Perukaa Aamulehden tilaus!

Aamulehti on lobannut ratikkahanketta ja järjettömiä rakennushankkeita sekä vaikenee turvapaikanhakijoiden ja heidän perheiden aihettamista sosiaalimenojen huimasta kasvusta. Tampereen kaupungin talous on pilattu vuosikymmeniksi ja Tampereen keskusta on täysin pilalla. Verot ja palvelumaksut nousevat, kouluja joudutaan sulkemaan ja palvelut lopetetaan. Joihinkin lähiöihin jää jäljelle enää hautauspalvelu, kun koulu ja päiväkoti suljetaan. Aamulehden toimittajia ei kiinnosta suomalaisten arki, liian kalliit asumiskulut, pieni palkka, säästäminen, eläkkeet ja työttömyys vaan ja ainoastaan globaali maailman parantaminen, matkustelu, sähköautot, viinit ja oluet. Kaupungin talouden kehityksen olisi toimittajat voineet nähdä jo etukäteen ja kirjoittaa siitä. Se olisi pitänyt olla tiedossa, kun ratikkaa päätettiin. Mitään ei tehty.
1275
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisää syitä lehden perumiseen:

- Aamulehden virallinen kanta on pakkoruotsia puoltava (tutkimusten mukaan kansan enemmistö 2/3 osaa vastustaa ruotsin pakollista opetusta)
- Lehti suhtautuu homoihin ja näiden avioliittoon myönteisellä asenteella
- Selkeästi kannatetaan kokoomusta (lehdistön pitäisi olla puolueeton)
- Uutisia saa muualta ilmaiseksi (nykyään ilmestyy paljon ilmaisjakelulehtiä, myös netti, radio ja tv ovat uutisten lähteitä)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pilalla kirjoitti:

Aamulehti on lobannut ratikkahanketta ja järjettömiä rakennushankkeita sekä vaikenee turvapaikanhakijoiden ja heidän perheiden aihettamista sosiaalimenojen huimasta kasvusta. Tampereen kaupungin talous on pilattu vuosikymmeniksi ja Tampereen keskusta on täysin pilalla. Verot ja palvelumaksut nousevat, kouluja joudutaan sulkemaan ja palvelut lopetetaan. Joihinkin lähiöihin jää jäljelle enää hautauspalvelu, kun koulu ja päiväkoti suljetaan. Aamulehden toimittajia ei kiinnosta suomalaisten arki, liian kalliit asumiskulut, pieni palkka, säästäminen, eläkkeet ja työttömyys vaan ja ainoastaan globaali maailman parantaminen, matkustelu, sähköautot, viinit ja oluet. Kaupungin talouden kehityksen olisi toimittajat voineet nähdä jo etukäteen ja kirjoittaa siitä. Se olisi pitänyt olla tiedossa, kun ratikkaa päätettiin. Mitään ei tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu