Kurikan kantatien 67 uusi tielinja kiertoliittymineen otetaan käyttöön tiistaina 7. elokuuta kello 6 aamulla, tiedottaa ely-keskus.
Valtatien 3 ja kantatien 67 uuden liittymän käyttöönoton yhteydessä nykyiset liittymät Kaskistentieltä ja Kurikankyläntieltä valtatielle 3 poistuvat käytöstä.
Liikenne Kurikan, Kauhajoen ja Ikarin suuntaan kulkee jatkossa uutta tielinjausta pitkin. Uusi tielinjaus on kantatien osalta viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmis.
Valtatien 3 ja kantatien 67 uuden liittymän käyttöönoton yhteydessä nykyiset liittymät Kaskistentieltä ja Kurikankyläntieltä valtatielle 3 poistuvat käytöstä.
Liikenne Kurikan, Kauhajoen ja Ikarin suuntaan kulkee jatkossa uutta tielinjausta pitkin. Uusi tielinjaus on kantatien osalta viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmis.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Siitä sitten on hyvä mamujen tulla käymään Kurikassa, ei sitä tiedä vaikka jokunen voisi jäädä vaikka Kurikkaan asumaan ja näin rikastuttaisi paikan monikulttuirisuutta ja onhan Kurikka vauras kaupunki Joyen se voi osaltaan kantaa vastuuta kunniakansalaisten hyvinvoinnista. Omien asukkaiden hyvinvointi ei ole niin tärkeä. Näillä toimenpiteillä Kurikkalaiset voisivat osoittaa olevansa suurisymisiä ihmisiä kuin nottikin.
Se on kyllä huono homma jos liittymä tuo maturyntäyksen ja ne vielä jäävät Kurikan sossun vaivoiksi. Se on väistämättä omilta pois.
500 vuotta kotoutuksessa olleet tietää missä on paras sossun kassa
Kannattaa mennä huomenaamulla avajaisiin katsomaan millainen "tulva" sieltä tulee? 😏
On tätä jo odotettukin täällä kurikankyläntien varressa, että jatkuvasti lisääntynyt liikenne ohjataan muualle täältä asutuksen seasta, jos vielä saavat jossainvaiheessa nuo retajavat jäljellejäävät risteykset kuntoon niin hyvä
Parasta Kurikassa on ollut Tuiskulankylän liittymä nopeasti ja kätevästi kolmostielle ilman sik-sak -veivausta
Maksoiko taas uuden risteyksen Seinäjoen lähikunnat
kuten uuden valtavan ylisuuren ammattikoulun...lukion.
risteysalue maksanut 5 miljoonaa josta kurikka hoitaa 4 miljoonaa , mistä tämä otetaan pois?
on vain yksi kukkaro mistä maksellaan. kunnalliskodin myynti tätä ei kata
vortumista otetaan
Vaikka Ollilan kans en ole oikeestaan mistään samaa mieltä kannattais kuunnella varoituksia omaisuuden hukkaamisesta sitä ei enää saa takaisin
Kyllä teillä on ny sakia uus risteys-alue. Kuka lie suunnitellu tämän sekamelskan mutta sen sanon notta liikenteen sujuvuutta se ei paranna pätkän vertaa. Talavia orotan mielenkiinnolla kun jourun sitä risteys-aluetta valitettavasti käyttämähän 65-74ton yhristelmällä..
Solis vain Raimon itte pitäny suunnitella saatana.
Mittanauhaa olis kyl tarvittu antaa destialle tai mikä sen on tehny ainakin siinä missä jonotetaan pääsyä keskustan suunnasta vaasan-tampereen tielle, siinä ei nimittäin mahdu olemaan edes kahta henkilöautoa kunnolla saati sitten täysrekat vieretysten
Kyllä Kurikkalaaset sopii mopoautonkokoisilla kinnereillään kaks vierekkäin samalle kaistalle risteykseen vallan mainiosti!
Eikä maharu soon mun kaista!!!
Siinähän on vain yks kaista ja tukkii mm. ambulanssin ja palouautojen pääsyn onnettomuuspaikalle loistavaa!
Mielenkiintoinen lähestyttävä Seinäjoelta päin, on chikaaneja ja tärinäraitaa. 😃 Kyllä siitä hyvä tulee kun saadaan alue ja Magneetti valmiiksi. Sen jälkeen kukaan ei enää kaipaa vanhaa liittymää jossa liukkaalla ajettiin liikenteenjakajaan tai pellolle jos onnistui sen väistämään. 😂
Ai niinku vormulakisoos? Pitääpäs lähtee kokeilemaan. Mikä on varikkosuoran nopeusrajootus ja onko sielä varikkoki?
Magneettiin tulee täyden palvelun varikko, eli kaljabaari ja akoille ostoshelvetti.
Ei tule tämän sukupolven aikana.
Solmu Mäkelä taas suunnitellut umpisolmut.
Seinäjoeltä rampista oikealle St1 lle päin on päästävä.
Nyt valtavan mäen kautta amikseen ja kirkonkylään.
Talvella widdumainen mäki.
Juu, on kuin Belgian Span rata, on korkeuseroa ja Eau Rougekin löytyy. Todella hauska ajettava. 😝
On se ny mahtavaa, ku viimein saatiin Suomeenki ja peräti Kurikkaan tuo vormularata. Noi kierrosmitat on kyllä aika lyhkääsiä, mutta sitä usiempi kierros vaan sitte.. Tulee tosi jännittäviä kisoja, koska ohitusmaharollisuudet on niin minimaalliset. Taitaa olla kuskien ja katsojien päät pyörällä kisan jäläkehen😵
Wanhas liittymäs oli yksi paha vika: Se oli täysin toimiva!
Nikkolan risteyksestä kun tekisi 900m tienpätkän joen yli tuonne Panttilan puolelle, niin jo liikenne jakautuisi kahta eri reittiä Kurikkaan, eikä kaikkien tarttisi mennä tuon Magneetin kiemuroiden kautta. Samalla Panttilan alueelta tulisi suorempi tieyhteys Seinäjoentielle, nykyisinhän sieltä pitää kierrellä monet mutkat Koskenkorvan läpi, ennen kuin pääsee Seinäjoentielle.
Niin mutta tärkeät bisnekset kärsisivät jos liikenne paranisi
Varikko siihen pitää tehdä.keli kun muuttuu niin pitävämpää rengasta alle.sutii sutii ja älä syö mum puskureita.inssillä ollu suumnittelupäivänä karmea garmich partenkircher
Sinne tulee tietty virtuaalinen turva-auto, joka ajaa hitaasti edellä jo tuiskulan tai mietaan suoralla, jos "radalla" joku töpeksii.. Onkohan ne ratatytöt jo valittu?
Kurikan peräkamarinpojilla kaikki tytöt ovat virtuaalisia!
Pääasia ettei mikää tussuorkesteri johan siinä alkaa pikkulapsetkin itkeä
Tiemestari+vai+mikä+lie+pelle+sanoo+ilkas,+notta+ei+oo+vielä+valmis+eikä+puolivalmista+saa+arvostella.+No+kyllä+se+kolmostien+risteys+ainakin+100%+valmis+on,+ei+se+enää+siitä+mihinkään+muutu.+Erikoista+ettei+voi+myöntää+mokaansa+ja+suunnitteluvirhettä,+vaan+yrittää+venkuloida+eri+sepityksillä.+
On+se+vaan+huonosti+suunniteltu,+kun+Tampereelle+menijät+joutuu+jonottamaan+Seinäjoelle+menevien+kanssa+samas+jonos.+Ja+se+jono+on+välillä+pitkä,+kun+sinne+vasemmalle+Seinäjoen+suuntaan+on+menijöötä+eikä+ne+pääse+heti+kääntymään,+kun+autoa+pukkaa+kolmostietä+molempiin+suuntiin.+Miksei+siihen+voitu+tehdä+Tampreen+suuntaan+haluaville+omaa+kaistaa?+Ei+olisi+ollut+isoo+investoonti,+rakenusvaihees.+Nyt+se+on+myöhäästä,+kun+on+kaiteet,+reunat+ja+muut+muotoilut+jo+tehty.+
Ja+jos+siihen+tuloo+vielä+se+kauppakeskus,+niin+sittenhän+se+liikenne+vasta+ruuhkautuukin.+Oikein+mottien+motti.+Tarttis+tieinsinööripellelle+lahjoittaa+pellen+punainen+nenä,+ja+liimata+sen+nenään+ikuisiksi+ajoiksi.+Jos+minä+saisin+päättää,+niin+antaisin+tuollaiselle+pellelle+potkut,+heti+samantien.
