Reaganilta: Maatalousnäyttely tuo tuhansia kuntaan

Kärsämäellä vietetään tulevana lauantaina niin sanottua lasten suurjuhlaa. Kiitos siitä kuuluu Kärsämäen 4H- väelle ja eritoten Hannele Haloselle. Kuntaamme tulvi jo neljännen kerran tuhansia vierailijoita lasten maatalousnäyttelyn vuoksi. Tapahtuman teemana on maatalous ja nimenomaan lapset siinä. Teema näkyy läpi tapahtuman monipuolisena ohjelmana. Mukana on niin possut kuin aasit, työnäytöksistä puhumattakaan. Kuten sanottua tapahtumaan odotetaan tuhansia vieraita, joten Käräsmäki pääsee emännöimään ja isännöimään nyt oikein kunnolla. Mikäpä on rintarottingilla toivottaa vieraat tervetulleiksi Kärsämäen kirkonkylälle, valtateiden risteykseen keskellä Suomen. Mikä hienointa, paikkakunnan yhdessätekemisen meininki näkyy jälleen vahvasti maatalousnäyttelyssä, kun mukana on iso joukko talkoolaisia pitämässä vieraista huolta. Tapahtuma tuo kuhinaa myös paikkakunnan kaduille. Muistutetaankin, että suuren yleisötapahtuman aikaan kaikkien tulee olla tarkkana, sillä myös autoja on runsaasti liikeellä. Tapahtumajärjestäjä on tietenkin varannut liikenteen ohjaajia itse tapahtumapaikalle ja pysäköinti tapahtuu ohjatusti. Toivotaan, että näyttelypäivä tulee olemaan onnistunut kaikkien osalta. Muistakaa varata käteistä mukaan.:)

http://www.lastenmaatalousnayttely.net/index.php/ohjelma
45595
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

no jopa jotakin, ehkä jopa liikaakin.
Minissteri Reaganilta avaussanat ois paikallaan

Äänestä
  • Eiköhän Kääpämäen kepujen aika nimetä eduskuntaehdokkaaksi niih pääsisi puhuttelemaan naamatusten.

    Äänestä

Nykyaikana kaikki mikä liittyy maatalouteen, koetaan vastenmielisenä. Siksi tuokin tapahtuma on omiaan syömään kunnan imagoa alaspäin. Aloittaja ymmärtämättä ei käsitä, että eletään jo vuotta 2018.

Äänestä

avaus

Äänestä
  • Kylläpähän tapahtuu mäellä vaikka mitä.

    Äänestä

isäntien traktoreitten ja työkoneitten esittelyä kenellä suurempi ja uuvempi, siis vermeet, ed "aasinsillan kautta pitäs emännätkin esitellä kenellä komeepi ja nuorempi ja maitotili suurempi.

Äänestä
  • Ny sie oot kyl sekottana maatalousnäyttelyt alokkaitten kutsuntoihin. Tiijäkkö nää miksi ne niitä kutsuntoja ennen aikojen aikaa kuhtuivat? Mulukkumarkkinoiksi!

    Äänestä

  • kun katsoo ohjelma-infoa on siellä esm traktorit nimi, malli ja mallin kaikki statuskset, eli tyyppi kirjaimet, miksiköhän niin millintarkasti luetteloitu josta muut ei ymmärrä, kuin traktoreitten omistajat ja tuntijat yleisössä ymmärtää vertailla kenellä "isompi, siinäkin "lastenjuhla nimi on paikallaan,, aikuisia miehiä lapsettaa näyttää naapurilleen..

    Äänestä

  • ..totta kylläkin, että 50-100ha peltotiloja-ja työkoneita ei enää harmaalla fergulla kyetä hoitamaan, semminkin jos pitää hallituksemme maatalouspolitiikan vuoksi tormata turpeeseen kesäksi

    Äänestä

  • .. niin ja kun fergussa ei ole tasauspyörästön lukitusta, mutta näin ja koin, että sellaisella ensimmäisen fergun omistaja kynti 3 kylän silloiset pellot

    Äänestä

  • juhlan.nimi.oikein kirjoitti:

    kun katsoo ohjelma-infoa on siellä esm traktorit nimi, malli ja mallin kaikki statuskset, eli tyyppi kirjaimet, miksiköhän niin millintarkasti luetteloitu josta muut ei ymmärrä, kuin traktoreitten omistajat ja tuntijat yleisössä ymmärtää vertailla kenellä "isompi, siinäkin "lastenjuhla nimi on paikallaan,, aikuisia miehiä lapsettaa näyttää naapurilleen..

    Kylläpä nyt tekee mieli sinulla vääntää tikustakin asiaa. Kyllä ne lapset aika hyvin on näistäkin asioista perilllä. Lapset on viisaita kuules.

    Äänestä

  • ursusmalli kirjoitti:

    Kylläpä nyt tekee mieli sinulla vääntää tikustakin asiaa. Kyllä ne lapset aika hyvin on näistäkin asioista perilllä. Lapset on viisaita kuules.

    en hän mi n'ä tyhmäksi ole maininut vaan aikuisiakin lapsettaa, silloin ja kun ja jos naapurusten kesken on kova elintaso- kilpailu, kuka edellä ja jos ei muuten rahkeita niin ostetaan suurin "Karhu johon paripyörät eteen ja taakse ja vetovarsiin vaikka savusauna nii ei tule naapuri vastaan..jned..

