Monsanto maksamaan 890 000 000 dollaria

Oikeuden päätöksellä syövän aiheuttamisesta amerikkalaiselle miehelle, ja sillä perusteella, että olisi pitänyt tietää glyfosaatin olevan syöpää aiheuttavaa, jollaisena sitä ilmeisesti nyt pidetään.

Radiossa äsken kerrottiin.
3169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja

https://fi.wikipedia.org/wiki/Roundup

Korvaussummavaatimus mahtoikin olla hieman pienempi, eli 290 000 000, ja radiouutisen mukaan oikeus alensi maksettavaa summaa tuostakin.

Äänestä

Monsanto siirtyi saksalaisen lääkejätin Bayerin omistukseen 59 miljardin euron kauppahintaan. Sopimus allekirjoitettiin toukokuussa 2016 Bayerin nostaessa tarjoustaan neljännen kerran.
https://www.talouselama.fi/uutiset/62-miljardin-dollarin-jattikauppa-bayer-ostaa-monsanton/b2c6f907-5b54-3b07-b729-1012ea9360c4

On merkillepantavaa että EU-parlamentti oli jo tehnyt päätöksen kieltää Roundup ennen kaupan julkituloa 2016. Myös Suomen ja Saksan mepit olivat parlamentin enemmistön rintamassa äänestämässä Roundupin käytöstä luopumisesta joulukuun 15 päivään 2017 mennessä.
Kaupan tultua julki komissio yllättäen ehdotti käytön sallimista ainakin 10 vuodeksi eli 2027 asti vastoin parlamentin enemmistön päätöstä sillä seurauksella että nyt meppien takit alkoivat kääntyä.
Alla olevasta linkistä voi todeta mitkä maat äänestivät ja käänsivät kelkkansa ko. äänestyksessä Saksan ja komission ehdottamalla tavalla, jatkoa käytölle tuli kuitenkin vain 5v kun Saksa ehdotti 10v.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.215062

Näyttää jälleen siltä että EU:n talousjätti Saksa sanelee miten muiden jäsenvaltioiden on äänestettävä saadakseen edes murusia Saksan teollisuuden yli jäävistä tilauksien murusista.
Saksa saa polttaa kivihiiltä ennätystahtiin koska se on halpaa ja tuo ilmiselvää kilpailuetua muihin jäsenvaltioihin nähden. Saksa saastuttaa eikä sillä ole mitään aikomusta vähentää päästöjään.
Päinvastoin, Saksan päästöt ovat lisääntyneet Pariisin ilmastosopimuksen ravoitteiden jälkeen.

Saksa jyrää ja me muut vikisemme, näin se on nähtävä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kekek-kekek kirjoitti:

Oikeuden päätöksellä syövän aiheuttamisesta amerikkalaiselle miehelle, ja sillä perusteella, että olisi pitänyt tietää glyfosaatin olevan syöpää aiheuttavaa, jollaisena sitä ilmeisesti nyt pidetään.

Radiossa äsken kerrottiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu