Toisenlaisen vakaumuksen kunnioittaminen

On yleisesti tiedossa, että Jehovan todistajien järjestö ei kunnioita muita uskontoja eikä hengellisiä vakaumuksia. Järjestö opettaa Jehovan valinneen kansan "omalle nimelleen" ja olevan tekemisissä vain tämän "kansan" kanssa. Luonnollisesti Vartiotorniseura tulkitsee kansan tarkoittavan Jehovan todistajia. Kaikki muut uskonnot ovat vääriä ja Saatanan vallassa. Lisäksi hallintoelin väittää Jehovan todistajien elävän jo nyt "hengellisessä paratiisissa".

Asenne heijastuu suoraan käyttäytymiseen. Joutuessaan kuuntelemaan kyseistä opetusta vuodesta toiseen viikoittain, todistajat eivät anna muille vakaumuksille arvoa. Tästä seuraa ylimielinen asenne – todistajat ovat omasta mielestään parempia ihmisiä kuin "kansojen ihmiset". Vain Jehovan todistajat pelastuvat, maailmalliset ihmiset tuhotaan Harmagedonissa. Näin opettaa Jehovan todistajien järjestön hallintoelin.

Säilyykö asenne samana, kun Jehovan todistaja erotetaan seurakunnasta tai hän on eronnut siitä itse? Miten hän suhtautuu erilaisiin vakaumuksiin?

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s996.html
7243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

" joillekin on jäänyt vallitsevaksi ajatusmalliksi torjua mielessään kaikki erilaiset vakaumukset"

Niin, se on kyllä huomattu myös evankelistojen tarinoissa ja postauksissa, sekä täällä että veljesseurassa. Olikohan tuoss unohtunut se muidenkin näkemysten tarkastelu.

Äänestä

Jälleen yksi osatotuudellisen tekopyhä umpikieron johdatteleva avauksen sisältö.

Kas, kun se on aivan samaa kaavaa myös toisaalla kilpailevilla "aiodilla uskovilla", eli se siitä uskovien suvaitsemattomuudesta / suvaitsevaisuudesta, jota tuossa nyt ollaan omaa agendaa ajakseen keppihevoseksi ottamassa.

33 000: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm

Kertoisitko yhdenkin validin perusteen sille, miksi Veljesseurassa tulisi sallia teidän uskovien katteettomat julistukset ja jumaluuksien liputukset?

Kykenetkö tajuamaan, että uskontojen ja uskomusmaailman mieltenhallinnallisesta ansasta vapautuneet kohdistavat kritiikin kaikkiin uskovuuksien julistuksiin ja liputuksiin, ei vain todistajuuteen?

Kertoisitko yhdenkin validin syyn miksi katteettomuuksien julistajia kohtaan tulisi olla "suvaitsevainen" ja sallia sellaista jopa juuri noiden katteettomuuksien uhrien tukipalstalla?

Jopo vain toistamiseen osoittaa umpikieron selkärangattomuutensa noilla yksisuuntaisen julistuksellisilla kritiikki-ulostuloillaan, lööpeillään ja kadotessaan toistamiseen häntä koipien välissä vastaamasta asianmukaisesti saamaansa palautteeseen / vastineisiin ja ollen ottamatta osaa debaattiin. Jopoilu on leinostelua omassa lajissaan.

Jospa nyt aloittaist vaikkapa ihan itsestäsi ja alkaisit aikuisen oikeasti vastaamaan omaan huutoosi.

"Orjuudesta sananvapauteen?"

"Millainen on tilanne entisten Jehovan todistajien keskustelupalstoilla? Onko siellä kaikilla sananvapaus, mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus?"

- https://keskustelu.suomi24.fi/t/15416013/orjuudesta-sananvapauteen

- https://keskustelu.suomi24.fi/t/15416264/veljesseuran-gallupista-ym-

Äänestä
  • Tui tui ojasta laskuojaan! Terve!!! Masa täälä!

    Pistä jäitä hattuun ja pöksyihin, ettei pääsulake kärähdä.

    Joku voi pian nykästä sua parrasta. Pärisee meinaan niin PER....skutarallaa lujaa.

    Mun mielestä JP on hyvä tyyppi. Ei se omia uskomuksiaan pakkosyötä sivuillaan, mutta kertoo oikeutettuja mielipiteitä VT seurasta.

    Jatka jp samaa rataa! Sehän on aivan luonnollista, että alkaa ampiaiset pärrätä ympärillä, kun sohaisee niiden pesää.

    Näyttääpi siltä, että jutuissasi olikin perää. Tästä vastareaktiostahan sen huomaa jokainen sivullinen, kuten esim. minä.

    Äänestä

  • meikämasa2.0 kirjoitti:

    Tui tui ojasta laskuojaan! Terve!!! Masa täälä!

    No en nyt olis ihan varma, että ymmärsit mistä on kyse.

    Oletko ennen avautumistasi lukenut kontekstissään edes sitä mihin olet vastaavinasi ja / tai lukenut kannaottojani / vastineitani, jotka ovat linkittämissäni ketjuissa, vai onko kyse vakavemmistakin ongelmista luetun ymmärtämisessä ja sisäistämisesä?

    "Jatka jp samaa rataa! Sehän on aivan luonnollista, että alkaa ampiaiset pärrätä ympärillä, kun sohaisee niiden pesää."

    "Näyttääpi siltä, että jutuissasi olikin perää. Tästä vastareaktiostahan sen huomaa jokainen sivullinen, kuten esim. minä."

    Ihanko tosi? Eihän Jopo vastaa edes omaan huutoonsa, vaan tyytyy heittelemään noita julistustyyppisiä yksisuuntaisia kritiikkejään ja sitten pakanee raukkamaisesti debaatista takaviistoon.

    Äänestä

  • ojasta_allikkoon kirjoitti:

    "Eihän Jopo vastaa edes omaan huutoonsa, vaan tyytyy heittelemään noita julistustyyppisiä yksisuuntaisia kritiikkejään ja sitten pakanee raukkamaisesti debaatista takaviistoon."

    Onpa ikävää, että sinusta tuntuu tuolta.

    Äänestä

Onpa taas mainio kirjoitus! Hienoa JP ja A. Ruoho!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JohanneksenPoika kirjoitti:

On yleisesti tiedossa, että Jehovan todistajien järjestö ei kunnioita muita uskontoja eikä hengellisiä vakaumuksia. Järjestö opettaa Jehovan valinneen kansan "omalle nimelleen" ja olevan tekemisissä vain tämän "kansan" kanssa. Luonnollisesti Vartiotorniseura tulkitsee kansan tarkoittavan Jehovan todistajia. Kaikki muut uskonnot ovat vääriä ja Saatanan vallassa. Lisäksi hallintoelin väittää Jehovan todistajien elävän jo nyt "hengellisessä paratiisissa".

Asenne heijastuu suoraan käyttäytymiseen. Joutuessaan kuuntelemaan kyseistä opetusta vuodesta toiseen viikoittain, todistajat eivät anna muille vakaumuksille arvoa. Tästä seuraa ylimielinen asenne – todistajat ovat omasta mielestään parempia ihmisiä kuin "kansojen ihmiset". Vain Jehovan todistajat pelastuvat, maailmalliset ihmiset tuhotaan Harmagedonissa. Näin opettaa Jehovan todistajien järjestön hallintoelin.

Säilyykö asenne samana, kun Jehovan todistaja erotetaan seurakunnasta tai hän on eronnut siitä itse? Miten hän suhtautuu erilaisiin vakaumuksiin?

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s996.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu