Miettikääpä!
Ilmassa on koko ajan keskimäärin 10 000 transponderillista lentokonetta. Sen lisäksi luultavasti lähes saman verran muita, "pimeänä" lentäviä koneita, kuten sotilaskoneita, ja Kiinan Venäjän, Afrikan ja muiden kehitysmaiden vanhoja ja uudempia polttoainerohmuja. Keskimääräinen nykytekniikan matkustajakoneen kulutus on nousuineen noin 5000...6000 litraa tunnissa. Kerosiinia palaa siis 24 x 10 000 x 5000 litraa eli 120 miljoonaa litraa vuorokaudessa. Se on 1,2 miljoonaa kuutiometriä, eli hehtaarin kokoinen allas jossa löpöä on 120 metrin kerros. Eli kuukaudessa 36 miljoonaa kuutiometriä, joka on neliökilometrin järvi joka on 36 metrin syvyinen. Laskekaa itse paljonko se on vuodessa, ja paljonko biomassa tarvitaan tuon nestemäisen polttoaineen valmistamiseksi, kun maaperästä ja maan alta ei saa nostaa mitään poltettavaa. Vaikkakin autot kulkisivat tuulimyllyllä vatkatulla ja aurinkkennoilla haudotulla sähköllä.
Tämä laskelma on tehty kansakoulupohjalta ja saattaa sisältää pieniä virheitä. Laskelmasta puuttuu siis suurin osa ilmassa koko ajan olevista sotilaskoneista, jotka tunnetusti eivät säästele kerosiinia. Ja ne venäläisten, afrikkalaisten ja eteläamerikkalaisten sisäliikenteen käsikopelolla lentelevät koneet.
Lukekaa, tarkistakaa laskukaavan virheet, miettikää, ihastukaa tulevaisuuden kuvaan ja nauttikaa loppumetreistä!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Yhden Thaimaan reissun ilmastosaasteilla voin vastaavasti ajella autolla 10 vuotta, enkä vieläkään levitä saastetta yhtä paljon tuohon reissuun verrattuna. Miksi muuten ilmastopaneelit pidetään lomakohdemaissa? Pääsevätkö osallistuja näin puhdistamaan omat saasteet?
Ilmastopanelit voidaan pitää etäistuntoina niin kuin moni firma tekee nykyisin. Muutaman kerran vuodessa kokoonnutaan kasaan, mutten palaverit hoidetaan etäistuntoina. Valitettavasti asiakaskäyntejä pitää hoitaa edelleen henkilökohtaisesti. Hienoa sanon minä.
Kaikki turha matkustaminen pitää laittaa verolle. Tuotoilla voidaan ostaa hiilinieluja ja kehittää CO2 loppusijoitusta.
Tilanne on samanlainen kuin Saksalla vuonna 1942. Kaikki näytti niin uljaalta, saksalaiset olivat edenneet Volgalle, Jäämerelle ja Afrikkaan, mutta romahdus alkoi jo seuraavana vuonna. Fossiilisten käyttö ja samalla maapallon väkiluvun kasvu on ollut niin suurta ja mahtavaa, että millekään ei enää mahdeta mitään. Ilmasto vyöhykkeet tulevat muuttumaan huomattavasti, jotkut alueet hyötyvät, mutta enemmän on varmasti itkua, huutoa ja sotimista maaperän tuoton ehtyessä ja lisääntymisen jatkuessa.
Onko ensi kesä taas kuiva ja kuuma?! Oiva metsäpalovaara tuulimyllyalueilla! Tuulimyllyssä on satojen metrien korkeudella suuri määrä polttoainetta. Tarvitaan vain ukkonen, laitteiston oikoseen meno, konevika tai muu jumi niin järkyttävä tulipalo tuulimyllyn huipulla ja maastossa on valmis.
Onko tuulimyllypohatat tulleet tätä pikku seikkaa ajatelleeksi? Tämäkö on nyt se tuleva Jumalan lähettämä tulimeri, josta Raamatussa puhutaan?
Tuulimyllyjen purku heti! Ennen ensi kesän kuivaa ja kuumaa kautta.
Tuulivoimalapalo Haminassa:
https://m.youtube.com/watch?v=9gxHSJerZfU
Tuulimyllyn polttoaine.....???