Matkusta junalla

Kyllä on hieno palvelu tuo VR. Forssasta, Jokioisilta ja Ypäjältä on lyhyt matka Humppilaan. Ja sieltä pääsee vielä junaan. Tänään vein rakkaat vieraani Pieksämäen junaan, Humppilaan. Eivät enää voi itse ajaa autoa. Mutta juna on mainio kulkuväline. Kiitos, että Humppilasta pääsee junaan. Ja itselle on mukavampi matka Jokioisilta Humppilaan, kuin matka Jokioisilta Pieksämäelle. Ja takas. Kiitos, Humppila.
10477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Joku taho voisi vielä vaikka järjestää bussikuljetuksia näistä lähikunnista Humppilan asemalle sopiviin kellonaikoihin kuinka junia kulkee, siin ois hyvä bisnes jollekkin firmalle. Junaliput voisivat olla hieman halvempia VR saisi vieläkin enemmän asiakkaita. Humppilassa saisi myös olla oikein toiminnassa oleva asemarakennus missä voisi sisätiloissa odotella junaa ja vaikka hörpätä kupin kahvia (vinkki kunnan päättäjille!), asemataulut pitäisi päivittää uudenaikaisempiin isompiin tauluihin ja parkkipaikalle kameravalvonta, portaat jyrkät ja vaaralliset niitä voisi myös uudistaa.

1Äänestä
  • Sinähän fiksu olet. Toivotaan, että sellainen henkilö, jolla jotakin vaikutusvaltaa, ottaisi ideastasi oppia, ja ryhtyisi toimeen.

    Äänestä

Jokioisilta ja Ypäjältä pääsee helpommin Loimaalle kuin humppilaan. Forssasta pääsee humppilaan, mutta joutuu jäämään ison tien varteen...

Äänestä

Oikaisu otsikkoon: Ei Matkusta ole aikoihin voinut matkustaa junalla.

Äänestä
  • Hah hah. Olet välkky. Ja sanoja tosiaan voi käsittää monella tapaa. Ja aina on oikein.

    Äänestä

  • Nyt kun otit asian puheeksi, ettei Matkusta ole voinut aikoihin voinut matkustaa, niin sääli. Muistan ajan, kun lähdin Humppilasta pohjoiseen junalla.
    Humppilan jälkeen ensimmäinen pysäkki muistini mukaan oli Raitoo. Voiko pitää paikkansa?
    Vai oliko Matku, Raitoo? Ja oli Urjala, Viiala, Toijala, Lempäälä, Sääksjärvi ja joku jäi kai välistäkin.
    Nyt ajelin yhtenä kesäiltana Matkuun, kotoa Humppilasta. Ja niin paljon, kun Matkusta olen tykännyt, niin nyt se vaikutti tyhjältä. Tai ei, paremminkin Kaurismäen elokuvan pohjalta. Sieltä saisi hienon elokuvan.
    Yhdenkin hienon vanhan omakotitalon ohitettuani, verhot vain heiluivat kauniisti, särkyneissä ikkunoissa. Tuulenvireessä.

    Äänestä

Ei Ypäjällä ole juna pysähtynyt enää moneen vuoteen. Kyytiin pääsee kyllä jos vauhdissa pääsee, mutta kyytiin pääsyä suurempi mahdollisuus on kuolla.

Äänestä

joskus kloppina matkattiin arskan ja penan kanssa vorssasta rixbyyn, kommari huomas ettei myöl mittää lippuja ollu niin lennettiin sitten lopen kohal pihalle. oi näitä muistoja...

Äänestä
  • sitten heräsit ja päästit kissan ulos

    Äänestä

Millos tämä rata purettiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mocca kirjoitti:

Kyllä on hieno palvelu tuo VR. Forssasta, Jokioisilta ja Ypäjältä on lyhyt matka Humppilaan. Ja sieltä pääsee vielä junaan. Tänään vein rakkaat vieraani Pieksämäen junaan, Humppilaan. Eivät enää voi itse ajaa autoa. Mutta juna on mainio kulkuväline. Kiitos, että Humppilasta pääsee junaan. Ja itselle on mukavampi matka Jokioisilta Humppilaan, kuin matka Jokioisilta Pieksämäelle. Ja takas. Kiitos, Humppila.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu