Hallitus on yrittänyt poistaa liikenteestä saastuttavia aineita. Maahanmuuttajat ovat tuoneet Ruotsista siellä ylimääräisinä olevia romuja uskonveljien välittäminä yli 6000.
Heti kun saavat oleskeluluvan hyppäävät lentokoneeseen ja lähtevät kotimaahansa lomalle.
Lentoliikenne on paha saastuttja. Maahanmuutto aiheuttaa ilman lämpenemistä.
Heti kun saavat oleskeluluvan hyppäävät lentokoneeseen ja lähtevät kotimaahansa lomalle.
Lentoliikenne on paha saastuttja. Maahanmuutto aiheuttaa ilman lämpenemistä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikkien ilmastomuutosten kannalta pohjoisen asuttaminen etelämaalaisilla, jotka täälläkin lisääntyvät täkäläiseksi elätettäväksi joutosakiksi, on huono asia!
Niin eikä näillä tulijoilla ikinä ole olleet luontoarvot mielessä? Kun tähänkin maahan muutama miljoona tulee, hyvästi Pohjolan herkkä luonto. Jokaöiset autonpoltot eivät asiaa korjaa yhtään. Sitä uskontoa joka tulee, ei muuksi muuteta.
Hyvä huomio aloittajalla. Sen lisäksi, että väestönsiirto kehitysmaista hyvinvointivaltioihin on itsessään rasite ympäristölle, niin bonuksena tulevat vielä nuokin.
Ja kun Suomen päästötavoitteet ovat järjettömät, niin suomalaiset veronmaksajathan siitä täällä kärsivät.
Mikäli maahan tulee väkeä nopeasti paljon tarvitaan myös sähköä. Vihreät vastustavat kivihiilen ja turpeen sekä öljyn polttoa, erityisesti he vastustavat ydinvoimaa. Tuulivoimalako tulee joka niemeen ja nokkaan tuottamaan tarvittavan sähkön? Eipä taida riittää sekään.
Vihreiden kannattaisi käydä ulkomailla homoklubeissa perseitä läpsimässä ja jättää politiikka nille, jotka ajattelevat yläpäällään.