Puketin Tsunami aamuna haastateltiin silloista Helsingin piispa Eero Huovinen sanoi:
on
vaikeaa
uskoa
tuollaiseen
Jumalaan,
joka
tuollaista
menee
tekemään
Luk 13:1> Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia,
jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista,
joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
Niin Jeesus vastasi
ja sanoi heille:
"Luuletteko,
että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset,
koska he saivat kärsiä tämän?
Eivät olleet,
sanon minä teille,
mutta ellette tee parannusta,
niin samoin te kaikki hukutte.
Taikka ne kahdeksantoista,
jotka saivat surmansa,
kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä,
luuletteko,
että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset,
jotka Jerusalemissa asuvat?
Eivät olleet,
sanon minä teille,
mutta ellette tee parannusta,
niin samoin te kaikki hukutte."
heman ja kirkon viranhaltioissa on asenne vamma Jeesusta ja Raamattua kohtaan, niin suuret etteivät he sen vuoksi ole ajantasalla, vaan haluavat vain kirkon imagoa kiillottaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.