    Äänestä

  • nii ja "tikusta asiaa, voi kirjoittaa kirjojakin ja on kirjoitettu ja tehty näytelmiäkin, Kärsä kultuuriahan on eittämättä tuleva lastenjuhla joka ei vielä näkynyt katukuvassa, kun ajoin kärsän ohi haapikselta tullessani.
    yks isäntä jolla on kärsän suurin ajoi vastaa ja suu-auki nauroi, epäilen hänen lukeneen s-24 ja saaneen suolinkaisen tartunnan joho Attella ei ole lääkettä, suolinkainen aiheuttaa nurun räjähdyksen jolloin keuhkoita purkauva ilma repäsee suun-auki ja leuka lukkiutuu auki-asentoon, olen nähnyt sellaisen tapauksen, tosin se oli tullut makialla-haukotuksella.

    Äänestä

  • Ministeri Reaganin jos herkee hiljaiseksi villaseksi s-24 kämäen osion saa lakkauttaa, tai vuokrata pyhiksille, sielä on asiaa

    Äänestä

  • tämä s-24 ei ole, vaikka se kämäessän on negatiiviä tai ehkä jopa pelätty kansansanan julkinen väylä, ei juoruiluun, vaan tod asioihin koskevaa, mielipidettä asioista, näitä lukee nimenomaan vaikuttajat- politikot, yhtä paljon kuin "iltistä

    Äänestä

  • as kuuseen, istutin, kun metsämies olen 32000 kpl kuusentaimia 10 v sitten, olipa ne venähtäneet pituutta keskm 5 m, siinä milijoona alullaan seisoo
    naaraspuoliset hirvikärpäset kävi ahnaasti kimppuun, nyt vaattet pesuun ja sauna 100 asteeseen, en tule "lastenjuhlaan se ikä men jo 70 v sitten

    Äänestä

  • s-24 kirjoitti:

    tämä s-24 ei ole, vaikka se kämäessän on negatiiviä tai ehkä jopa pelätty kansansanan julkinen väylä, ei juoruiluun, vaan tod asioihin koskevaa, mielipidettä asioista, näitä lukee nimenomaan vaikuttajat- politikot, yhtä paljon kuin "iltistä

    Juu kyllä asia näin, että sheriffin avaukset on pitänyt jonkun siedettävän asiallisuustason yllä.

    Äänestä

  • nonii, se sytty 1 tikulla

    Äänestä

  • markkinoiltaostettu kirjoitti:

    Juu kyllä asia näin, että sheriffin avaukset on pitänyt jonkun siedettävän asiallisuustason yllä.

    komppaan

    Äänestä

onko ne mulukottomia jotka lynnälin hautaa?

Äänestä

Suuri tuleva lauantai-tapahtuma on hiljentänyt kärsämäen odotuksen piinaan ja kärsimykseen, ensiyönä ei nukuta, kun yönhiljaiset tunnit matelee kohti ennenkokematonta ja näkemätöntä tapahtumaa, 4-tie tukkeutuu jo Venetpalossa- pohjoisen suunta Pulkkilassa, väli-iliman suunntatiet, että saviselästä ei pääse kuin lentokoneella, karkulehosta vai hydrokopterilla, kauppojen l-vaihto rrräjähtää Joneksen yläkerta rrromahtaa, ensihoitajat hieroo syänalaisia, kuopio, vaasan , oulun ja kajaani K-sairaalat valmiudessa, verta on tilattu teurastamoilta..

Äänestä
  • on tuota Ilkka Remestä tulluna luettua sitten oikein olantakkaa. Mielikuvitus laukkaa piru paralla.

    Äänestä

  • herramunjee kirjoitti:

    on tuota Ilkka Remestä tulluna luettua sitten oikein olantakkaa. Mielikuvitus laukkaa piru paralla.

    Häirikö vain provoisoi, lie turhautunut reeganille.

    Äänestä

  • herramunjee kirjoitti:

    on tuota Ilkka Remestä tulluna luettua sitten oikein olantakkaa. Mielikuvitus laukkaa piru paralla.

    oon kirkosta eronut

    Äänestä

  • ehtootapalstalle kirjoitti:

    Häirikö vain provoisoi, lie turhautunut reeganille.

    kumma kommuuni kärsämäki, ei saa sitä eisaa tätä, liekö heillä sielun hätä

    Äänestä

  • herramunjee kirjoitti:

    on tuota Ilkka Remestä tulluna luettua sitten oikein olantakkaa. Mielikuvitus laukkaa piru paralla.

    pahempi, #tapot.., karjaisi Kärsän huippuvaltuutettu

    Äänestä

  • oikkein kirjoitti:

    oon kirkosta eronut

    senjälkeen ei #hoitoja

    Äänestä

  • paaaljon kirjoitti:

    pahempi, #tapot.., karjaisi Kärsän huippuvaltuutettu

    onko sinulla terve-pää, todistus ettet ole hullu!

    Äänestä

  • samaa vaadin "huippuvaltuutetulta

    Äänestä

  • ja erityisesti ja tasapuolisesti kirkon yli-"hoitajalta, liekö valelääkäri

    Äänestä

  • sitten lentonäytöksen viimeiset pari kiekkaa stratosfääristä vauhtia, että muodostuu keskipakovoimaa rukanrinteisiin

    Äänestä

syyrakki; viimeiset tulee ensimmäisenä, ulkokullatut viimeisenä, jos ollenkaan

Äänestä

Suomen+maatalous+on+konkurssissa+kaikilla+sektoreilla+ja+direktiiveillä+mitattuna,+kurssi+ei+nouse+vaan+laskee+joka+päivä,+kananmunat+taitaa+olla+kannattavin+tuotantomuoto,+siinäkin+alkanut+laatu+lipsua,+kaikkimunat+ei+seiso,+juuri+tänään+testasin+niin+33,33%+oli+heikkolaatuista.

Äänestä

Häkistä vapaalla oli laadultaan parempia

Äänestä

Maatalouden nousu on taivaanrannan takana, ei minkäälaisia näkymiä nousuun, päinvastoin ja vastoin päin!

Äänestä
  • eilen viimeksi Sipilä sanoi, että EU,n puollustusta on lisättävä, mies on hullu, kukaan ei uhkaa EU,ta paitsi sen oma konjakki komissaari

    Äänestä

..puolustuksen lisääminen maksaa maltaita jäsenmailleen, koska Trumppi alias ameeriikan hullu niin käskeee, jos Venäjä haluaa vielä laajentua, se ei kohdistu sydäneurooppaan, kuin eilisentuonpäiväinenkään kohdentunnut ja minkäs teki Usa/Nato ei mitään, puhumattakaan konjakki nenän EU,sta..paperitiikeri

Äänestä

em on Suomen keskustan Suomen maatalouden alasajon aikaansaamaa politiikkaa!

Äänestä

äänestäkää vaan Suomen Keskustaa

Äänestä

on irvokasta järjestää lasten maatalous-juhlat kun perusta uppoaa!

Äänestä

Mitä on nyky Keskustan edustajat ja pyrkijät, mittatilauspuku ja viimesen karvan päälle puleerattuja jotka ääniä kalastaessaan sanovat tekevänsä nuotion metsään kulohälytystilan päällä ollessa

Äänestä

.. niitä on kuntatasollakin!

Äänestä

onkin tulevassa Maakunta kemoratiassa(syöpä) jo raskasta tietää, että menestyvät kunnat joutuu pakosta murtamaan leivän Jeesuksen nimeen ja jakamaan köyhille, kuten Kärsämäkikin ja Selänteen muutkin(ei reisikkäät) kunnat on, etupäässä pyhäset jotka on kaivoksen tuotolla eläneet ja nyt totaallinen konkurssin edessä, sinne pitää asiansa hoitaneitten jakaa kuntansa tuottoa Sipilän lanceeraaman Maakunnan jakamana. Maakunta offensiivi on Maakuntien varallisuuden uus-jako, puuttumatta valtion kirstuun, sieltä jaetaan rahaa ulkomaille, kuinkasmuuten!

Äänestä

niinoosemmosta, mutta Patasuota ei kuokita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reagan kirjoitti:

Kärsämäellä vietetään tulevana lauantaina niin sanottua lasten suurjuhlaa. Kiitos siitä kuuluu Kärsämäen 4H- väelle ja eritoten Hannele Haloselle. Kuntaamme tulvi jo neljännen kerran tuhansia vierailijoita lasten maatalousnäyttelyn vuoksi. Tapahtuman teemana on maatalous ja nimenomaan lapset siinä. Teema näkyy läpi tapahtuman monipuolisena ohjelmana. Mukana on niin possut kuin aasit, työnäytöksistä puhumattakaan. Kuten sanottua tapahtumaan odotetaan tuhansia vieraita, joten Käräsmäki pääsee emännöimään ja isännöimään nyt oikein kunnolla. Mikäpä on rintarottingilla toivottaa vieraat tervetulleiksi Kärsämäen kirkonkylälle, valtateiden risteykseen keskellä Suomen. Mikä hienointa, paikkakunnan yhdessätekemisen meininki näkyy jälleen vahvasti maatalousnäyttelyssä, kun mukana on iso joukko talkoolaisia pitämässä vieraista huolta. Tapahtuma tuo kuhinaa myös paikkakunnan kaduille. Muistutetaankin, että suuren yleisötapahtuman aikaan kaikkien tulee olla tarkkana, sillä myös autoja on runsaasti liikeellä. Tapahtumajärjestäjä on tietenkin varannut liikenteen ohjaajia itse tapahtumapaikalle ja pysäköinti tapahtuu ohjatusti. Toivotaan, että näyttelypäivä tulee olemaan onnistunut kaikkien osalta. Muistakaa varata käteistä mukaan.:)

http://www.lastenmaatalousnayttely.net/index.php/ohjelma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu