Kuinka nopeasti yhteenmuutto?

Kuinka nopeasti olette puhuneet yhteenmuutosta?

Miehelläni on kaksi lasta - yhteishuoltajuus ja asuu ihan lähellä lapsiaan, lähellä on koulu ja päiväkoti. Lapset miehelläni vuoroviikoin.

Sekä Ex Anoppi ja Appiukko.

Minä asun lapseni kanssa toisella puolella kaupunkia. Minulla ei ole sukulaisia.

Olisin valmis luopumaan omasta asunnostani ja muuttamaan hänen luo.

Mutta se asunto on pieni kolmio, ja tekisi tiukkaa olla siellä 5 hengen perheenä joka toinen viikko.

Mies sanoi, että hän ei tästä muuta mihinkään, kun kaikki on niin lähellä nyt.


Tosin me olemme olleet yhdessä vasta muutaman kuukauden, olen ajatellut ainakin vuoden odottaa että tutustumme kaikki, mutta jos tuo asenne että ei muuta mihinkään, niin muuttuukohan tuo mieli! Koskaanhan ei pitäisi sanoa "ei ikinä", sen olen oppinut!
18806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kannattaa jatkaa asumista eri osoitteissa, niin kauan, kun lapset ovat muuttaneet kotoa.

Äänestä

Lapset on kaikki ala-luokalla ja yksi eskarissa.

Äänestä

Heti vaan samantien, ei tarvi maksaa asunnosta mitään ja ruoka ilmestyy jääkaappiin miehen toimesta. Työttömän kannattaa heti muuttaa kun mies löytyy tämän kanssa yhteen, säästää. Saa komentaa ja kasvattaa toisen lapsia oman mielen mukaan kun entinen äiti ei osannut. Äitipuoli on hirrrrveen tärkee miehen lapsille, ilman häntä he eivät pysty normaaliin elämään, jos äitipuoli ei kasvata. Muista vaan kysyy miehen tienesti ja säästöt et kannattaako muuttaa jos ite on tyhjätasku.

Äänestä
  • Sinun lapset on sitte kaikki hunningolla, kun sinä mielisairaala olet ne kasvattanut 😀😀😀😀😀😀

    Äänestä

Sun pitää käskeä sen ukon ostaa 1000 neliön omakotitalo, mieluiten uusi. Saisit ilmaseks asuu työttömänä ja kuluttaa miehen rahat, Eiks ois hyvä idea? Kamppeet vaan heti sisään ennenkuin muu ehtii.

Äänestä

Oletko aivan varma, että haluat lähteä rakentamaan ylipäätään ottaen ollenkaan tuollaista kuviota? Mieti rauhassa vähintään puoli vuotta. Minne teillä on kiire?

Äänestä

En ole tyhjä tasku. Ihan työssäkäyvä omilla toimeentuleva aikuinen nainen!
Sekä elämän itse lapsenim. En edes elareita ole pyytänyt.

Äänestä

Ei kannata hoputtaa yhteenmuuttoa, kun molemmilla on lapsia. Voitte viettää kuitenkin paljon aikaa yhdessä, niin lapset tottuvat toisiinsa hiljalleen, ja sen yhteysen kodin jakaminenkin sitten tulevaisuudessa on helpompaa. Olkaa myös siis toistenne luona yötä.

Ehdottoman tärkeää olisi, että muuttaisitten sellaiseen asuntoon, joka olisi uusi kaikille. Kuitenkin yhtä tärkeää on, että lasten olosuhteen (kuten kaverit yms) pysyvät edelleen lähellä. Kannattaa siis alkaa aktiivisesti seuraamaan vapautuvia isompia asuntoja siltä samalta seudulta. En itsekään olisi kouluikäisten lasten kanssa muuttanut kauemmas heidän koulustaan, mutta asuntoa toki voi elämäntilanteen muuttuessa vaihtaa. Tuskin esimerkiksi huoneiden jakaminen on lapsille yhtäkkiä helppoa, jos on tottunut että se oma huone on ihan oma. Huoneen jakaminen voi olla tarvittaessa helpompaa, kun asuntokin vaihtuu.

Mutta kuten sanoin, älä hätäile. Tutustu rauhassa mieheen. Ja hän sinuun. Tutustukaa toistenne lapsiin. Oletteko sopineet lapsiin liittyvistä pelisäännöistä, ja oletteko niistä samaa mieltä? Mitkä vastuut tai oikeudet mielestänne kuuluu tai ei kuulu isä/äitipuolelle? Oletteko näistä asioista samaa mieltä? Entä taloudellisen vastuut, kuka maksaa mitäkin? Entä kasvatus? Entä lomien sopimiset ja muut käytännön asiat? En ala neuvomaan miten sen pitäisi olla, mutta sinun ja miehen on oltava näistä asioista samaa mieltä. Ei kannata pelätä vaikeista asioista puhumista. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen, niin säästytte paljolta, jos ette muuta yhteen. Jos sen sijaan olette samaa mieltä lähes kaikesta, niin etsikää isompi kämppä ja muuttakaa myöhemmin yhteen.

Meillä on uusperhe, jossa on minun kaksi lasta ja miehen yksi. Yhteen muuttaessamme lapset olivat 1-4v. Siinä iässä tottuivat varsin mutkattomasti toisiinsa ja meihin aikuisiin. Koululaisten kanssa vaatii taatusti enemmän aikaa.

Meillä on sellainen periaate, että kun yhdessä ollaan, niin molemmilla perheen aikuisella on samat oikeudet ja velvollisuudet kaikkia perheen lapsia kohtaan. Tämä toimii meillä erinomaisesti. Tiedän että kaikille se ei sopisi. Siksi tällaisista on sovittava ja puhuttava ennen kuin muutatte yhteen.

Äänestä

Äkkiä van entinen ulos ja uusi sisälle. Turha sitä on entiseten roikkua enää miehen talossa, jos uutta tulee. Entiset exät heti ulos ja sassiin, ei niitä kukaan jaksa katella. Kersat kans.

Äänestä

Mikä helkatin hinku on heti ruveta yhteistä pesää rakentamaan ja elämään hankalaa arkea ,etkä edes tunne toista vielä kunnolla, himmaa nyt hiukan ,tutustukaa nyt ekaksi kunnolla ja lapsetkin vois tutustua toisiinsa.
Ette te nyt sinne miehen asuntoon mahdu teitin pitää ostaa uus yhteinen talo johon kaikki mahtuu kunnolla.
Ymmärrän miestäsi ,että hän viihtyy nyt vain lapsiensa kanssa ja sinä olet vielä se tyttöystävä.

Äänestä
  • Se honku siitä, että pystyy auttamaan isän hylkäämään lapsensa riitautumaan ex bviamon kanssa, ja sen varjolla omimaan miehen, talon ja miehen rahat. Mies jättää elarit maksamtta, ei halua nähdä lapsiaan ym asiat menevät pin seinää, kun pitää uusio eukko kotia hoitamaan ja pyykkäämään. Toki naisen omasta painostuksesta ja häiriintyneisyydestä.
    Siinä on syy miksi erot on riitaisia, mies ei saa nähdä lapsia kun uusio kieltää, ja mies on konkurssisssa, ja lasten elämä köyhä.

    Äänestä

  • ttänetekee kirjoitti:

    Se honku siitä, että pystyy auttamaan isän hylkäämään lapsensa riitautumaan ex bviamon kanssa, ja sen varjolla omimaan miehen, talon ja miehen rahat. Mies jättää elarit maksamtta, ei halua nähdä lapsiaan ym asiat menevät pin seinää, kun pitää uusio eukko kotia hoitamaan ja pyykkäämään. Toki naisen omasta painostuksesta ja häiriintyneisyydestä.
    Siinä on syy miksi erot on riitaisia, mies ei saa nähdä lapsia kun uusio kieltää, ja mies on konkurssisssa, ja lasten elämä köyhä.

    Heti aamusta olet jo korkannut ...

    Äänestä

Muuttuuhan ukon mieli ja sut heivataan pois heidän elämästä.

Äänestä

kiitos järkevistä kommenteista. Huomaan, että täällä roikkuu rääväsuita, tapakasvatus jäänyt kokematta!

Äänestä
  • Tais kolahtaa. Mikä ammatti on uusiäiti? Oletko vasta menny naimisiin ja saanut ekan yhteisen lapsen? Yleensä sitä ei sanota et on uusi äiti, se on vaan äiti. Ei taida tuo sun järki juosta.

    Äänestä

  • Niitä aina on, eikä heistä kannata välittää. Kuvittelevat lievittävänsä omaa pahaa oloaan jakamalla sitä muille.

    Äänestä

  • oyphdjhfdhfdö kirjoitti:

    Tais kolahtaa. Mikä ammatti on uusiäiti? Oletko vasta menny naimisiin ja saanut ekan yhteisen lapsen? Yleensä sitä ei sanota et on uusi äiti, se on vaan äiti. Ei taida tuo sun järki juosta.

    Mikä ammatti on "oyphdjhfdhfdö"?

    Äänestä

Joo pointti oli yhteenliittymä saa ja se mikä on nimimerkki ei varmaan ole relevanttia.
Mielenkiinnolla halusin tietää miten muut toimii.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UusÄiti72 kirjoitti:

Kuinka nopeasti olette puhuneet yhteenmuutosta?

Miehelläni on kaksi lasta - yhteishuoltajuus ja asuu ihan lähellä lapsiaan, lähellä on koulu ja päiväkoti. Lapset miehelläni vuoroviikoin.

Sekä Ex Anoppi ja Appiukko.

Minä asun lapseni kanssa toisella puolella kaupunkia. Minulla ei ole sukulaisia.

Olisin valmis luopumaan omasta asunnostani ja muuttamaan hänen luo.

Mutta se asunto on pieni kolmio, ja tekisi tiukkaa olla siellä 5 hengen perheenä joka toinen viikko.

Mies sanoi, että hän ei tästä muuta mihinkään, kun kaikki on niin lähellä nyt.


Tosin me olemme olleet yhdessä vasta muutaman kuukauden, olen ajatellut ainakin vuoden odottaa että tutustumme kaikki, mutta jos tuo asenne että ei muuta mihinkään, niin muuttuukohan tuo mieli! Koskaanhan ei pitäisi sanoa "ei ikinä", sen olen oppinut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu