Että Keskustapuolueen kunnan-hallituksen jäsen, kunta valtuutettu jopa toistamiseen valittu, sanoo desandelliset kuolemaan johtavat lauseet, Suomen Armeijan Aliupseerille päin naamaa, #työntäneensä Rynnärin hiekkaan, #eskaloituneessa tilanteessa ko hkö olisi välittömästi petturuudesta teloitettu!
Ei uskoisi!
kärsäntyönnöt
3277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä johtaja on sellainen jota seuraa mieluusti. Sellaiset on usein huonoja johtajia joilla ainoat sopivat ominaisuudet on oma halu olla muita ylempänä, ahneus, suhmurointi ja synnynnäinen epärehellisyys. Tämmöisiä on kuitenkin joillakin esimiehinä.
Olipa selkeästi kirjoitettu!
Ja mistähän on kysymys? Sisäpiirin juttujako?