Mieskaveri Ei halua julkaista parisuhdestatusta

facessa. Ja puhelimessa ollessaan kuulin kun kertoi minusta niin keskustelukaveri(mies) nauroi, että montako morsianta sillä (mieskaverillani) nyt on. Päättelin, että en olekaan ainoa, vaikka mies on sanonut rakastavansa ja joka päivä rakkaaksi sanoo, ja aamua iltaa ja päivällä laittaa watsapp-viestejä työstään, mutta enää ei tykkää mun kuvista tai julkaisuista facessa.
Seksi sille kelpaa, se ei ole kuitenkaan ehdottelemassa tapaamisia, minä olen aina aloitteentekijä. Rakkauden tunnustuksessa mies oli aloitteentekijä, liekö ollut humalassa, viestin laittoi.
Ai niin, ollaan tunnettu 3 kk ja tapailtu toista kuukautta. Mikä muu kuin joku toinen nainen voi olla syynä, ettei halua parisuhdetta julki? niin ja juuri tällä viikolla kuulemma kaverilleni kuulemma tuli kylään lomalle miesvieras läntisestä naapurist, lapsuuskaveri, jota vierasta en voi tavata, mieskaverini ei ole kutsunut minua kylään luokseen tapaamaan kaveriaan,mieskaverini asuu aika lähellä minua. Olen tavannut kyllä pari sisartaan ja yhden tenavistaan, kuulemma kertonut minusta äidilleenkin. Jotain on tekeillä. Vai onko?
15753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Seurustellaankohan me saman miehen kanssa... Ihan sama juttu mulla, tosin sillä erotuksella, että minusta ei ole kerrottu kellekään kaverille tai sukulaiselle. Ja joku nainen ainakin viestittlee hänelle ahkerasti, jotta ainoa en minä todellakaan ole.

Äänestä
  • Pohjois-pohjanmaalla tämä

    Äänestä

  • Hmm. Mikä isompi kaupunki on lähin?

    Äänestä

  • Onko joku nivala? Pyörittää useita ja on lapsia.

    Äänestä

Eikö tommosta asiaa voi kysyä suoraan? Tieto helpottaa vaikka voi tuntua ikävältä.
Toki siinä voi käydä hyvinkin, niin kuin mulle kun kysyin toisesta, että mut jätettiin heti ja haukuttiin vainoharhaiseksi sekopääksi. Oikeassa olin kumminkin asian suhteen. Mutta tyytyväinen etten valehtelija petturin kanssa enempää aikaani haaskannut. Ihan liikaa kumminkin. Pelailkoot epävarmana pelejään ja leikkikööt monilla persoonillaan vedätysleikkejään.
Toiselle pitää vain sanoa ja luvata sen verran vähän minkä pystyy pitämään.

Äänestä

Eikö valinta ole teidän ? Henkiseti aikuinen tekee päätökset itse havaittuaan epärehellisesti toisen toimivan . Te mahdollistatte vedätyksen suostumalla jatkamaan .

Äänestä
  • Kyllä, valnta on.meidän, mutta pelkkä epäily ja intuitio asioiden tilasta ei riittävä syy päättämään suhteen orasta.

    Äänestä

Parisuhteen status-pyyntö on pend i ng-tilassa, mies ei ole siihen reagoinut. Eilen kävi näyttämässä miesvierasta minulle mun.pihassa, 3 minuutin tapaaminen, kun kärtin vastausta, miksei voitu tavata kun vieras on kotonaan. Hänen luo minulla ei ole asiaa ???? Mitä ihmeen.kummaa?
Tänä vk o nloppuna en istu kotons odottamassa viestejä, lähden kulkemaan ja yöelämään.

Äänestä

Ihmetyttää koko tuo homma että jotain facebookeja ym pitää käyttää ja rääpiä omia asioitaan julkisiksi ja ihan vapaaehtoisesti. Olisi asia erikseen jos vaikka poliisi pitäisi kirjaa ihmisistä, mutta että ihmiset itse haluavat asettaa itselleen kaulapannan, ja kulkea virtuaalisessa kaulapannassa jossa muu maailma pääsee seurailemaan ja arvostelemaan toisten ihmisten olemista ja elämistä, ja vielä siten että seurattava ei itse edes tiedä kuka tai ketkä asioitasi kyttäävät.

Itselläni ei edes ole facebookia, eikä tule. Itselleni on kunnia-asia, että en juurikaan löydy somesta tai mistään, eikä minusta tietoni kuulu muille kuin viranomaisille ja niillekin lain määräämissä puitteissa (kuten henkilöllisyys, väestörekisterit jne.)
Jos jakaisin tietojani, kuviani ja asioitani, olisin sitä mieltä, että jokaisesta postauksesta pitää sitten servereiden ylläpitäjien maksaa minulle rahallista korvausta.
Ilmaiseksi en alkaisi omaa elämääni "myymään" mihinkään someen.

Äänestä

Sama täällä...Kummallisia nyky päivän miehet.Tän kans tutustuttu 5 kuukautta sitten tapailtu nyt säännöllisesti n.4 kk.Tutustuttanut lapsiin ja äitiin mutta ei kavereihin. Eikä puhettakaan että miteenkään ilmoittais suhteesta mitenkään esim.facebookissa. Tehdään kyllä yhdessä pidempiä reissujakin ja kuljetaan yhdessä yleisillä paikoilla mutta seurustelu suhdetta ei myönnä.Edellinen yritys toisen kans oli n.Puol vuotta eikä kertaakaan kutsunut kotiinsa saatikka esitelyt kenellekkään.Heräsi epäilys varatusta miehestä jota ei kyllä myöntänyt olevansa mutta epäilys oli liian suuri ja suhde katkesi.

Äänestä

Miksi se pitäis julkistaa se parisuhdestatus, minäkin pidin hiljaisuutta kun seurustelin, en kertonut kun parhaalle kaverille että tapailen yhtä naista.

Äänestä

Mikä ihmeen tarkoitus on levitellä kaikkea yksityisyyteen viittaavaa jossakin naamakirjassa, mä olen useasti kieltänyt muijaa laittamasta meidän lomakuvia tai mun naamaani jonnekin näytille.

Äänestä

Ei halua sitoutua.

Äänestä
  • Voipi olla, vaikka s24:ssä haki elämänkumppania, sanoo minua rakastavansa, mutta mitäpä ei mies tekisi taatakseen säännöllisen panon, paitsi sitoudu.

    Äänestä

Ah, mieskaverin miesfrendi on yhä kyläilemässä, minä en ole koko aikana ollut tervetullut mieskaverini taloon.
Se frendi on siellä melkein 2 viikkoa ja meidän suhdetyngän pitäisi jaksaa, rakastuneen naisen pitäisi jaksaa olla sivussa ja laiminlyöty. En tiedä mitä ajatella.
Onko siellä Brokeback mountain?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suspicious_mind kirjoitti:

facessa. Ja puhelimessa ollessaan kuulin kun kertoi minusta niin keskustelukaveri(mies) nauroi, että montako morsianta sillä (mieskaverillani) nyt on. Päättelin, että en olekaan ainoa, vaikka mies on sanonut rakastavansa ja joka päivä rakkaaksi sanoo, ja aamua iltaa ja päivällä laittaa watsapp-viestejä työstään, mutta enää ei tykkää mun kuvista tai julkaisuista facessa.
Seksi sille kelpaa, se ei ole kuitenkaan ehdottelemassa tapaamisia, minä olen aina aloitteentekijä. Rakkauden tunnustuksessa mies oli aloitteentekijä, liekö ollut humalassa, viestin laittoi.
Ai niin, ollaan tunnettu 3 kk ja tapailtu toista kuukautta. Mikä muu kuin joku toinen nainen voi olla syynä, ettei halua parisuhdetta julki? niin ja juuri tällä viikolla kuulemma kaverilleni kuulemma tuli kylään lomalle miesvieras läntisestä naapurist, lapsuuskaveri, jota vierasta en voi tavata, mieskaverini ei ole kutsunut minua kylään luokseen tapaamaan kaveriaan,mieskaverini asuu aika lähellä minua. Olen tavannut kyllä pari sisartaan ja yhden tenavistaan, kuulemma kertonut minusta äidilleenkin. Jotain on tekeillä. Vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu