Lukekaapa tämän päivän (3.10) Iltis. Siinä kerrotaan Hämeenlinnassakin kovasti vaikuttaneesta Heikki Hietasesta. Ei kovin mairittelevaa tekstiä.
HEIKKI HIETASEN IHMEELLISET SEIKKAILUT
jääkiekkoa
372159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Hämeen Sanomat kirjoitti myös aukeaman verran Hietasen aikaansaannoksista. Pelkkää hymistystä ja ylistystä miehen aikaansaannoksista. Mitähän ne Iltiksessä nyt noin antaa väärää tietoa hienosta ja toimeliaasta hyvästä veljestä?
Pravda kertoo puolueettoman totuuden
👆😠- kertoisipa ylläkirjoittanut KokDemujen (Ääni)Torvi, tuo Olutteknikkokin joskus edes yhdenkin *puolueettoman totuuden * !
Mitä tarkoittaa? Olet kännissä?
Rakas Persu on rakkaudesta minuun vainoharhanne
Kokenut kiekkomies Hietanen ei taannoin onnistunut Hämeenlinnan elinkeinoyhtiön toimitusjohtajana, ja sittemmin hän oli mukana farssimaisessa autokauppasadussa Sunny Car Centerissä. Siitä piti tulla maan suurin autokauppa, mutta lopulta tontille ei noussut kuin yrityksen valotolppa.Hietanen ei kuitenkaan tuolloin pudonnut tyhjän päälle, vaan Kummolan selkänojan ansiosta jääkiekkoväki tarjosi hänelle uuden johtajapestin Vierumäeltä. Eipä onnistunut sekään.
Hyvin kirjoitettu. Osuu mukavasti, sinulla on lahjoja.
Osa lainattu iltapäivälehdestä.
Heikki lähti kyllä aikas nopeasti Hämeenlinnasta kun alkoi kai kuumottaa liikaa. Hämeen Sanomien juttuhan on ihan tyypillistä HV-ylistystä, mitään Vierumäen tappioista ja osaamattomuudesta ei ole sanan palaakaan.
HPK rinki ei tule koskaan hylkäämään omaansa. Ikävät asiat unohdetaan kuten pravdan artikkelissa eikä edes osata hävetä.
Totta tosiaan. Kyllä oli kaksi täysin erisisältöistä kirjoitusta Hämeen Sanomissa ja Iltiksessä. Kumpaan on uskomista, onko kumpaankaan.
Kumpaa? Älä naurata.
Ketä on Heikki Hietanen?
Toimittaja hyvä olisi ollut hyvä ottaa selvää ennenkuin kirjoitit Hämeen Sanomien jutun.
"Hidu"
Uskon että ilta sanomien juttu on täyttä totta, siellä ei varmaankaan ole toimittajissa hyviäveljiä.
Hämeenlinnaan pitää saada Iltalehtien jakelukielto. Ja muiden sanomalehtien. Ja netti pitää niiltä osin blokata. Vain näin taataan täällä lähidemokratian toteutuminen.
Nyt sitten taas ihan Hys Hys noista Hessun Hämeenlinnan aikaisista jutuista vaikka tosi nopeasti lähtikin opiston suojiin
HPK ja häsa ja hv-kerho. Iljettää.
Ikuinen pyhä kolmiyhteys hämtownissa.
Heikki on hieno mies.
heikkiä kehuttiin hallinnossakin kovin SCC aikoihin. Onkohan monikin siihen osallistunut nyt enää samaa mieltä.
Hiljaista on ollut hallinnonkin suunnalta mutta hovioikeuden päätöksen jälkeen alkaa monella mukana olleella suuri uhriutuminen.
Joku ihmetteli , mikä on Hietasen koulutus. Eikös hän ole paria tenttiä vaille tuomari? Tiettävästi tuominnutkin useita juniorisarjan korttelikiekko-otteluita.
Repesin täysin :)))
Pari peliä Hidu tuomitsi meille Tuomelan ulkojäiden ykkösketjulle-70 luvulla, toinen peli tosin keskeytettiin sankan lumipyryn vuoksi ja Huumosen Arska alkoi lanaamaan kentää pää märkänä.
Puhalsi pari peliä tuomelan ulkojäillä !
Persutrolli valitti modelle mutta joutui itse poistetuksi. Nauramme.
Eiks Heikki käynyt Kaurialan Kauppiksen ihan hyväksytyillä arvosanoilla eli merkantin tai merkonomin tutkinnon on mies suorittanut
Hyvävelitutkinto se on tärkein tutkinto.
Niillä on menty Hämylinnassa, ja mennään .
Taas savuttaa ... "Hämeenlinnan Heikki" asialla ...
https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000010193867.html
Ketju aloitettu jo vuonna 2018. Siltikin nyt enemmän kuin ajankohtainen. Heikki Hietasella on selvästi historiaa. Nyt koko Suomi näkee millaisesta miehestä on todellakin kyse.
Juu mutta tuskin ne riidat Hidun syytä on.
Onko PerSGäry vuotanut tietoa iltapäivälehdille?
Mikäpä luki iltapäivälehdissä miehen ensilausunnoista asiaan ......
Jäsenkortti takaa menestyksen?, vaikkei siitä ole mitään näyttöjä. Kummola oli eilen samanlainen hurskatelija haastatteluissaan.
Ja illalla molemmat olivat kovia poikia ja suuria päätöksentekijöitä.