Taas purkkarityypit osoittivat olevansa maailman napa ja merten, sekä veneramppien omistajia!
Eilen illansuussa Suukarin rampin varasi kolme purjehdusseuruetta usean tunnin ajaksi. Muut nostavat veneensä yleensä ripeästi ja häipyvät tukkimasta ramppia, mutta nämäpä oman elämänsä herrat tukkivat rampin kolmella traktorilla ja olivat jääneet tekemään veneen syyshuoltoa kaikessa rauhassa rampin eteen. Kävin paikalla kahden tunnin aikana kolmesti, eikä herrasväki ollut sinä aikana saanut homeisia purkkareitaan kuljetuskuntoon. Veneeni jäi nostamatta noiden idioottien takia. Tänään uusi yritys paremmalla onnella.
Todella itsekästä varata yhteinen alue pitkäksi ajaksi. Onko se veneen pohja pestävä siinä rampin edessä? Kaupungin ilmainen vesikö houkuttaa, vai mikä estää huoltamasta venettä telakointipaikassa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Laitilasta varmaan tulleet...
Mistähän siihen rampin viereen, ja venesatamiin yleensäkin saataisiin lisää tilaa autoille?
Siinä rampin vieressä olisi hyviä parkkipaikkoja, mutta miksi ihmeessä kaupunki vuokraa ne talvisäilytyspaikoiksi, kun vieressä olisi laaja vapaa alue puoli tyhjänä.