Reaganilta: Kärsämäen miljoonavoittajan ajatuksia

Veikkaus on julkaistanut hiljattain haastattelun Kärsämäen uudesta miljonääristä. Muistamme kuinka kesän alusta Kärsämäen S-marketissa pelattiin rivi, josta löytyi 7 oikein -tulos. Tuloksella voitti miljoona euroa.

Tässä haastattelu kokonaisuudessaan.:)

– Tässähän sitä on nikoteltu jo monta päivää. Ei tätä voi uskoa todeksi, voittaja vastaa iloisena, kun Veikkaukselta soitetaan.

Voittajan vaimo lähti autuaan tietämättömänä voitosta kaupoille arvontaa seuraavana sunnuntaiaamuna. Kärsämäen S-marketissa oli jo täysi kuhina päällä, kun paikalliset tohisivat kaupassa pelatusta miljoonavoitosta. Kellään ei ollut käsitystä siitä, kuka oli voittanut.

Voittajan vaimo palasi kotiin ja kysyi mieheltä, oliko hän laittanut rivit sisään sillä viikolla. Olihan hän.

– Kun voitto selvisi, ajattelimme että ei helkatti voi olla totta!

Voittaja oli pelannut Express-pelin Veikkaus-kortilla, joten hän saa voittorahansa suoraan tililleen kolmen viikon karenssiajan jälkeen maanantaina 2.7.

Mies kertoo, että voitto ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Erilaisia kuluja on ollut viime aikoina paljon ja pariskunta on paiskinut kovasti töitä.

– Nyt voi vihdoin hieman hellittää, voittaja iloitsee.

– En ole uskovainen, mutta kyllähän tämä väkisin pistää miettimään, hän lisää.

Voittaja aikoo maksaa voitollaan lainoja pois ja hankkia perheenjäsenilleen iloisia yllätyksiä. Vaimo tietää voitosta, mutta lapset eivät. Eikä voittajan välttämättä tarvitse heille kertoakaan, sillä yllätykset eivät tässä perheessä välttämättä tule yllätyksenä.

– Lapset ovat tottuneet siihen, että saavat isältä aina välillä jotain yllätyksiä, voittaja myhäilee.

Kärsämäellä käyvää kuhinaa voittaja on seurannut sivusta hyvillä mielin.

– Joka paikassahan niitä parlamentteja kokoontuu. Sitä on mahtavaa seurata, hän sanoo.

Voittaja uskoo, että voitto tuo elämään paljon hyvää.

– Tästä alkaa uusi elämä, vaikka ei siinä edellisessäkään hävettävää ole, mies nauraa.

https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/voittajien-haastattelut/2018/06/26-karsamaen-miljoonavoittaja_tasta-alkaa-uusi-elama
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kärsämäellähän jo luontaisesti tarkkailaan naapurit enemmän kuin naapuri itseään, tässä ko tapauksessa se tietää täydellistä pohjois-koreaa, joten pitää tottua vaan, että on kaikkien silmälläpidon ja juorujen kohteena, jos ostaa esm uuden auton, se on heti hampaissa nuinko halvan jned-...

Äänestä
  • Kun kaikkia tarkkaillaan tehostetusti niin eipähän epärehellisyys, vilppi ja huorinteko rehota kunnassa. Hyvä kun on sheriffi.

    Äänestä

onnäååylätk; ei oikein relevantti aloitukseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reagan kirjoitti:

Veikkaus on julkaistanut hiljattain haastattelun Kärsämäen uudesta miljonääristä. Muistamme kuinka kesän alusta Kärsämäen S-marketissa pelattiin rivi, josta löytyi 7 oikein -tulos. Tuloksella voitti miljoona euroa.

Tässä haastattelu kokonaisuudessaan.:)

– Tässähän sitä on nikoteltu jo monta päivää. Ei tätä voi uskoa todeksi, voittaja vastaa iloisena, kun Veikkaukselta soitetaan.

Voittajan vaimo lähti autuaan tietämättömänä voitosta kaupoille arvontaa seuraavana sunnuntaiaamuna. Kärsämäen S-marketissa oli jo täysi kuhina päällä, kun paikalliset tohisivat kaupassa pelatusta miljoonavoitosta. Kellään ei ollut käsitystä siitä, kuka oli voittanut.

Voittajan vaimo palasi kotiin ja kysyi mieheltä, oliko hän laittanut rivit sisään sillä viikolla. Olihan hän.

– Kun voitto selvisi, ajattelimme että ei helkatti voi olla totta!

Voittaja oli pelannut Express-pelin Veikkaus-kortilla, joten hän saa voittorahansa suoraan tililleen kolmen viikon karenssiajan jälkeen maanantaina 2.7.

Mies kertoo, että voitto ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Erilaisia kuluja on ollut viime aikoina paljon ja pariskunta on paiskinut kovasti töitä.

– Nyt voi vihdoin hieman hellittää, voittaja iloitsee.

– En ole uskovainen, mutta kyllähän tämä väkisin pistää miettimään, hän lisää.

Voittaja aikoo maksaa voitollaan lainoja pois ja hankkia perheenjäsenilleen iloisia yllätyksiä. Vaimo tietää voitosta, mutta lapset eivät. Eikä voittajan välttämättä tarvitse heille kertoakaan, sillä yllätykset eivät tässä perheessä välttämättä tule yllätyksenä.

– Lapset ovat tottuneet siihen, että saavat isältä aina välillä jotain yllätyksiä, voittaja myhäilee.

Kärsämäellä käyvää kuhinaa voittaja on seurannut sivusta hyvillä mielin.

– Joka paikassahan niitä parlamentteja kokoontuu. Sitä on mahtavaa seurata, hän sanoo.

Voittaja uskoo, että voitto tuo elämään paljon hyvää.

– Tästä alkaa uusi elämä, vaikka ei siinä edellisessäkään hävettävää ole, mies nauraa.

https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/voittajien-haastattelut/2018/06/26-karsamaen-miljoonavoittaja_tasta-alkaa-uusi-elama

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu