https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/polisenaxwwwstructure/67610_HPL_Ulkomaan_kansalaisten_osuus_rikollisuudessa_2017_suomi.pdf?80298ce3b967d588
Täällä oli jo avaus poliisin viimeisimmästä rikostilastosta. Siinä oli kuitenkin käsitetty lähes kaikki asiat väärin, joten pidän parempana tehdä asiasta avaus, jotta edes käsitteet olisivat oikein.
Ensinnäkin tilaston otsikko on "Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudesta". Tilaston tarkoittama ulkomaan kansalainen on jokainen Suomessa vieraileva tai asuva ulkomaalainen, jota epäillään Suomessa rikoksesta. Käsite ei koske ainoastaan maahanmuuttajia.
Suomeen tehtiin vuonna 2017 yli yön matkoja 4,6 miljoonaa. Suomessa asuu ulkomaalaistaustaista väestöä noin 385.000. Luvuista näkyy selkeästi, että mikäli vastaan tulee ulkomaan kansalaisen tekemä rikos, se on 10X todennäköisemmin Suomessa käymässä olevan turistin tekemä kuin maahanmuuttajan tekemä.
Poliisin tilastossa on tilastoitu rikosepäilyt. Se ei ole sama kuin tuomioiden määrä. Toisaalta rikostuomioita on hankala tilastoida vuositasolle, koska tutkinta tai syytevaihe voi kestää pitkäänkin ja 2017 teko tuomitaankin vasta vuoden tai parin päästä.
Täällä keskitytään vain huutelemaan seksuaalirikoksista. Olkoon siis niin. Kommentoin seksuaalirikoksia. Vuositasolla seksuaalirikokset ovat laskeneet 9,6% sitten vuoden 2016. Seksuaalirikokset, joissa uhrina on ollut ulkomaan kansalainen, ovat nousseet 7%. Voimme siis yhdessä todeta, että ulkomaan kansalaisten Suomessa tekemät seksuaalirikokset ovat laskussa, mikä on hyvä asia.
Mutta puheena onkin raiskaukset, huutelee maahanmuuttovastainen henkilö. Tutkitaan siis myös raiskaukset. Ulkomaan kansalaisten raiskausrikokset (yhteensä) ovat vähentyneet 3,9% sitten vuoden 2016.
Tässä yhteenlaskussa on siis mukana sekä tekijät että uhrit. Raiskausrikokset, joissa rikosepäilty on ulkomaan kansalainen, ovat kasvaneet 39,22%, mutta samalla myös tapaukset, joissa asianomistaja on ulkomaan kansalainen, ovat kasvaneet 90,91%. Mitä tämä mahtaisi tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että kasvu johtuu siitä, että raiskausrikos on tapahtunut joko kahden ulkomaalaisen välillä tai sitten tekijä on ollut suomalainen.
Myös raiskausten suhteen näyttää selkeästi siltä, että suomalaisen riski joutua ulkomaalaisen raiskaamaksi, on merkittävästi pienentynyt.
Ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten suhteen maamme turvallisempi kuin aiemmin. Miksi siis huudella muuta? Totuus on näin yksinkertainen.
Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen
Täällä oli jo avaus poliisin viimeisimmästä rikostilastosta. Siinä oli kuitenkin käsitetty lähes kaikki asiat väärin, joten pidän parempana tehdä asiasta avaus, jotta edes käsitteet olisivat oikein.
Ensinnäkin tilaston otsikko on "Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudesta". Tilaston tarkoittama ulkomaan kansalainen on jokainen Suomessa vieraileva tai asuva ulkomaalainen, jota epäillään Suomessa rikoksesta. Käsite ei koske ainoastaan maahanmuuttajia.
Suomeen tehtiin vuonna 2017 yli yön matkoja 4,6 miljoonaa. Suomessa asuu ulkomaalaistaustaista väestöä noin 385.000. Luvuista näkyy selkeästi, että mikäli vastaan tulee ulkomaan kansalaisen tekemä rikos, se on 10X todennäköisemmin Suomessa käymässä olevan turistin tekemä kuin maahanmuuttajan tekemä.
Poliisin tilastossa on tilastoitu rikosepäilyt. Se ei ole sama kuin tuomioiden määrä. Toisaalta rikostuomioita on hankala tilastoida vuositasolle, koska tutkinta tai syytevaihe voi kestää pitkäänkin ja 2017 teko tuomitaankin vasta vuoden tai parin päästä.
Täällä keskitytään vain huutelemaan seksuaalirikoksista. Olkoon siis niin. Kommentoin seksuaalirikoksia. Vuositasolla seksuaalirikokset ovat laskeneet 9,6% sitten vuoden 2016. Seksuaalirikokset, joissa uhrina on ollut ulkomaan kansalainen, ovat nousseet 7%. Voimme siis yhdessä todeta, että ulkomaan kansalaisten Suomessa tekemät seksuaalirikokset ovat laskussa, mikä on hyvä asia.
Mutta puheena onkin raiskaukset, huutelee maahanmuuttovastainen henkilö. Tutkitaan siis myös raiskaukset. Ulkomaan kansalaisten raiskausrikokset (yhteensä) ovat vähentyneet 3,9% sitten vuoden 2016.
Tässä yhteenlaskussa on siis mukana sekä tekijät että uhrit. Raiskausrikokset, joissa rikosepäilty on ulkomaan kansalainen, ovat kasvaneet 39,22%, mutta samalla myös tapaukset, joissa asianomistaja on ulkomaan kansalainen, ovat kasvaneet 90,91%. Mitä tämä mahtaisi tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että kasvu johtuu siitä, että raiskausrikos on tapahtunut joko kahden ulkomaalaisen välillä tai sitten tekijä on ollut suomalainen.
Myös raiskausten suhteen näyttää selkeästi siltä, että suomalaisen riski joutua ulkomaalaisen raiskaamaksi, on merkittävästi pienentynyt.
Ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten suhteen maamme turvallisempi kuin aiemmin. Miksi siis huudella muuta? Totuus on näin yksinkertainen.
Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen
Vastaukset 200
Vanhimmat
Taidat kirjoitaa valetta, luultavasti tietoisesti.
