Niin väsynyt, että ei jaksa yhtään mitään...

Moi kaikki. Mulla on krooninen unettomuus, lopetin noin vuosi sitten kaikki psyykenlääkkeet, joita oli aikamoinen liuta ja söin niitä muutaman vuoden, saatan hyvinkin kärsiä vieroitusoireista yhä. Olen aina muistaakseni ollut vähän huonouninen ja enemmän iltaihminen. Mutta nyt tämä on aivan sietämätöntä. Olen opiskelija, mutta opinnoistani ei tule mitään, kun menen joka päivä kouluun toivottoman väsyneenä ja turhautuneena enkä pysty keskittymään mihinkään, ja maailma tuntuu lattealta ja värittömältä. Unilääkkeet tuntuvat vastenmieliseltä ajatukselta nyt kun olen päässyt niistä eroon, ne tekivät elämästäni helvettiä ja niistä oli vain harmia. Melatoniinia kyllä otan ja joskus valeriaanaa, mutta stressatessa niistä ei ole hyötyä. Pohdiskelin että kannattaako minun vain keskeyttää opinnot tai ottaa sairaslomaa jotta saisin enemmän keskityttyä terveyteeni ja nukkumiseen. Tiedän, että pelko siitä, ettei saa nukutuksi, vaikuttaa todella paljon koska lomapäivinä saan nukuttua jopa ihan hyvin. Myös vuorokausirytmini on ylösalaisin, nukkuisin aamut ja päivät ja olisin hereillä yöllä. Olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, esim. kognitiivis behavioraalista terapiaa ja uniklinikkaa, mutta miten tuohon riittää rahat opiskelijan budjetilla?
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse ottaisin sinuna sairaslomaa. Se kun sanot että et jaksa yhtään mitään on asia mikä pitäisi ottaa vakavasti. Burn out ei ole leikin asia. Pahasta ylirasitustilasta voi mennä toosi pitkään toipua.

Kokeile lääkkeettömiä unettomuuden hoitokeinoja (Googlaa). Kokeile saada stressi alas ja rauhoittaa hermostosi. Saatat käydä ylikierroksilla miksi nukkuminenkin on vaikeaa.

Sen tekemiseksi sinun ei tarvi mennä mihinkään uniklinikoille välttämättä vaikka jos sinne pääsisit niin tietenkin sellainen olisi hieno asia. Se on vain niin kallista. Joskus joillakin unettomuuden syy on esim.uniapnea tai levottomat jalat ja niiden hoitaminen voi ratkaista unettomuuden.

Satsaa siihen, että rentoutat itsesi hyvissä ajoin ennen petiä (vaikka pari kolme t) ja noudatat unihygienian keinoja (googlaa)

Stressi tuhoaa unen. Siihen paneutumisella on ollut merkittävin hyöty omaan unettomuuteeni.
Stressinhallintaan voi auttaa vaikkapa meditaatiohetket vaikkapa aamuisin ja illalla ennen nukkumaanmenoa, pienet kävelylenkit tai kävelyt (kannattaa väsyneenä ja ylikierroksilla varoa mitään hirveää liikuntaa), hengitysharjoitukset (hengittelyllä monesti saan itseni takaisin uneen herätessäni yöllä koska uneni on katkonaista), ystävän näkeminen, pienet joogaliikkeet, rentoutusvideot, lemmikkieläinten rapsuttelu - mikä nyt ketäkin auttaa? Terapia voi auttaa purkamaan omia ajatuksia. Päivärytmi on itselleni tärkeä ja ruokavalio hyvinvoinnissa. Ja unenkin kannalta. Jotkut ruoat voi auttaa nukahtamaan paremmin illalla syötynä (googlaa ruoka ja unettomuus) Kahvin juonnin lopetin kokonaan, koska se haittasi rentoutumista.

Olen itsekin purkanut lääkityksiä, minkä takia monesti stressinsietokyky on ihan olematonta. Kenties viekkareita?. Uni romuttui täysin lääkitysten purun myötä. Nyt on parempi tilanne. Keinot keinot mitä mainitsin on toimineet minulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uupunut kirjoitti:

Moi kaikki. Mulla on krooninen unettomuus, lopetin noin vuosi sitten kaikki psyykenlääkkeet, joita oli aikamoinen liuta ja söin niitä muutaman vuoden, saatan hyvinkin kärsiä vieroitusoireista yhä. Olen aina muistaakseni ollut vähän huonouninen ja enemmän iltaihminen. Mutta nyt tämä on aivan sietämätöntä. Olen opiskelija, mutta opinnoistani ei tule mitään, kun menen joka päivä kouluun toivottoman väsyneenä ja turhautuneena enkä pysty keskittymään mihinkään, ja maailma tuntuu lattealta ja värittömältä. Unilääkkeet tuntuvat vastenmieliseltä ajatukselta nyt kun olen päässyt niistä eroon, ne tekivät elämästäni helvettiä ja niistä oli vain harmia. Melatoniinia kyllä otan ja joskus valeriaanaa, mutta stressatessa niistä ei ole hyötyä. Pohdiskelin että kannattaako minun vain keskeyttää opinnot tai ottaa sairaslomaa jotta saisin enemmän keskityttyä terveyteeni ja nukkumiseen. Tiedän, että pelko siitä, ettei saa nukutuksi, vaikuttaa todella paljon koska lomapäivinä saan nukuttua jopa ihan hyvin. Myös vuorokausirytmini on ylösalaisin, nukkuisin aamut ja päivät ja olisin hereillä yöllä. Olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, esim. kognitiivis behavioraalista terapiaa ja uniklinikkaa, mutta miten tuohon riittää rahat opiskelijan budjetilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu