAAN."
Kummallinen asia. Olisitko kuitenkin huutanut, kuten täälläkin nyt teet.

Olen itse kirjoittanut parikin kertaa ja saanut myös pari kertaa vastauksen, tosin kummallakin kertaa eduskunta-avustajan nimissä. Mutta minä en huuda, en saarnaa, en lässytä. Kerron, että tämmöinen asia ja kysyn, mahtaako puolueeni ja edustajani olla asiasta tietoinen ja olisiko jotain tekeillä.

Jos kirjoitatte, kirjoittakaa niin, että asia mahtuu yhdelle sivulle. Muistakaa antaa yhteystietonne ja pyytäkää myös vastausta. Voi olla, että viestin saaja ymmärtää pitkän höpötyksenne vain tiedonannoksi ja niihin taas ei ole tapana vastata sen enempää.

Pohtikaa myös asiaanne hieman. Kovin pitkät löpinät siitä, että mopo on rikki ja polkupyörällä on ikävä sotke Alastarolle kauppaan, lentävät kyllä roskakoriin. Kas kun teiden kunnossapito ei kuulu eduskunnalle. Tällaisissa asioissa voitte olla yhteydessä ELY-keskukseen.

Poliitikon kanssa on parasta keskustella puolueen tupaillassa tai vaalikiertueella. Hankkiutukaa sinne ja kysykää selvästi. Kyllä asiaasi vastataan. Toinen asia kokonaan on, alkaako edustajasi tai puolueesi ajamaan asiaa. Kansalaisten toivomukset kun tuppaavat olemaan kovin moninaisia. Paikallisen puolueosaston kanta on jo vakavammin otettava asia, puhumattakaan piirin kannasta. Hankkitukaa jäseneksi, jos haluatte ajaa asiaa puolueen kautta.

Virkamiehiä taas tulee lähestyä vain virka-asiassa. Kirjoittakaa selvästi. Lähettäkää pyyntö tai kysymys kirjaamon kautta, jolloin kirje diarisoidaan. Laki vaatii virkamiestä vastaamaan, joten vastaus kyllä tulee. Aikaahan siihen voi mennä, mutta se on toinen juttu se.

Jospa te näillä neuvoilla jo pärjäisitte itsekin.

Äänestä
  • Huusin sinulle. Kas, sinä saat joskus aikaan tahattoman reaktion ihan pelkästään olemalla oma ----------- itsesi. Toiveena on, että asia menisi joskus perille. Sinullekin.

    Ja kyllä kiitos: olen tähänkin saakka pärjännyt ilman sinun neuvojasi tai pohdintojasi siitä, millainen viestin tulee olla.

    Vielä lopuksi: se, että ei ole vastattu, ei taatusti ole ollut kiinni siitä, etteikö asiaa olisi esitetty asiallisesti ja kohteliaasti. Vieläpä kirjakielellä.

    Sen verran herranpelkoa kuitenkin vielä on jäljellä.

    Äänestä

Ihan hyviä neuvoja Moktarilta. Kannattaa lukea vinkkeihin keskittyen, vakiovittuilujen yli hyppien.

Olen itse tottunut saamaan aina vastauksen kaikkiin esimerkiksi kaupungille kirjoittamiini viesteihin, eduskuntaan olen vasta aloittelemassa yhteydenottoa. Kaikkiin viesteihini en välttämättä edes vastausta odota, osa tulee olemaan vain lyhyttä palautetta jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Pitäisin kuitenkin kohteliaana, että kansanedustaja/ministeri (tai avustaja) edes lyhyesti kuittaisi palautteen saaduksi.

Silti: Tärkeintä on antaa palautetta, muodossa tai toisessa. Me suomalaiset olemme tässä usein liian arkoja, etenkin silloin, kun teemme sen omalla nimellämme.

Jos olette kirjoittaneet useaan otteeseen, asiallisesti ja perustellen, saamatta kertaakaan vastausta, niin pyrkikää saamaan kirjoituksenne julkaistuksi esimerkiksi paikallislehdessä mielipiteenä. Eli lähettäkää kansanedustajille laittamanne viesti lehdelle. Mukaan voi laittaa vaikkapa saatesanat "olen ollut asiasta yhteydessä kansanedustajiin (nimi), (nimi) ja (nimi) saamatta heiltä minkäälaista vastausta" tms.

Äänestä

Kirjailija, juristi ja vihreiden ex-puolueaktiivi Jarkko Tontti varoittaa ilmassa olevista pyrkimyksistä kitkeä vihapuhetta.

https://www.verkkouutiset.fi/juristi-kirjailija-varoittaa-pyrkimyksista-kitkea-vihapuhetta/

Plus-osassa lisää:

Tontti katsoo esseekokoelmassaan, että vihreät ”ei ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue”. Puolueessa on paljon keskinäistä riitelyä ja ”sirkustirehtöörejä”, joille politiikanteko toimii vain korokkeena omalle esillä ololle. Vihreät ”profiloituu mielellään populismin vastaisena, fiksujen ihmisten puolueena”, mutta käytännössä monet sortuvat niin sanottujen tavallisten ihmisten ylimieliseen ja ironiseen väheksymiseen. Vallalla olevan piraatti-ideologian takia vihreät on todellisuudessa luovien alojen työntekijöiden ja yritysten kannalta ”kaikkein huonoin puolue”. Vihreät on myös ”muuttunut tarpeettomaksi”, koska vastuullisen ympäristöpolitiikan tekijöitä löytyy lähes kaikista puolueista.

Entä vihreät nyt? Jarkko Tonttia kuunnellessa syntyy vaikutelma, ettei mikään ole kirjailijan mielestä muuttunut.

– Usein annetaan ymmärtää, että perussuomalaiset lietsoo vastakkainasetteluja, mutta todellisuudessa vihreiden ja myös vasemmistoliiton poliittisissa keskusteluissa on samanlaista syyttävää, kiistoja ja erimielisyyksiä korostavaa sävyä sen sijaan, että pyrittäisiin etsimään jotain, mikä yhdistäisi puolueita ja ihmisiä.

Vihreillä ei kannatusmittausten valossa mene tällä hetkellä hyvin. Syitä on etsitty johtajuusongelmista. Tontti taas pohtii, alkaako kasvava osa kansasta saada tarpeekseen syyttelyistä ja vastakkainasetteluista.

– Vihreiden Ville Niinistön aggressiivinen tyyli viehättää ehkä joitakin, mutta minulle hän oli yksi niistä poliitikoista, jotka vaikuttivat siihen, etten enää kannata sitä puoluetta.

Vihreissä on Tontin kokemusten mukaan paljon ”omasta totuudestaan varmoja aktivisteja”, mikä kiehtoo nuorta äänestäjäkuntaa.

– Samalla tämä vieroittaa maltillisempia, konsensushakuisia äänestäjiä. Meillähän on tällä hetkellä todella isoja haasteita yhteiskunnassa – ilmastonmuutos on yksi niistä – enkä ole varma, että siinäkään syyttely ja toisten sättiminen on oikea tapa edistää yhteisiä ratkaisuja.

Äänestä

Just tuli yöllä TVssä Alizad Viimeinen ristiretki mm ympärileikkauksesta.Ne on niin kauheita toisilleen olleeet 2000v,mutta me ei oo tiedetty mitään ennenkuin toivat kauheutensa tänne.Kurdit,sunnit ja shiat tappaa toisiaan,kunniamurhat,halal teurastukset, pakkoavioliitot 10v tyttä 50v miehelle,muut lapsiavioliitot,Nyt vasta nähdään kun ne tapahtuu tällä ,tulee väkisin arvostelua,joka jonkun mielestä on vihapuhetta.

Äänestä
  • Otetaan jäykkä ote näitä tunkeilijoitamme kohtaan.

    Äänestä

  • ei-tuumiakaan-periksi kirjoitti:

    Otetaan jäykkä ote näitä tunkeilijoitamme kohtaan.

    niin olisi pitänyt ottaa jo kättelyssä. Kohtelias, mutta tiukka.
    Maan turvallisuustilannetta ei voi riskeerata ja
    kaikille voidaan luetella samat liikennesäännöt.

    Naisrauha on yksi niistä

    Naurettavinta tässä on se, että ek ja yrittäjät kuvittelee saavansa näistä halpatyövoimaa.
    Eikä ne oikeasti tajua minkä kanssa ne painii ja mitä ne tuhoaa.

    Haluaisin, että juhanaorpot kävis oman henkilökohtaisen taistonsa jossain kuualla, ilman että ne syöttää sinulliset omiksi pelinappuloikseen.

    Äänestä

vihapuhun sen takia koska on niin vaikea saada naisystävää ja näen kaupungilla onnellisia matuja suomalainen nainen kainalossa. siksi minä vihapuhun

Äänestä
  • Nosta naisen tasoa niin ei tarvitse niitä matujen "ihania" suominaisia kadehtia.