Seksuaalirikosten määrä on kasvanut.
https://www.suomenuutiset.fi/seksuaalirikosten-maara-kasvoi-kesalla-poliisin-tietoon-lahes-450-raiskausta-touko-elokuun-valisena-aikana/ syyskuu 29, 2018
Joka vuosi esim. 1000 somalia ja 500 irakilaista muuttuu "suomalaisiksi" kun saavat kansalaisuuden. Tuossa sinun linkissäsi kerrotaan "ulkomaan kansalaisten" rikollisuudesta, ei rikollisuuden kokonaismäärästä.
Voit muuten vetää sen pedofiilin-profeetan ja hänen autiomaan saatanansa nimen ja muiston vaikka perseeseesi.
Tuon datasi otsikko on, "ULKOMAAN KANSALAISTEN OSUUS RIKOLLISUUDESSA - HELSINGIN POLIISILAITOS".
Seuraavaksi sinä kirjoitat:
"Suomessa asuu ulkomaalaistaustaista väestöä noin 385.000......"
Sekoitat siis tahallaan nämä kaksi käsitettä.
"Ulkomaalaistaustainen" ja "ulkomaan kansalainen" eivät ole synonyymejä. Esimerkiksi kansalaisuuden saanutta etnistä somalia ei lasketa "ulkomaan kansalaisiin", vaan Suomen kansalaisiin, joten tälläinen henkilö EI ole tuossa poliisin tilastossa mukana mikäli on syyllistynyt rikoksiin.
Ulkomaamaalaistaustaiset ( riippumatta siitä ovatko Suomen kansalaisia ) henkilöt syyllistyvät seksuaalirikoksiin monikertaisella todennäköisyydellä kantaväestöön verrattuna mikäli heidän juurensa ovat muslimimaista.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/225972-poliisin-tilasto-julki-seksuaalirikoksissa-kasvua-23
Asian vierestä ja saivarrellen, se on maailmanmatin tapa ollut aina liputtaa mokutuksen puolesta. Itse asia jää aina sivuun kaikenlaisten omien kommervenkkiensä vuoksi. Rejisteröity nimimerkkinsä onkin tuottanut paljon heikompaa kirjoittelua kuin aavikkovuoristot.
Vanhuus kai tylsistyttää hiljalleen.
väärin allipulla kakkubaari
pillupallopuukuulajahve
jalluh on suuri lehti
onpa eri tilastoja siis tarjolla
mistä löydän omani
en olla irakista
Profeetta, Me olemme totisesti vahvistanut sinun laillisiksi vaimoiksesi kaikki ne, joille olet myöntänyt lesken osuudet, sekä ne, jotka omistat Jumalan antamina orjattarina sotasaaliista, sekä setäsi tyttäret ja isäsi sisaren tyttäret, myöskin enosi tyttäret ja äitisi sisarten tyttäret, jotka kanssani pakenivat vainottuina uskonnon vuoksi; samoin on laillinen vaimosi sellainen uskovainen nainen, joka pyrkii avioliittoon kanssasi, mikäli suostut naimaan hänet. Nämä säädökset ovat nimenomaan sinua, mutta eivät muita uskovaisia varten;...
Sinä saat syrjäyttää heistä kenet tahdot ja lähestyä ketä suvaitset, jopa niitäkin, joita aikaisemmin olet vieronut, eikä siitä kenelläkään ole sanottavaa:))))
Mitä+helvetin+väliä+sillä+on+jos+raiskausprossa+putoaa+0,1%+matu+on+kuitenkin+raiskannut.+Jos+esim.+veljeäni+iskee+salama+syytän+siitä+matuja+ja+kaikesta+muustakin+elukoita+kun+ovat....
Aloittaja+vähän+intoilee+-+tyhjästä.
Tilastoa+pitää+katsoa+laajemmin,+siinähän+on+vieressä+vuoden+2015+tiedotkin.
Ensinnäkin,+raiskausrikoksest+ovat+silti+lisääntyneet+verrattuna+vuoteen+2015.
Toiseksi,+2017+oli+siitä+huono+vuosi+että+rikoksesta+epäiltyjä+saatiin+vähemmän+selville.+Siellä
on+n+30%+raiskauksia+joiden+tekijöitä+ei+tiedetä.+Paha+juttu.+Menee+tilastolta+pohja+jos+yrittää+löytää+muutaman+prosentin+positiivisia+muutoksia.
"Tilastoa+pitää+katsoa+laajemmin..."
On+hyvä,+että++haluat+perehtyä+asiaan.+Perehdytään+yhdessä.
Katsokaamme+yhdessä+koko+maan+rikostilastoja+vuodelta+2017
https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/67634_Poliisin_tilastot_1.1.-31.12.2017.pdf
Vuonna+2017+seksuaalirikoksia+ilmoitettiin+poliisille+3343+kp,+siinä+on+kasvua+edelliseen+vuoteen+5+kpl.+Toisaalta+ulkomaalaisten+tekemiä+seksuaalirikoksia+(+kts.+avaus)+ilmoitettiin+463+kpl,+jossa+vähennystä+edelliseen+vuoteen+49+kpl.+Pieni+yhteenlasku+kertoo,+että+suomalaisten+tekemät+seksuaalirikokset+ovat+kasvaneet+vuoden+aikana+54+kpl+(+1,9%).
Eihän+tämä+kokonaiskuva+mihinkään+muutu.+Sitten+vuoden+2016,+meidän+suomalaiset+urhot+ovat+tehneet+enemmän+seksuaalirikoksia+ja+ulkomaan+kansalaiset+vähemmän.+++
"Toiseksi,+2017+oli+siitä+huono+vuosi+että+rikoksesta+epäiltyjä+saatiin+vähemmän+selville.+"+Tilastoissa+on+tilastoitu+rikosilmoituksia.+Sillä+ei+ole+mitään+tekemistä+sen+kanssa,+saiko+poliisi+selville+tekijän+vai+ei.+Väitteesi+on+tolkuton.+
"...raiskausrikoksest+ovat+silti+lisääntyneet+verrattuna+vuoteen+2015.+"
Ovat+ne+varmanakin+lisääntyneet+myös+vuoteen+2006+verrattuna.+Yleensä+tilastoja+vertaillaan+edelliseen+vuoteen,+jotta+nähtäisiin+vuotuinen+trendi.+++
Tässä+raiskausrikosten+trendikäyrää+muutaman+vuoden+ajalta.
https://www.stat.fi/til/rpk/2017/01/rpk_2017_01_2017-04-20_tie_001_fi.html
Kuten+kuvaajasta+näkyy,+Suomessa++ilmoitetaan+kuukausittain+max.+100+raiskausepäilyä.+Kohdissa+2016/09+ja+2016/11+kuvaajassa+on+kaksi+noin+125+ilmoituksen+maksimia.+Sen+jälkeen+kuvaaja+viipottaa+taas+kuten+ennenkin.++Merkillepantavaa+on,+että+jaksolla+2015/08+-+2016/07+kuvaaja+on+merkillisen+tasainen.++Ainakaan+tästä+ei+käy+ilmi,+että+30,000+pakolaisen+tulva+vuoden+2015+vaihteessa+olisi+mitenkään+lisännyt+raiskausten+määrää+Suomessa.+
Loksahtiko+suu+auki?+Totuus+on+merkillisen+kovakätinen+ja+lyö+usein+korville+pinnallisia+uskomuksia.
Jumalan,+armeliaan+armahtajan+nimeen.
https://www.suomenuutiset.fi/kolmas-raiskattu-ulkomaalaisen-uhri/
Tuossa on Helsingin apulaispoliisipäällikön virkakokokemuksen perusteella nähtyä tositietoa tästä asiasta. Joka kolmas raiskausuhri on ulkomaalaistaustaisen henkilön tekemä, vaikka Suomen väestömäärään suhteutettuna ulkomaalaisten osuus on Suomen väestöstä vain 4-5 prosenttiyksikön luokkaa. Tämän ulkomailta Suomeen rantautuneen uuden seksuaali-ja raiskausrikosilmiön tieto on aika karua luettavaa etenkin suomalaisten teinityttöjen ja naisten turvallisuuden kannalta.
Etnisyydestä ei taideta puhua mitään. Milloin katkaistaan ensimmäinen imaanin kaula?
Älä viitsi teeskennellä tilastonikkaria :D
Vuositasolla tapahtuu heilahtelua, ei ole olemassa vuoden mittaista TRENDIÄ.
Katso tästä
https://www.stat.fi/til/rpk/2018/02/rpk_2018_02_2018-09-18_tau_001_fi.html
raiskauksien trendi viiden vuoden ajalla on selvästi ylöspäin.
Tuossa ylempänä sulle kerrottiin että tekijöistä jää tuntematta suuri osa.
Siksi on käsittämätöntä että vääntelet yksikkö- ja prosenttien desimaalitarkkuuksilla. Se osoittaa ettei sulla ole mitään ymmärrystä tilastojen kokoamisesta, merkitsevyydestä eikä tulkinnasta.
jumalan pilkkaa?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0b212463-ad11-4309-a3da-e7c6956dbafd
juuu elatus 12 vuotta max nyt
https://www.kaleva.fi/viiden-henkilon-epaillaan-pahoinpidelleen-miesta-k/2876855?campaign=kaleva.fi&source=Kaleva.fi&medium=RSS
henkilöt ja miehet...
Ei paljon kiinnosta tuon Moktar Gubtan nimeä kantavan äärisuvakin mielipiteet. Aiemminhan tällä palstalla puolusteli raivokkaasti 10 vuotiaan tytön maahanmuuttajataustaista raiskaajaa.
Kaikki varmaankin muistavat myös kuinka piti Hassan Zupieria suurena sankarina ja haukkui suomalaisia avunantajia tuossa turun puukotustapauksessa.
Eli hänen mielestään maahanmuuttajataustaisten tekemät rikokset eivät ole rikoksia ollenkaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10364557
Tuossa+linkissä+on+noin+kuukausi+sitten+julkaistu+erittäin+tuore+tutkimustulos+Ruotsissa+tehdyistä+seksuaali-ja+raiskausrikoksista,+joka+olenee+hyvin+suuntaa+antava+myös+Suomen+nykyiseen+tilanteeseen+tässä+asiassa?+Tuon+tutkimustuloksen+mukaan+peräti+58%+kaikista+Ruotsissa+tehdyissä+raiskauksissa+on+mamujen+tekemiä.
Missä vaiheessa Suomen nimeksi on tullut ruotsi? Pysy vaan olmi oikeessa maassa!!!!
Kehitys ja suunta ovat samanlaisia kaikissa mokutuksen alaisissa EU-maissa. Siis eihän suomessa olla vielä lähelläkään mitään ranskan, saksan tai ruotsin lukuja, mutta ei meillä ole vielä läheskään yhtä paljon kehitysmaa-maahanmuuttoakaan. Se taas on varmassa nousussa tilastojen mukaan.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/701185-torkeiden-raiskausten-maara-nayttaa-kasvaneen-suomessa-tata-tutkijat-arvelevat
https://yle.fi/uutiset/3-9739722
Näissä ja useimmissa muissakin tilastoissa on vielä sekin hauska tekijä ettei niissä kerrota moniko tekijä on ulkomaalaistaustainen "suomalainen".
Ruotsissa luvut olivat todella kovat ilman sitäkin tietoa jo.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201808222201152293_ul.shtml
Eniten vihaa lietsoo näissä varmaan kuitenkin se, että tekijät pääsevät niin helpolla ja päälle niitä ei edes pääsääntöisesti karkoiteta vaan niiden hyysäämistä jatketaan suomalaisten resurssein, mikä onkin mielenvikaista.
alkoholin ym.alaisina?ruotsissa,ei kai suomessa.lintukotoha.ja joka tulee/tekee on luullut hyvää tekeväsä.ainakin hetken.itselleen.jokainen RAISKATUKSI tulleen elämän pilasivat.puhukoot muut mitä puhuu.en HYVÄÄ nää. en mitään.AUTTAAKSEMME näitä.jos raikauksia ole enempi tullu.kuka KORVAA näiden jotka on RAISKATTU pioneerityötä.ELÄMÄN.elekee tulla SUOMEEN.ei oo mania mulla ku suomalaisille.OK.
Z
Karmasee tollanen kirjoitustaidotomuus.
Aloittajan kirjoitus on karmaiseva!Sellaista tulee yhä lisää ja lisää, ellei sossu-maahanmuuttajia heitetä takaisin oman kotimaansa sosiaalijärjestelmän piiriin. ... Eikä mitään maahanmuuttajien ja muslimien aiheuttamia ongelmia pitäisi Suomessa olla edes olemassa!!!!!!!!!!!
Kehitys pysähtyy ja lopulta kaikki vain sekoilevat maahanmuuttajien aiheittamien ongelmien parissa, kuten jo nyt aivan liian paljon!
Ruotsissa+ulkomaalaistaustaiset+tekevät+95,6%+raiskauksista.+Siis+ULKOMAALAISTAUSTAISET,+tähän+ryhmään+lasketaan+ulkomaalaiset+ja+ne+kansalaiset+joilla+on+Ruotsin+kansalaisuus+mutta+eivät+ole+etnisiä+ruotsalaisia.
Yliedustettuna+tilastoissa+on+ehdottomasti+arabimaista,+Afganistanista+ja+mustan+Afrikan+maista+olevat+henkilöt.
https://www.nykysuomi.com/2017/10/24/kansalaistutkimus-ruotsissa-956-raiskauksista-maahanmuuttajataustaisten-tekemia/
Ei+Ruotsissa+raiskaukset+ole+lisääntyneet+enää+kovin+paljoa+verrattuna+siihen,+että+maahanmuuton+alkuaikoina+ne+lisääntyivät+1500%.
Suomessa+se+on+juuri+tapahtumassa.+"Kiva"+katsella+kun+Suomi+putoaa+Ruotsin+perässä+viemäristä+alas++ja+hölmöläiset+huutavat+mennessään,+että+toivotaan+parasta!
"Kehitys pysähtyy ja lopulta kaikki vain sekoilevat maahanmuuttajien aiheittamien ongelmien parissa..."
Loppujen lopuksi vain kovin pieni vähemmistö on sekoillut tai sekoittanut päänsä maahanmuutto liittyvien ongelmien parissa. Suomen kansan suuri enemmistö, ne tolkun ihmiset kyllä ymmärtävät, että kovin pieniä asioita nämä lopultakin ovat monen muun asian rinnalla.
Niinhän se on, että kouluttamaton osa väestöstä tai sitten vanhat ihmiset usein kavahtavat heille uusia asioita. Heille sopisi Georg Malmsténin ja Dallapé-orkesterin hieno kappale vuodelta v.1942 : Pelko pois Rosmarie.
En arvosta niitä "uusia asioita" niiden "uusien asioiden" kotikonnuillakaan. En sinne halua mennä enkä todellakaan halua sitä paskaa tännekään. Ja minulla on täysi oikeus olla haluamatta tänne kunniakulttuureja, islamia, äärisovinismia, kunniaväkivaltaa, pakkoavioliittoja, uskonnollista fanatismia tai terrorismia. Muhamedin "täydellistä esimerkkiä", sharialakia tai lasten sukuelinten silpomista.
Pelko pois Rosmarie. Ehkäpä Hesalaiset voisi hyräillä tuota kappaletta , kulkiessaan illalla yksin hämäriä katuja
Juuri tätä vartenhan kappale on sodan aikana tehty ,nythän sille on käyttöä !!
Pieniä asioita!? Kavahdetaan uusia asioita? Odotteletko että oma hyvä kulttuurimme naisen ja lapsen oikeuksineen painuu unholaan ja keskiaika jyllää väkivallalla? Tolkun ihmiset ei sitä tahdo olkoon heitä (meitä) paljon tai vähän. Dementtinä lienet jäänyt asenneansaan. Tänä vuonna 2020 tiedämme jo taas enemmän kuin pari vuotta sitten.
"Suomeen tehtiin vuonna 2017 yli yön matkoja 4,6 miljoonaa. Suomessa asuu ulkomaalaistaustaista väestöä noin 385.000. Luvuista näkyy selkeästi, että mikäli vastaan tulee ulkomaan kansalaisen tekemä rikos, se on 10X todennäköisemmin Suomessa käymässä olevan turistin tekemä kuin maahanmuuttajan tekemä."
Millä logiikalla raiskaajien määrä on vakio turisteissa ja maahanmuuttajissa? Vain silloinhan voitaisiin tehdä tuon kaltainen yleistys.
Lisäksi: nuo 385 000 ulkomaalaistaustaista viettävät yhteensä vuodessa 140 525 000 yötä Suomessa. Eli mitenkäs ne todennäköisyydet nyt menisivät?
Poliisi on jo kertonut, minkä maiden kansalaiset syyllistyvät raiskauksiin Suomessa eniten. Listan huipulla ovat mm. irakilaiset. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220727-hs-irakilaiset-halyttavasti-esilla-raiskaustilastossa-krp-vaatii-kovempia-toimia
Ja onko tämä ihmekään, kun ajattelee, minkälaista on olla nainen Irakissa? Jopa naisen hiukset on seksualisoitu ja seksuaalinen ahdistelu on tavallistakin tavallisempaa. Jopa pakolaisleireillä.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki irakilaiset miehet ovat sikoja ja raiskaajia. Mutta turhan moni heistä on, heidän kulttuuristaan johtuen. Nyt täytyy vain alkaa sanoa ääneen, että heidän kulttuurissaan on paljonkin parannettavaa.
Edellinen vastaaja kaivoi esiin kaksi vuotta vanhan lehtijutun, sinä kaivoit vain reilusti vuoden vanhan.
Puheena kuitenkin oli se, onko maamme seksuaalirikokset kasvussa, kuten maahanmuuttokriittiset niin miellään huutelevat, vai olisivatko ne kuitenkin laskusuunnassa. Kun tilastoista väitellään, parasta todistusaineistoa ovat tilastot. Täällä kuitenkin juoksentelette hätääntyneinä sinne ja tänne sekä lainailette vanhoja lehtijuttuja. Eivätkö tilastotiedot enää kelpaakaan?
Kun tilastoja katsoo, moni kantasuomalainenkin mies on sika ja raiskaaja. Kun numeroita katsoo, vuonna 2017 suomalaiset tekivät Suomessa 2880 seksuaalirikosta ja ulkomaalaiset 463. Turhan moni suomalainenkin - kulttuurista johtuen - sikailee Suomessa. Tämäkin täytyy sanoa ääneen; kyllä suomalaisessakin kulttuurissa on paljon parannettavaa.
Totuus on usein kovin kitkerää. Koeta nyt vaan nieleskellä.
etsipä tiedot etunimien mukaan kuten Ruotsissa on tehty.
Voi hyvinkin paljastua että sun suomalaisesi ovat Ahmed, Mohammed ja Nkomo.
Sanoinhan sinulle, että totuus on usein kovin kitkerää. Turhaan koetat kiemurrella irti Suomen rikostilastoista.
Profeetta, kun eroatte vaimoistanne, erotkaa heistä ensin määrätyksi ajaksi,...
