Eikös olisi aika perua koko Perhelä. Nyt siihen on hyvä tilaisuus, kun Lujatalo sanoutui irti Perhelästä. Ihmisille on väitetty, että kohta se rakentaminen alkaa, ja totuus on ollut, että keskustassa on pelkkä monttu.
Jätetään se montuksi ja tehdään siihen puisto. Sitä kaupunki tarvitsee, eikä mitään rumaa tornitaloa ja kauppakeskusta. Tämä on enne. Stop Perhelä-projektille.
Jätetään se montuksi ja tehdään siihen puisto. Sitä kaupunki tarvitsee, eikä mitään rumaa tornitaloa ja kauppakeskusta. Tämä on enne. Stop Perhelä-projektille.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kuten jo kauan sitten täälläkin kerrottiin , kuplettilan kuplat puhkeavat . Viisaimmat lähtivät kyliltä muihin kuvioihin ..ennen - aivan taputusten kera !
Jonkun pitäisi tehdä kaupungille aloite Perhelän perumisesta. Järvenpää menee täysin pilalle tuollaisella ahneudella. Vanhasta kulttuurikaupungista ei ole kohta mitään jäljellä. Epämiellyttävää.
Vanha kulttuurikaupunki? Salli mun nauraa...
Sano jokin muu kaupunki, jossa on ollut samanlainen taiteilijayhteisö ja yhtä paljon merkittäviä taiteilijoita. Ja Sibelius vieläpä. Ja kaupunki, jonka maisemat ovat innoittaneet sen lisäksi maalauksia samalla tavalla.
Perutaan Perhelän purkukin, rakennetaan ihan samanlainen kun olikin, ja sitten vanhennetaan ja istutetaan homeita ja sieniä rakenteisiin. Myös kattoon lyödään reikiä että saadaan samanlainen vuotava katto. Venäjältä saa tilattua vanhaa tapettia jossa kusenhaju valmiiksi mukana, ja alakerran Tottiin tupakanhajuista maalia seiniin.
Puisto puretun Perhelän paikalle! Sitä kaupunki tarvitsee!
Formula1 rata siihen, niin rahantuloa ei voi estää.
Hyi, voisiko oksettavampaa olla. Nyt olisi mahdollisuus vielä pelastaa, mitä pelastettavissa on. Vihreää kenttää ja zeniä keskustaan. Vesiaiheita. Ettei tarvitsisi hävetä Järvenpäätä. Koska häpeällistä on, että ollaan ahneita ja pilataan koko kaupunki jollain tornitaloilla. Nehän jäävät kaupunkikuvaan!
Vähän vaikuttasi, etä Lujatalolla on sattunut jokin laskenta virhe tarjotessaan Perhelää.
Ovat koittaneet keplotella irti sopimuksesta, mutta nyt ei auttanut muuta, kuin nostaa kädet ylös.
Saatanan AMATÖÖRIT....
Puisto vois olla aikas hyvä vaihtoehto tuohon keskustaan
Parisen vuotta tyhjillään
https://www.hs.fi/paikalliset/jarvenpaa/art-2000005856492.html
Toivottavasti muuttavat suunnitelmia sinä aikana. Matalampia taloja tai puisto. Tornitalo on kiusallinen viesti napoleon-kompleksista ja lisäksi ruma ja pilaa Järvenpään.
Montusta huumoria
https://www.hs.fi/paikalliset/jarvenpaa/art-2000005858967.html
Kaupunki on käyttänyt 9 miljoonaa projektiin
https://www.verkkouutiset.fi/hs-tornitalohanke-peruuntui-kaupungissa-9-miljoonan-kuoppa/
Kuinkahan moni oli jo ehtinyt lyödä roposiaan likoon jo aikaa sitten ennakkomarkkinoiduista sikakalliista kämpistä...Arvaan että ei monikaan ja kauppa kävi niin surkeasti, että Lujatalo pelkäsi menevänsä konkurssiin jos asunnot jää käsiin.
Tupalantien norsunluutornistakin oli ja taitaa olla vieläkin iso liuta huoneistoja myymättä ja ei mikään ihme, kun asunnoista pummataan Järvenpäässä likimain Helsingin hintoja.
Toisaalta kaikkihan on kallista vain köyhille...
Miksi ihmeessä Suomen rikkaat muuttaisivat asumaan Järvenpäähän?
Järvenpää oli upea ja maalaismainen kaupunki vielä 20 vuotta sitten ja luontoa riitti, mutta se on mennyt järkyttävällä tavalla pilalle. Suuruudenhulluutta, kaikki on myytävänä. Todella surullista. Tornitalo tulee vähintäänkin perua siitä keskustasta, nyt kun siihen on mahdollisuus.
Nyt+tuli+asiaa
Järvenpäällä+oli+kaikki+mahdollisuudet
(sijainti,+maine,+järvi,+kulkuyhteydet,+muuttovirta+sisällepäin,+maata...asukkaiden+hyvä+henki.)
Sitten+tuli+henkinen+lama
keskustasta+on+purettu+kaikki+arvokas+ja+siitä+on+tullut
Järkky+sumppu
Rannan+paraatipaikalla+on+marketti.
Liikennejärjestelyt,+teiden+talvikunnossapito,+koulurakennusten+laatu,+keskusta+DDR-+imago...
Suunnittelusta+ja+toteutuksesta+puuttuu+laatu+
ja+yhteishenki.
Ihme+sohimista+ja+räiskimistä
Miten+sitä+oikein+johdetaan?+
KESKUSTAN+uusi+tornitalo.+Tota,+jos+talo+sijaitsee+KESKELLÄ+keskustaa+ja+melua,+
rakennuksen+LAATU+pitäisi+olla+hintaansa+nähden+150%+-+varsinkin+sen+äänieristysten.+
Ympättiinkö+tontille+ihan+liikaa?++Ahneus?
arvatkaa kenen keskisormi se pystyssä töröttää ja pitkälle näkyy järven perältä !! onneksi maaperä vetelä eikä lisää kyetä . tuokin voitaisiin pian hävittää ettei tarvitse hävettää kaupungin asujien
Kulttuurimonttu on uutta ja dynaamista kaupunkisuunnittelua, jossa Tuusulanjärvi teema toistuu urbaanina versiona. Täytetään se vedellä ja kesällä se toimii maauimalana ja talvella luisteluratana.
Vitsailu ei kanna. Perhelä pitää perua. Kauniita matalia taloja tai puisto tilalle, tai molempia. Tällä hetkellä ja tällä menolla Järvenpää on surullinen paikka, joka on rakennettu liian täyteen.