    Äänestä

  • Vaikka tuo onkin provo niin siinä on kyllä sinällään ihan aiheellinen totuuden siemen: suomeen tulee tietyistä kulttuureista suuri yliedustus miehiä ja kyseisten kulttuurien naiset eivät ole meille vääräuskoisille tarjolla kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa.
    Täyttä paskaahan tuollainen on suomalaisille miehille.

    Äänestä

Aloittaja

Kylläpä keskustele polveilee kovin. Kommentoin hieman tuota yhteiskunnallista vaikuttamista. Täällä oli muutama varsin osuva palaute asiasta.

"Tärkeintä on antaa palautetta, muodossa tai toisessa."
Kansanedustaja on poliittinen eläin ja elää vain julkisuudesta. Niinpä edustaja halaa palautetta omiltaan; menikö hyvin vai huonosti ja mitä seuraavaksi. Palautteessa voi myös kehua sattuvia sanontoja ja hyvää esiintymistä. Tämä on aina mannaa kansanedustajan väpäjävälle sielulle. Positiivinen palaute myös lisää todennäköisyyttä sille, että edustaja vastaa kirjeeseesi.

Kansanedustaja halaa palautetta vain omiltaan. Turhaanpa sinä kirjoitat maahanmuuttolässytystä Vihreiden edustajalle. Sekä kirjoittaja että kirjeen saaja molemmat tietävät, että kirjeen kirjoittaja ei kuuna päivänä tule äänestämään Vihreitä. Siis miksi edes lukea viestiä tai miksi vastata siihen.

Tehdään tässä välissä käytännön harjoitus.

Kirjoitit muuten hyvin ja sattuvasti palautteesta nimimerkki "kupanjyvä".

Huomaatteko nyt. "Kupanjyvän" ryhti oikeni, suu vääntyi hymyyn ja antamani palaute tuntui mitä sattuvimmalta.

Näin toimitaan.

Äänestä

Eikä johda. Aina on joitain yksittäisiä höyrypäitä jotka tekevät pahoja tekoja. Tavallinen eliitinvastainen, matutuksenvastainen, maamme tuhoamisen vastainen kritiikki käännetään vihervasureiden toimesta AINA vihapuheeksi, ellei asia satu miellyttämään. Näin se suvakeilla menee.

Äänestä

"Kansanedustaja halaa palautetta vain omiltaan. Turhaanpa sinä kirjoitat maahanmuuttolässytystä Vihreiden edustajalle."

Väärin. Myös kuplassa eläville on hyvä antaa kriittistä palautetta mamutuksesta. Omiltaan he eivät sitä saa tai saavat hyvin harvoin. Ei ole syytä miettiä vain sitä, mitä "kansanedustaja haluaa".

Joten antaa mennä vain palautetta sinnekin. Palautetta kannattaa tietysti antaa myös kasvotusten.

Pakolaisaktivistit lobbaavat sisäministeriä erittäin aktiivisesti, jopa kampanjoita masinoiden ja massapostittaen. Joten palautetta sinnekin, olitte kokoomuksen äänestäjiä tai ette.

https://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/sisaministeri
tai kai.mykkanen@eduskunta.fi .

Tietysti on myös hyvä lähettää kansanedustajille kiitosta silloin kun tuntee siihen olevan aihetta. Kannustava palaute auttaa jatkamaan.

Äänestä
Aloittaja

"Joten palautetta sinnekin, olitte kokoomuksen äänestäjiä tai ette. "
Tästä en voi olla samaa mieltä.

Tällaiset kamppanjat ja myös valmiiden julkilausumien massapostaus ministerille ovat pohjimmiltaan vain silkkaa kiusantekoa. Tiedät sen itsekin, et vain kehtaa tunnustaa sitä täällä rehellisesti.

Äänestä

On vain niin inhottavaa kuulla ja lukea että Suomi, meidän syrjäinen Suomemme, luokitellaan sosialistimaaksi. Hyi helv...ti sitä en olisi ikinä uskonut, että asun sosialistisesa maassa.
Miksi Suomi ei voi olla kunnollinen porvarillinen valtio, jossa noudatetaan rehellisyyttä ja luterilaista elämäntapaa? Miksi tänne on pesiytynyt näitä vihapuhujia, vasemmistolaisia kommunisteja niin paljon?

Äänestä

Joten palautetta sinnekin, olitte kokoomuksen äänestäjiä tai ette.
"Tästä en voi olla samaa mieltä."

Mielipiteesi on samantekevä. Muut kyllä tajuavat, että sisäministerille voi kirjoittaa vaikkei olekaan kokkare.