Niille vaimoistanne, joiden kuukautiset ovat keskeytyneet, tai jos olette tästä epävarmoja, olkoon koekautensa, kolme kuukautta, samoin niille, joille kuukautiset eivät ole alkaneet;))
Suomalaiset tekivät sinun tilastotietojesi mukaan siis huomattavasti vähemmän seksuaalirikoksia kuin ulkomaalaiset. Ulkomaalaisia on siis 385 000, heistä osa on naisia ja lapsia, ja silti heidän joukossaan on seksuaalirikollisia jopa 463. Yli kaksi miljoonaa suomalaista miestä syyllistyivät "vain" 2880 seksuaalirikokseen.
Toki jokainen seksuaalirikos on merkittävä haitta paitsi uhrille, myös yhteiskuntarauhalle. Ihan sama, kuka sen rikoksen tekee. Minua ainakin pelottaa jo se, jos minulle naureskellaan, minua kuvataan esim. junassa tai perääni huudellaan omituisia asioita suomeksi tai jollain muulla kielellä. Tulee turvaton olo.
Suomalaiset tekivät sinun tilastotietojesi mukaan siis huomattavasti vähemmän seksuaalirikoksia kuin ulkomaalaiset. Ulkomaalaisia on siis 385 000, heistä osa on naisia ja lapsia, ja silti heidän joukossaan on seksuaalirikollisia jopa 463. Yli kaksi miljoonaa suomalaista miestä syyllistyivät "vain" 2880 seksuaalirikokseen.
Toki jokainen seksuaalirikos on merkittävä haitta paitsi uhrille, myös yhteiskuntarauhalle. Ihan sama, kuka sen rikoksen tekee. Minua ainakin pelottaa jo se, jos minulle naureskellaan, minua kuvataan esim. junassa tai perääni huudellaan omituisia asioita suomeksi tai jollain muulla kielellä. Tulee turvaton olo.
Tulee turhautunut olo. Jospa lukisit avauksen ensin.
"Suomeen tehtiin vuonna 2017 yli yön matkoja 4,6 miljoonaa. " Mitä tämä mahtaa tarkoittaa? Suomessa käy joka vuosi yli 4 miljoonaa ulkomaalaista. Myös he syyllistyvät rikoksiin.
Keskustelussamme ei ole mitään mieltä, jos et osaa lukea minun mielipiteitäni ja asioita, joilla perustelen mileipiteitäni. Sinun kirjoitustapasi on vain huutamista tuuleen.
kuppa on saanut liian suuren vallan tällä saitilla ja saa mesota ihan miten vaan !!!!!
Ei ole Demokraattista, eikä Suomalaiseen Yhteiskuntaan sopivaa käytöstä tuolla sialla,,,
Ehkä kuppa onkin sika, jolla on omia uskonnolispoliittisia päämääriä ja vaikka silleen, että kun suomi on nyt niin muslimisoitu, niin voitaisiin vaikka kieltää joulukinkku ja joulupuuonrakennettu laulu !!!!!!
kuppa on saanut liian suuren vallan tällä saitilla ja saa mesota ihan miten vaan !!!!!
Ei ole Demokraattista, eikä Suomalaiseen Yhteiskuntaan sopivaa käytöstä tuolla sialla,,,
Ehkä kuppa onkin sika, jolla on omia uskonnolispoliittisia päämääriä ja vaikka silleen, että kun suomi on nyt niin muslimisoitu, niin voitaisiin vaikka kieltää joulukinkku ja joulupuuonrakennettu laulu !!!!!!
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b8e53325-570c-4f3a-adc8-a98c5ff2542c
tietovisa...
Kannattaa myös muistaa että Suomesta on palautettu näitä maahan tunkeutuneita aika reippaalla kädellä parin viime vuoden aikana. Eli kuka vielä väittää että palautukset eivät kannata? Lisää palautuksia vain niin tilastot tippuvat kuin lehmän häntä!
Mokuttaren+kupsahdus+osoittaa+ettei+ole+korkeilla+älynlahjoilla+varustettu.
Sanoo+joka+väliin:+Turhaan+koetat+kiemurrella+irti+Suomen+rikostilastoista.+
Ruotsin+ja+Suomen+rikostilastot+seurailevat+samaa+linjaa.
Mutta+Ruotsissa+on+tehty+etunimi-tarkistus.
On+hyvin+todennäköistä+että+Suomessa+vastaava+tarkistus+olisi+samanlainen.
Eli+60+%+tekijöistä+olisi+ulkomaalaistaustaisia.
Mokuttaren+on+turha+esittää+ja+valikoida+omia+totuuksia.
"– Ulkomaalaistaustainen henkilö on puukottanut toista ulkomaalaistaustaista henkilöä ja poliisi on saanut tekijän kiinni. Uhri on viety ambulanssilla sairaalaan ja uhrin tilasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, Stenbacka kertoi.
Stenbackan mukaan puukotus tapahtui turvallisuusalan opiskelijoiden tiloissa käytävällä. Sama käytävä johtaa koulun ruokalaan."
Kaksi asiaa menee nyt Suomessa pieleen.
Ne on tuossa yllä nähtävissä:
- maahanmuutto, koska se lisää väkivaltaa
- koulutus, koska jokin epäonnistunut jos turvallisuusalan opetuskin lipsuu noin.
https://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/puukotus-vaasan-ammattikorkeakoulun-tiloissa-miesopiskelija-puukotti-naisopiskelijaa-kesken-paivan-1.2752835
Olisi hyvä, jos uutisia osattaisiin edes lukea. Niin tässäkin.
Emme tiedä, onko kyseessä turvallisuusalan opiskelija. Tiedämme, että puukotus tapahtui koulun tiloissa ja käytävällä, joka johti ruokalaan.
Ei kannattaisi ylilukea ja ylitulkita. Pelkkä totuus on aivan riittävä.
heh heh he...
piti Matin jotain päästä sanomaan. Että jokin asia onkin epävarma. Kas kas.
Mutta muuta epävarmaa et sitte löydä????????????
"Mehän ollaan sentään pankki" :-D
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/69007390-354b-463f-8dd4-777c644279cd
mies..
Meidän tulee kohteliaasti kuunnella vanhan miehen katkeilevaa puhetta, vaikka vuodet olisivat jo vieneet puheesta mielen ja järjen.
Kuulin puheesi ja kuuntelin, ystävä hyvä.
Ja taas Matti-parka esittää ylemmyydentunnossaan jotain tietävää, jotta voisi viedä huomion pois siitä tosiasiasta että ei oikeastaan tiedä mitään ja että suvaitsevaisuuden puuskassaan tekee näitä epätoivoisia maahanmuuton tukiyrityksiä :D
Osoitapa nyt jotain tosiasioita edellisen väitteesi tueksi. Jos pystyt :D
Kuulin tämänkin puheesi ja kuuntelin, ystävä hyvä.
Tyhjää hokeva houkka on kuin löyhkäävä sika, hänet pian kaltataan ja koirille syötetään, näin sanoo suuri profeetta.
mutta on mattimoktar niin fiksu ettei ala fiksummilleen :)
Taasko käy näin että multipersoona / ryhmärämä pelaa aikaa kunnes ryhmän tilastoista jotain ymmärtävä tulee paikalle.
Mokutusryhmä ei taaskaan vastaa, esim. tuolla kiperä kysymys :
Statistics
1.10.2018 19:06
Älä viitsi teeskennellä tilastonikkaria :D
Moktar.Gubta 1.10.2018 10:45
Asiaa on käsitelty jo aiemmin. Siinä on kuvaaja, jossa näkyy selkeästi myös kuvaajan vaihteluluväli.
Kannattaa aina lukea myös ketjun aiemmat viestit.
Ystävällisin terveisin
Luettiin ja ihmeteltiin kun et näe nousevaa trendiä??????
tämä?
https://www.stat.fi/til/rpk/2017/01/rpk_2017_01_2017-04-20_tie_001_fi.html
kolme kuvaajaa joista kaksi loivasti nousevia, yksi ei.
Mitäs siitä päätellään.... :)
Siitä päätellään sitä että tuolla kuukausitason käyrillä yritetään esittää ettei ole mitään hätää.
Kuukausitasollakin on loivaa nousua, vuosi tasolla se tarkoittaa jo enemmän.
Enemmän onnettomia ja elämänsä uhranneita ihmisiä. Joita eräs täällä ei halua ymmärtää !
Puusilmäinen amatööri voisi kuvaajista tehdä jo hänen mielestään satavarmoja väitteitä.
Vastaan kuitenkin ammattilaisena, että muutoksen luotettavuuden arvioimiseksi pitäisi vuosikeskiarvon lisäksi laskea keskihajonta ja päätellä vasta sitten. Silmämääräisen mittarini mukaan raiskausten ja muiden seksuaalirikosten kuukausiarvojen hajonta on melkoinen ja tuskinpa voimme tilastollisesti merkittävästi väittää kuvaajien olevan nousussa tai laskussa.
"...ihmeteltiin kun et näe nousevaa trendiä.."
Kuten jo sanoin, amatööri ei aina havaitse kaikkea.
Koettaisit+nyt+päättää+kumpi+oikein+olet+:-)
a)+Vastaan+kuitenkin+ammattilaisena
VAIKO
b)+"...ihmeteltiin+kun+et+näe+nousevaa+trendiä.."+Kuten+jo+sanoin,+amatööri+ei+aina+havaitse+kaikkea.
Leikki+leikkinä.+
Ota+tästä+nyt+parempi+kuvaajan+pohja.+
https://www.stat.fi/til/rpk/2018/02/rpk_2018_02_2018-09-18_tau_001_fi.html
Siinä+on+viiden+(5)+vuoden+tiedot,+kun+omassasi+on+vain+kolmen+(3).
Siinä+ei+näy+kuukausittaiset+heilunnat,+jotka+kaltaisellesi+amatöörille+näkyvät+"hajontana".+
Sanon+kuin+Keke+muinoin+Kyllöselle:+"Me+ammattilaiset+kutsumme+niitä+pakoputkiksi"
Katsotaan+sekä+raiskauksia+että+seksuaalirikoksia.+
Vuosittaiset+luvut+osoittavat+trendin+selvästi+nousevaksi.+Viidestä+vuodesta+saadaan+neljä+(4)+muutosta+kuvaavaa+lukua,+ja+niistä+kolme+(3)+on+valitettavasti+noususuunnassa.+
Esim.+seksuaalirikoksissa+on+vuodelle+2017+notkahdus,+mutta+2018+nousee+entistäkin+korkeammalle.+Se+on+silti+10%+enemmän+kuin+2016+ja+23+%+enemmän+kuin+2014.
Järkyty+Moktar!
Raiskauksissa+näyttää+se+notkahdus+tulevan+vuodelle+2018,+mutta+silti+se+on+20%+enemmän+kuin+2016,+ja+28%+enemmän+kuin+2014.
Voisiko+hyvä+Moktar+jo+herätä+tähän+todellisuuteen?
Ruotsi on mennyt pysyvästi rikki, miksi luulet, että suomessa tulisi menemään yhtään sen paremmin?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15393330/ruotsissa-ovat-autot-palaneet-nyt-joka-yo
Kehitysmaalainen maahanmuutto sekä "islamin haaste" ovat jotain minkä kaltaista länsi ei ole koskaan ennen kokenut ja kyseessä on nimenomaan järjetön testitilanne, jossa tanska on ottamassa toistaiseksi ainoana järkevänä kovempia keinoja haltuun tilanteen pakottamana.
Muut tulevat kyllä seuraamaan perässä ennen pitkää, kovapäisyyteen ei auta kuin kovat keinot.
Avaus kuuluu samaan idiotismiin kuin " Maahanmuuton kustannukset ovat pennosia vain " - ketjuun jonka avaaja turautti palstalle aikoinaan. Yhtä tuubaa kamaa.
Ei kannata ottaa ihan tosissaan tuon Moktarin juttuja. Aiemmin on täällä puolustellut 10 vuotiaan tytön maahanmuuttajataustaista raiskaajaa. Myös turun puukotustapauksessa näki ainoana sankarina tämän surullisen kuuluisan Hassan Zupierin. Suomalaisia puukotusten uhreja panetteli täällä ala-arvoisilla nimityksillä.
Suomi vihaajana hänen agendaansa kuuluu ihan luonnostaan maahanmuuttajataustaisten tekemien rikosten vähättely.
Korjaus edelliseen
siis puukotuksen uhreja auttaneita suomalaisia panetteli.
helkamallah
seijaah tempas katteetonta puhetta läjän-sontaa
Kiitos Einari, kun nostit tämän aloitukseni framille. Ole todella tehnyt asiallisen ja totuudenmukaisen avauksen parisen vuotta sitten. Ihan ihastelen sitä vielä itsekin.
Nauretaan taas. ;)
Hullut nauraa aina ja kaikelle!
Siis ulkomaalaisten kuten romanien prosentuaalinen rikos osuus
pitää suhteuttaa heidän väkilukuunsa?
https://yle.fi/uutiset/3-10785929
Lisäksi pitäisi jotenkin tilastoida heidän rikostuomioittensa
henkilö kohtainen vastuu.
Olen kantasuomalaisnen työssäkäyvä jos osallistun pahoinpitelyyn
mutta jos toisena osapuolena (kun joku lyö itseäni niin vastaan samalla mitalla)
on muusuomalainen joka joutuu maksamaan minulle korvauksia
siitä että on lyönyt leukaluuni sijoiltaan vaikka 20 000€ ei hän ole korvausvelvollinen koska valtion korvaamisella on katto?
Eli minulta lyödään leukaluu sijoiltaan ja lyön tappelun ajoittajalta
hampaan poikki?
Joudun itse maksamaan korvauksinani 3000
ja aloittaja ei joudu maksamaan mitään!!!!
Hyvä suomi (jaaha mihin muuttais) ?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006615141.html
varo miehiä
Hyvä avaus 2018, varsinkin kun trvallissuus on heikentynyt ja kehitysmaataustaisten Islamin palvojien raiskaukset lisääntyvät niiden populaation kasvaessa jatkuvasti. Mutta ei vaikuta Islamilla aivopestyyn Kuppaan mitenkään, koska kuuluu kulttuurinrikkauteen ja muuten olisi rasismi...
pojjaatkin pannaan
hieno logiigga
Mokulla on ihan omat tilastot, tiedä totuudesta mitään.
Voimme kai pitää Mokua varoittavana esimerkkinä islamilaisesta viestinnästä. Pitää jaksaa valehdella ja taas kääntää ja vääntää tosiasioita vastaan ja kiihkolla sittenkin. Mahdollista on myös ettei sitä tosiasioiden tajua edes ole, tunteet ratkaisee. Akkamainen uskonto.
aloitus aiheeksi ouluun keskustan kokoukseen
vai mitä saarikko
tuosta ei voi kyllä provoaloitus parantua...
jumala unohti oikeat tilastot
vankeus lähenee
seijaah kiitos
sipilä oulu
miksi jeesus ei puhu seksuaaliasioista
allah puhuu-alaikäisis tä?
oikeaa puhetta
lait vaan pitää muuttua turkin suuntaan
oulussako
irak
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/259903
jaaha
tanssimaan muslimit paritanssiin varsinkin naiset
Saatanan hallitus jos ottaa nyt saksan ehdotuksen mukaan tulipalopakolaisia niin en ikinä muutako haistatan paskat hallituspuolueille
ai-niistä tulee uusinormaali kun islam jyllää?
hahahhahhahahahperskeikkaa
juurikin uutiset kertoo että maahanmuuttajat nostaneet kaluaan ja osakkeitaan lisää
kasvaa kertoo tilastot
jos islamilainen tutkii niin se on kulttuuria
koska?
Vihan ja vaatimukien kerahan noi läpi aitojen tänne pohjolaan painnaa kivet käissä
- ken tässä oikkein vihaa ja vaativat vääräuskoisia alistumaan tavoilleen
Voihan taivaan vallat, koskas suomalainen kunnolla ryhtyy vastatoimiin joukolla
pjekko
ruotsi
https://www.youtube.com/watch?v=aYnINJjXZus
hahahahahahha
ruottissako?
missä?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/erikoinen-yhteensattuma-pedofiilin-piti-saada-tuomio-seksuaalirikoksistaan-jai-samana-aamuna-junan-alle-tapausta-ei-pideta-epailyttavana/7926278
omatuomio?
tulo oulu mieleen
kuppa on saanut liian suuren vallan tällä saitilla ja saa mesota ihan miten vaan !!!!!
Ei ole Demokraattista, eikä Suomalaiseen Yhteiskuntaan sopivaa käytöstä tuolla sialla,,,
Ehkä kuppa onkin sika, jolla on omia uskonnolispoliittisia päämääriä ja vaikka silleen, että kun suomi on nyt niin muslimisoitu, niin voitaisiin vaikka kieltää joulukinkku ja joulupuuonrakennettu laulu !!!!!!
Matujen ja islamin ympärillä jyllää demoninen valhekoneisto, media suoltaa emävalheita, jotka on täysin päinvastaisia totuuden kanssa.
koksa?
leikataan munat mieheltä joka tuomitaan raiskauksesta
eikös siellä irakissakin ole omat lait ja miten toimitaan?
vasaral ohttaan
kasvanut on rikos määrä
kun kaikki islam pojjaat palautettu vai?
Taas lähtee viestit.... Mutta yritetään....
sipilä tietää
Viimeisen 24 tunnin hurja saldo: 4 murhaa Ruotsissa
https://pt-media.org/2020/09/18/viimeisen-24-tunnin-hurja-saldo-4-murhaa/
Siinä moktarille poistetavaa !!
Vain jos PS johtaa
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a1ce412f-b105-4dc4-92c8-38c3e30660d7
tarpeeksi omasta takaa kaheleita ja kannabista....kulttuuriväki
kyllä
polttakoon irakissa vaikka koko maan
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006550485.html
kuka hallitsee se määrää-demarit peittelee?
kasvussa
Miksi tämä avaus poistui Maahanmuuton pääsivulta näkyvistä? Saan sen historiasta kuitenkin auki.
putoaa+rikokset+50%+suomessa+kun+palautukset+alkaa?
perdepanijat vähenee?
somaliassa?
missä?
kyl aloitaja soluttajal on otaa vetää sondaa ja lokaa suomalaisen niskaan, tätä tapahtuu tältä muiltakin julki foorumeilta elikkä joka tietolähteistä ja viihten kautten kaataa lokaa suomalaisuuden päälle
Nigeriassa tiedetään mikä näihin kyllin tepsii. Se on munat pois lapsenraiskaajilta, muillekin elinkautinen. Ikävä vain että sen seurauksena ne ryysivät tänne, missä suvakit taputtelee päähän ja saa vapaana kuljeskella pantavaa etsimässä. Wlkm rfgsit.
mamut+pois+maasta+niin+kuinka+paljon+raiskaukset+vähenee+80%+?
vaalit tulee
Oulussa jatkuu
kts.rikospaikka mtv
koska?
Tulevaisuudessa kai suvaitsevaisten maailmassa rikosten uhrit laitetaan vankilaan ja rikollinen saa ihmisoikeuksien perusteella jatkaa elämäänsä siviilissä.
Kiusaajien ja etenkin pahoinpitelijöiden tulisi saada tuntuvat seuraukset ja koulun vaihto olisi edes jonkinmoinen osoitus siitä, että mikä tahansa ei käy. Samalla se kertoisi uhrille, että hänen turvallisuudestaan välitetään.
On lopetetava näitten rikosporukoitten kahlaaminen rajojen läpi suomeen
- näähään vaativat vielä ikuista elatustaan itselleen tätähäärät
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/helsingin_taman_viikon_valvontatapahtuman_tuloksia_rikosilmoituksia_sakkoja_ja_huomautuksia_kolme_esitutkintaa_ihmiskaupasta_93605?language=fi
kulla
juu
kemistä vokki pois
oulu
näin pitää olla
sipilä
koska?
keskusta myös katoaaa...
koska?
koska?
– Tässä olemme jotenkin menettäneet kaiken; kulttuurin ja sivilisaation tärkeys kielletään. Ja joskus avataan ovi fundamentalistisille tai salafistisille liikkeille, jotka vähitellen pakottavat ideologiansa ympärillään oleville, jotta näistä tulisi vihan ja epäkunnioituksen välittäjiä sitä haluaville maille.
koska?
koska?
Toveri Moktarin pitäisi keskittyä vain siihen yhteen asiaan mihin hän puheittensa mukaan on erikoistunut eli puolustamaan maatamme pysytkorva kainalossaan.
Eduskunnassa on monia raakkeja jotka eivät ole kelvollisia armeijaan heistä esimerkkinä ulkoministeri Pekka ja onhan niitä muitakin kelvottomia jotka ovat rankattu pois.
Tjurkkila?
"Ketjusta on poistettu 60 sääntöjenvastaista viestiä."
Onko tuo paljon ?
Ollut paljon "vääriä" mielipiteitä.
Nyt on tosihevete valtaamassa suomenkin olot, nyt se on meitä vastassa
tähänkö suomi jysähti ja hitien ja nyt sitten totaalisesti
kaikkien meitin on lukitaudutava tältä meitäkiertäviltä ulkolaisilta ilmaiseläjiltä
sipilä vei maan turvallisuuden
koska?
niinkö
koska?
kaikkien on pitänyt tapasa muuttaa noitten takia jot pysytään vain eteleen etäällä
missäpäin?
sano Eno helsingissä
tarvitaan Jussi
Ryhmä huutavia muslimeita - joista ei mikään muuhun ole kuin melskaan
- näin nämä kylät ja kaupunkit pilaa ja ahistavat suomalasta typerällä röyhentelyillään vetkoilla olemuksin ja läpsytellen vielä mukas johkin mennäkseen.
Mailman tuhoavin kultuuri on jo pääsyt levitäytymään euroopaan ja suomeen
Roskaa.
Olennaista ei ole seurata ulkomaan kansalaisten rikosmääriä vaan ulkomaalaistaustaisten rikosmääriä. Geenit ei vaihdu passin mukana.
vuonna 3000
Jaa-a
tuhannet irakilaiset hakee kansalaisuutta
Miten paljon suomalaiset ovat jo muutaneet tapojansa ja siirtyneet noista edemmäs, silti samaa kaosta luovat valtauksessaan ja näin suomalaisilta katoaa suomessa elintilamme
Nää on kaikki näitä osapäivä taksareita, eekä kukaan noiten kyytin arvaa nousta tolopa nyrkitelijööten, voehan elämä miten suomemme on pilalla
milloin?
koska?
Joko ne ovat alkaneet vähenemään?
koska ne vähenee
Osaatu valesta pistää niinkuin noitten tapana onkin, valehinhan noi ovat rajamme ylittäneetkin
koska?
kuinkas mukavat mamu-uutiset sitten lisääntyy?
kymmeniä tuomio uutisia päivittäin...
sanoo vihreet kuulat ja SDP
valehtelee
niinkö koska
niinkö koska?
koska?
koska?
minä vuonna?
nninkö-koska?
miksi se ei näy mitenkään?
Ihanko oulussa tutkittu maahanmuutajien käytös?
aha?
missä?
RKP huono ministeri
eduskunnan kyselytunti oli siis pelkkää valetta...
onpas poliitikot hukassa?
Vai pitäiskö moktar kuulustella valheen levittämisestä?
on kyllä Heriksonnikin sekasin juu
RKP on nyt uhka mamumiehille
kts.eduskunnan kyselytunti torstai
lisääntyyy
montas tuhatta raiskausta 2015 sipilän kutsuhuuto tuotti?
Kammottavaa, miten voi nukkua kun uutiset kertoo teoista...
siis kasvaa
koska?
hyvältä näyttää?
veteraanin iltahuutoko?
tai ei tuomita-islam valtaa
koska?
jääkansi
kiinanmalli suomessa?
sun pihallako
hanki lapsia ja mieti asiaa uudestaan-ovatko tulijat uhka vai ei
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/52136477-8603-4b2a-8c5b-f16ccf004384
entä muut rikokset
mies?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/596ae748-fc8b-4fa2-aa87-48d3f3fe2f5d
niin tekee jos kansa toimii ja äänestää oikein
vokkiasukkaat vannottaa?
Paljon on pissiä hangessa
Tämä oli taas varmaan yksittäistapaus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mies-kavi-tuntemattomien-lasten-kimppuun-metsapoluilla-tampereella-ja-yritti-raiskata-rikokset-olivat-hamaran-peitossa-yli-vuoden-kunnes-tekija-ilmoittautui-itse-poliisille/8024340#gs.ooct48
näkyy vain raiskausuutisia yhä enemmän?
Miks suomalaisten elämäntavat on täysin uusituna, näitten ilmaiseläjien tunkeutumisien seurausta, koskas suomalaiselle annetaan vapaus tehä tilaa tavoilemme seurauksista välitämättä
- alkaa se harvenuksen aika ja vapautuminen taakoistamme
kaikki asiat väärin käsitelty?
meneppä tekeen rikosilmoitus asiasta?