Mäen alla oikealle keskustaan päin ramppi auttaisi heti paljon.
Ei auta, jos on ramppikuume.. Jää ympyrään pyörimään..
Kaupungilla 250 milj euroa Forumin osakkeia.
Pari milliä lisää olisi voinut laittaa ramppien rakentamiseen itselleen.
Lapualaiset itki jo yhdestä miljoonasta, kun ensin olivat 30 vinkuneet parannusta valtatien liittymään.
Kaupungilla ei taida olla enää mitään osakkeita, kun möivät sähköyhtiön osakkeet halvalla. 🤔
Lapualle tehtiin Suomen ainoa kauppakeskus jota ei ole tarkoituskaan kenenkään löytää ei edes lapualaasten luultavasti sama osaaminen toistuu myösKurikassa
Wanhat wiisaat tiesi tuossa Tuiskulankylän risteyksessä on oikea luontainen tienpaikka niin kuin tietysti olikin
Jos kurikan taajama "hidastaa" kolmostien liikennettä, voitaisiin se ohittaa Meskeisten kautta , niinkuin Koskuellakin tehtiin, niin saataisin nopeudet nostettua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 100km/h. Alkuperäissuunitemassa sanotaan, että valtateiden tarkoitus ei ole palvella paikallisliikennettä ja nopeudet tulisi nostaa risteysjärjestelyin ja ohitusteillä 100km/h
Täson ny sellaiset päässet sotkemaan joita ei koskaan saisi päästää sotkemaan asioita
Vähintä tilanteen pelastamiseksi olisi avata se toinen reitti Nikkolan suuntaan josta tuolla joku mainitsikin ei voi olla niin että yksi ainoa tivoliympyrään kaatunut rekka halvaannuttaa koko tienoon täysin
Magneettiin pitää olla hyvä tie monelta suuntaa. Ideaparkista mallia. Ympyröitä joka nurkalle. Sitä kautta sitten pääsee jatkamaan, vaikka joku tie olisikin tukossa.
Vaasan insinöörit eivät hyväksy kiertoliittymää Jalasjärvelle.
Suunnittelivat Kurikan hässäkän ilmakuvan perusteella,
eivät huomanneet valtavaa mäkeä.
Rengonharjulla on monta umpisolmua by Solmu Mäkelä.
Laihia on hyvä, paitsi mistä mennään keskustasta Seinäjoelle.
Ideaparkissa pitäisi olla maininta KauppaJouppi, nyt pelkkä Jouppi.
Takamäen rampit karsittiin Itäväylällä.
Lapuantielle 100 nopeus edes kesällä.
Siinä kolmostien liittymässä on pari kohtaa joista on matalasta autosta kriittinen näkemäeste johtuen niistä turhista metallikaiteista (mitä tarkoitusta ne palvelee paitsi on kaikkien tiellä?)
En vieläkään tajua miksi se toimiva liittymä Tuiskulankylässä piti vasiten poistaa käytöstä?
Kurikan 300 milj Fortumin osaketta.
Silti ei ole varaa, halua kustantaa tievaloja Pimeältä Parkanon rajalta Jalasjärvelle.
Vt3.
se on kyllä destian hommia ei kurikan