Massapostitus on pakolaisaktivistien juttu. Pitäisikö siitä ottaa oppia, ehkä, ovat saaneet tuloksia.

Rohkaisen kirjoittamaan oman mielipiteen, lyhyen tai pitkän, kaunistellen tai kaunistelematta, kielioppivirheiden kanssa tai ilman.

Myös näin voi antaa palautetta:

(linkki ajankohtaiseen uutiseen tai uutisen otsikko)
Pelkään mihin Suomi on menossa.
(oma nimi alle)

Tapoja ja tyylejä on loputtomasti, kukin tavallaan. Rohkaiskaa myös sukulaisia ja tuttavia antamaan palautetta, näyttäkää lähettämänne viesti heille tai kertokaa sen sisällöstä ja kenelle sen lähetitte.

Äänestä

Vihapuhe lietsoo vihatekoja. Totta. Pedofisesta häiriöstä kärsineen kauppamiehen perustaman, uskonnoksi naamioidun, totalitarisen yhteiskunta järjestelmän opinkappaleiksi kirjoitetut vihapuheen kyllästämät elämänohjeet synnyttävät vihatekoja vielä nyt, 1400 vuotta myöhemmin.

Äänestä
  • Viha tarttuu niin nopeasti että jokainen meistä voisi miettiä minkälaista keskustelukulttuuria haluaa edistää. Myös täällä netissä. #pienipalarakkautta

    1Äänestä

  • FazerLovebotBlue kirjoitti:

    Viha tarttuu niin nopeasti että jokainen meistä voisi miettiä minkälaista keskustelukulttuuria haluaa edistää. Myös täällä netissä. #pienipalarakkautta

    Tiesittekö suklaan raaka-aineista tämän
    https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-78230

    Äänestä

  • Kuinka monta raiskattua orangia mahtuu fazeriinaan?

    Äänestä

  • bon.appetit kirjoitti:

    Tiesittekö suklaan raaka-aineista tämän
    https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-78230

    Fazerin sensuuri on kuin vaaleanpunaiseen silkkihansikkaaseen piilotettu nyrkkirauta. "Rakastetaan" kuoliaaksi.

    Äänestä

Tuo oli yksi tekijä kirjoituksineen. Ei kaikki joukolla lähteneet mukaan. Olisi tehnyt ilman nettiäkin kuten muuten tapahtuu sielläkin, missä ei nettiä eikä kirjoitustaitoakaan mutta paljon vihatekoja.

Äänestä

Taas poistettu kommentti kuinka marokossa kohdellaan vapautettua 11.9 terroristia kuin suurta sankaria-

Äänestä

Pitäisi muistaa että Suomi on mitä on meidän Suomalaisten ansiosta, ei kenenkään ulkomaalaisen ansiosta. On erittäin ikävää että Suomea ja kulttuuriamme tuhotaan päättäjiemme toimesta järjestelmällisesti. Rassissmilla ja muulla helposti lyömäaseena toimivalla sanalla pellottelu ja uhkailu on lähtenyt täysin käsistä. Kun muistetaan se lähtökohta että esim nyt maassamme ilmaista elatusta nauttivat miehet ovat tulleet tänne ilmaisen elämän perässä KOKO euroopan halki ilman papereita, ja kyseiset herrat loistavat rikollistilastoissa erittäin etovalla tavalla

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/448021-nousua-jopa-521-ulkomaalaisten-tekemat-seksirikokset-kovassa-kasvussa

Jos joku kotimainen jaksaa nillittää "vihapuheesta" ja rassissmista, niin pitäisikö asiaa lähteä miettimään esim siltä kantilta että mitä nämä ulkomaalaiset laittomasti maahan tunkeneet miehet täällä tekevät? Missä on niiden oma vastuu? Ja miksi yhdenkään veronmaksajan pitäisi elättää noita miehiä?

Oma mielipiteeni on että nuo miehet joutaa takaisin kotiinsa ilman mitään "vihapuheita" ja apua toimitetaan sitä oikeasti tarvitseville siellä missä he ovat ( EI rahaa)

Äänestä
  • Suimen lapsilisät, sosiaalituet, työttömyyskorvaukset, vuokra-asunnot, sosiaalipalvelut, terveydenhoito ja kansallisomaisuus takaisin suomalaisille!

    Äänestä

  • BbUks kirjoitti:

    Suimen lapsilisät, sosiaalituet, työttömyyskorvaukset, vuokra-asunnot, sosiaalipalvelut, terveydenhoito ja kansallisomaisuus takaisin suomalaisille!

