Olin kahdessa parisuhteessa, jossa molemmissa oli henkistä ja seksuaalista väkivaltaa, toisessa lisäksi ihan fyysistäkin. Toisen suhteen jälkeen tapasin erittäin kiltin miehen, ensimmäinen ero, hän ei ikinä väittänyt olevansa kiltti, ongelma vain oli, että mies oli liian kiltti eikä saanut aikaiseksi suhteen etenemistä. Itse en sitä halunnut tehdä, koska halusin hänen haluavan edetä. Ei siitä mitään tullut, ahdistus oli liikaa.
Taustalla päässä kokoajan uskomus, että olen huono, en ansaitse mitään hyvää jnejne hypin sängystä toiseen ja alkoholia kului, en tiedä eikö kukaan huomannut mitään merkkejä ahdistuneisuudesta. Yhtäkkiä ei enää vain jaksanut mitään. Seikkailut loppui siihen ja halusin vain nukkua kokoajan. Tapasin miehen ja ehdottomasti kiinnostaa tapailla häntä. Vaikka asiaa pitää vielä tarkastella, tuli uusi alku. Nyt urheilen ja voin paremmin, ympärillä oleva maailma kiinnostaa ja muistan tarkkailla merkkejä mistä aiemmin kaikki on hiipinyt. Elämä voittaa, minä kelpaan tällaisena ja olen entistä vahvempi. Juuri hyvä. Jos jaksoit lukea, tiedoksesi, olet juuri hyvä tuollaisena, jokainen mokaa joskus, ei siinä ole mitään hävettävää, eikä olemassa oloa kuulu pyydella anteeksi, saati sitten omaa nautintoa ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista kunhan et ketään loukkaa.
En ole täydellinen, en ole valmis kokonainen ihminen ja aina löytyy pientä skarppaamista, mutta mikään toisia satuttamaton virheeni ei ole minkään väkivallan syy.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onnittelen että asiasi ovat järjestyneet!