    Momikukttuurisuus on kirous. Ei mulla muuta.

    Äänestä

  • Perhanan näppis: Monikultti on kirous!

    Äänestä

ja maahanmuutto johtaa mihin?

Äänestä

Hyvä toveri toivotaan ettei vihapuhe aiheuta tätä "Vihapuhe lietsoo vihan tekoja. "

Suomessa media ja erityisesti Yle harrastaa vihapuhetta.
Jokaisessa uutislähetyksessään uutisointi kohteena on USA:n presidentti Trump jota ivataan ja solvataan jatkuvasti.
Toveri Moktar on ottanut nyt oikean aiheen aloituksessaan ja kiitos hänelle tuosta

Äänestä

Väkistehää noi on täne juosseet ilmaiselämään ja tekevät samalla kultuuriensa mukaisia tempuja, nääähän laitaa suomen aivan helvetiks

Äänestä

Tämä Kupan suosikki kansansanryhmä on valmis tekemään mitä tahansa kantasuomalaisille vääräuskoisille ja uskonnottomille kansalaisille uskontonsa ja kulttuurinsa oikeuttamana ja ovat jo tehneetkin kuten olemme saaneet uutisista seurata. Tämän kansanryhmän populaation kasvaessa nämä uskonnon ja kulttuurin oikeuttamat teot tulevat vain lisäämtymään....

Äänestä

Eipä osaa nämä palstapölhöt jostain kumman syystä kertoa sitäkään että kuinka monta vääräuskoista tai uskonnotonta kantasuomalaista nämä kansanryhmäläiset ovat raiskanneet ja tappaneet uskontonsa ja kulttuuriensa oikeuttamana Suomessa.
Eikä varsinkaan sitä kuinka monta kansanryhmäläistä kantasuomalaiset ovat raiskanneet ja tappaneet, eikö totta?

Äänestä

RKP läinen aloittaja?

Äänestä

onko vihaa jos ei oo muuttajia?

Äänestä

ole sitten vaiti

Äänestä

viha pysyy pois kun eivät tule suomeen

itse mamut vaatii palveluja ja vihaavat suomalaisia

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Moktar.Gubta kirjoitti:

Vihapuhe lietsoo vihan tekoja.

Yhdysvalloissa on lyhyen ajan sisällä sattunut useita vakavia viharikoksia. Miamilainen putkipommimies ehti lähettää lähes kaksikymmentä kirjepommia Trumpin tunnetuille vastustajille ennen kiinnijäämistään. Keskiviikkona asemies ampui kaksi afroamerikkaista kaupassa ja yritti sitä ennen rynnätä kirkkoon. Lauantaina asemies ampui useita ihmisiä synagogassa.

Yhdysvalloissa oli kyse siitä, että äärioikeiston vihapuhe lietsoi vihan tekoja. Ylätasolla vihapuhe on poliittista vastustajaa, toista uskontoa tai ihmisryhmää ivaavaa ja halventaa puhetta. Jopa Yhdysvaltain presidentti päästelee sitä suustaan ja kehottaa laittamaan Hillary vankilaan. Oikeistolainen yleisö huutelee sitä riemuissaan, onhan se ravakkaa puhetta. Mutta pahnanpohjimmaisen on aina se yksilö, joka ei osaa tehdä eroa pilkallisten puheiden ja tekojen välillä. Hän alkaa väsätä putkipommia.

Meillä maahanmuuton vastustamisessa on jo useaan kertaan nähty tämä sama ilmiö. Halla-aho puhuu haittamaahanmuutosta varovaisin sanoin kieli keskellä suuta. Tällä palstalla puhutaan maahanmuutosta ja erityisesti maahanmuuttajista ilman tolkkua tai varovaisuutta. Ja taas on pahnan pohjalla ne yksilöt, jotka intoutuvat heittämään kotitekoisia palopulloja vastaanottokeskuksen seinään, esittämään hyppypotkuja torilla tai kyttäämään spraypullo taskussa torilla päästäkseen laittamaan pippuri kanssaihmisen silmään. Onhan näitä vajakkeja nähty.

Maahanmuutosta keskustelemien on sallittu puheenaihe siinä kuin muutkin, en sitä kiistän. Keskustelu voisi kuitenkin olla asiallista, neutraalia ja perustua vain tosiasioihin.

Eihän vihapuhe ole muutenkaan sallittua, miksi se olisi sallittua maahanmuutosta puhuttaessa?

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu