Sipoossa Yksityisasunnosta löytyi ruumis epäillää

Vainajassa todettujen ulkoisten väkivallan merkkien vuoksi asiassa epäillään rikosta.
315342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Nimi esiin. Oli joku johtaja.

Äänestä

Tilauskeikka vai kuitenkin jokin lähipiiriläinen? Joitakin haahuiloijoita oli kuulemma siellä havaittu.

Äänestä
  • Olivatko balkanintummia vai joensuun?

    Äänestä

  • Luulen että palkkamurhaajien tappajat tai palkkamurhia ovat ihan vain omasta söööderekullasta :D

    Äänestä

Että semmosta taas Sipoossa.

Äänestä

Taisi olla eläkevakuutuslaitos Ilmarisen johtaja?

Äänestä

Alueen kameroiden tallenteita tutkitaan. Vain ajan kysymys että tekijä(t) jää kiinni.

Äänestä

Mihin tarvitaan tarkennus yksityisasunnosta, nimittäin ihan julkisia asuntoja ei taida olla?

Äänestä
  • Onhan sinunkin asuntosi joko kunnan tai pankin omistama. :D

    Äänestä

Nyt kun uhrin nimi on selvinnyt, tein pienen nettihaun. Uhri on hiljattain myynyt kalliihkon taittopyörän netissä. Vuodesta 1999 vuoteen 2004 hän on kirjoitellut veitsiaiheisella foorumilla. Jakoipa hän siellä omalla nimellään jopa puukkoja ilmaiseksi. Voisiko näillä olla jokin yhteys surmaan?

Äänestä

Huhu kertoo että tuossa olisi jo joku pidätys tehty.

Äänestä
  • Sairasta on tosiaan, kun ihmisiä tapetaan, mutta en nyt lähtisi pelkästään tekijän syyksi pistämään. Tällainen koulutettu älykkö ei lähde tämmöseen tekoon minkään vähäiseltä vaikuttavan motiivin takia vaan hakee kaikki mmut ratkaisuvaihtoehdot ensin. Voi olla parisuhdedraamaakin, mutta en jaksa uskoa, sillä ns. älykkö tod. näk. hakee vaan uutta kehiin. Veikkaan todennäköisimmäksi motiiviksi mittavat taloudelliset syyt, esim. työstä saanutkin potkut ison virheen takia ja että SS heittänyt kapuloita rattaisiin uusia työtehtäviä hakiessa. Kertoohan se myös jotain kun epäilty tekijä tappoi itsensä eli jotain todella noloa tai iso virhe on sattunut.

    En ihan usko niitä juttuja miten kaikki tuli täysin puskista tai Staffan Sevon olisi täysin viaton tms. Tosiasioita ei vaan aina haluta nähdä kunnolla, vaan käännetään katse toisaalle.
    Olen myös itse luonteeltani tämän tekijän kaltainen, vähän älykkö, mutta en kylläkään opiskellut teknillistä fysiikkaa. Eikä täysin vieraita ole ajatukset mistä nyt kyse ollut, joskin aivan toisiin asioihin liittyen. Niin paljon on asioita tehty väärin muiden toimesta ja pilattu asioita. Miljoonaluokan tulot menetty ja samoin ihmissuhteet yms. Parempi sentään niin että on hyvä ja perusteltu motiivi kuin täysin umpimähkäinen teko viatonta kohtaan. Murhainfossa on paljon pohdintoja asiasta ketä kiinnostaa.
    Aikanaan sitten tutkinnan valmistuttua saadaan sitten tietoa mistä on ollut kyse ja voidaan ottaa opiksi.

    Saas nähdä poistetaanko tämäkin...

    Äänestä

  • Sairas kirjoitus.
    Jonkin sortin itseään intellektuellina pitävä henkilö (jota ei ole, ei myöskään älykkö) tekee johtopäätöksiä henkilöistä ja asioista, joita ei tunne eikä tiedä.
    Jos olisi ns. älykkö, pohdiskelija olisi pohtinut asiaa omassa pienessä päässään.
    Mutta näitä keittiöpsykologeja ilmestyy aina, kun tapahtuu joku tragedia.

    Äänestä

  • Pohdiskelija kirjoitti:

    Sairasta on tosiaan, kun ihmisiä tapetaan, mutta en nyt lähtisi pelkästään tekijän syyksi pistämään. Tällainen koulutettu älykkö ei lähde tämmöseen tekoon minkään vähäiseltä vaikuttavan motiivin takia vaan hakee kaikki mmut ratkaisuvaihtoehdot ensin. Voi olla parisuhdedraamaakin, mutta en jaksa uskoa, sillä ns. älykkö tod. näk. hakee vaan uutta kehiin. Veikkaan todennäköisimmäksi motiiviksi mittavat taloudelliset syyt, esim. työstä saanutkin potkut ison virheen takia ja että SS heittänyt kapuloita rattaisiin uusia työtehtäviä hakiessa. Kertoohan se myös jotain kun epäilty tekijä tappoi itsensä eli jotain todella noloa tai iso virhe on sattunut.

    En ihan usko niitä juttuja miten kaikki tuli täysin puskista tai Staffan Sevon olisi täysin viaton tms. Tosiasioita ei vaan aina haluta nähdä kunnolla, vaan käännetään katse toisaalle.
    Olen myös itse luonteeltani tämän tekijän kaltainen, vähän älykkö, mutta en kylläkään opiskellut teknillistä fysiikkaa. Eikä täysin vieraita ole ajatukset mistä nyt kyse ollut, joskin aivan toisiin asioihin liittyen. Niin paljon on asioita tehty väärin muiden toimesta ja pilattu asioita. Miljoonaluokan tulot menetty ja samoin ihmissuhteet yms. Parempi sentään niin että on hyvä ja perusteltu motiivi kuin täysin umpimähkäinen teko viatonta kohtaan. Murhainfossa on paljon pohdintoja asiasta ketä kiinnostaa.
    Aikanaan sitten tutkinnan valmistuttua saadaan sitten tietoa mistä on ollut kyse ja voidaan ottaa opiksi.

    Saas nähdä poistetaanko tämäkin...

    Pohdiskelija kirjoitti
    - olen myös itse luonteeltani tämän tekijän kaltainen, vähän älykkö...
    - eikä täysin vieraita ajatukset mistä nyt
    kyse ollut
    No huh huh!!!

    Äänestä

  • EmramEmram kirjoitti:

    Sairas kirjoitus.
    Jonkin sortin itseään intellektuellina pitävä henkilö (jota ei ole, ei myöskään älykkö) tekee johtopäätöksiä henkilöistä ja asioista, joita ei tunne eikä tiedä.
    Jos olisi ns. älykkö, pohdiskelija olisi pohtinut asiaa omassa pienessä päässään.
    Mutta näitä keittiöpsykologeja ilmestyy aina, kun tapahtuu joku tragedia.

    Taitaa olla trollausta täälläkin ja kas kas kun olet keksinyt tuon intellektuellin kirjoittaa ;) En tee johtopäätöksiä vaan pikemminkin hypoteeseja mm. juuri mainitsemastasi syystä. Älykkyyden voi ymmärtää monella tavalla, kuten tilanneäly, tunneäly, looginen päättely. Sitäkin se on ettei lähde kaltaistesi kanssa kinaamaan, varsinkaan henkilöstä kun pitäisi käsitellä asioita. Kyllä minulla nyt vaan on useitakin sellaisia luonteenpiirteitä ja kykyjä, joita sanotaan älykkäillä olevan. Varsinaisena älykkönä taidetaan yleisesti pitää sellaista akateemista pohdiskelijaa, joilla ei välttämättä ole soveltavaa osaamista. Ei ne virkapsykologitkaan aina suinkaan ammattilaisia ole. Mietitään nyt vaikka tapusta Michael Penttilä...

    Äänestä

  • Kun kirjoitit, ettei pidä lähteä kirjoittamaan henkilöistä vaan pitäisi käsitellä asiaa, miksi sitten mainitsit SS nimen?
    Minusta johtopäätöksiä on tehty pohdiskelijan kirjoituksessa varsin paljon (parisuhdedraama, taloudelliset syyt, menetet tulot?) vaikka pohdiskelija itse kirjoitti, että ei tee johtopäätöksiä
    Ja olihan mainittu toinenkin nimi MP, vaikka tuomittu rikollinen onkin.
    Mikähän mahtaa olla akateeminen pohdiskelija, jolla EI OLE soveltavaa osaamista? Huuhaata.

    Äänestä

  • Huuhaata kirjoitti:

    Kun kirjoitit, ettei pidä lähteä kirjoittamaan henkilöistä vaan pitäisi käsitellä asiaa, miksi sitten mainitsit SS nimen?
    Minusta johtopäätöksiä on tehty pohdiskelijan kirjoituksessa varsin paljon (parisuhdedraama, taloudelliset syyt, menetet tulot?) vaikka pohdiskelija itse kirjoitti, että ei tee johtopäätöksiä
    Ja olihan mainittu toinenkin nimi MP, vaikka tuomittu rikollinen onkin.
    Mikähän mahtaa olla akateeminen pohdiskelija, jolla EI OLE soveltavaa osaamista? Huuhaata.

    Niin mutta tarkoitin henkilöllä itseäni ja myös yleensä kommenteissa helposti arvostellaan kirjoittajaa eikä kirjoitusta, ehkä ymmärsit ;)

    Nämä Ilmarisen jutun henkilöt on mediassa kuvattu tunnistettavan tarkkaan ja itse asiassa molempienkin nimet löytyy kunhan selailee. Vähän ihmetellä täytyy mikseivät mediat kerro sitten saman tien nimiä. Niistä mahdollisista motiiveistakin on kerrottu ihan poliisin suulla. Minä en mitään uutta tuonut esille.

    Tarkoitan akateemisella pohdiskelijalla sellaista, joka pyörittää kaiken maailman teorioita mutta ei osaa sovittaa niitä esim. työssään riittävän hyvin. Pelkkä hyvä teoreettinen osaaminen ei riitä vaan pitää ymmärtää asiat niin että osaa soveltaa niitä työssä tai vaikka omassa elämässä muuten. Ratkaisukeskeinen ajattelutapa on monessa suhteessa eduksi.

    Ihan hyvin tähän sopii tuo M. Penttilä. Psykiatrian ammattilaiset ovat pitäneet kolminkertaista tappajaa (ilman hätävarjelua tms.) psyykkisesti niin terveenä että saanut olla vapaalla, kunnes tappoi taas. Aivan liikaa mietitään syyntakeisuutta. Ei tietenkään ko. ihminen voi olla terve ja on erittäin vaarallinen naisille!
    Parempiakin esimerkkejä varmaan olisi muttei nyt tähän hätään tule mieleen.

    Äänestä

Ainakin kolme pidätetty.

Äänestä

Ekäö stadilaisille mitään riitä? Ensin vietiin pala Sipoosta ja nyt tullaan tänne tappamaan ihmisisä?

Äänestä

Menikö poikain sidontaleikki vähän liian rajuksi :D

Äänestä

Nyt kun iltapäivälehtikinjo kertoo tarkasti tästä kuvottavasta murhaajasta, niin mielestäni tämän,onneksi itsensä tappaneen paskiaisen nimi voitaisiin julkaista. Miksi näitä ihmishirviöitä suojellaan, ei muuta kuin nimi esiin vaan.

Äänestä
  • Eihän sillä nimellä ole mitään merkitystä heille, jotka eivät tunne rikoksen tekijää.
    Eikä rikoksen tehnyttä tarvitse enää mitenkään suojella, hän on kuollut.
    Eikä häntä mitenkään muutenkaan suojella, kyllähän lehdet ovat kirjoittaneet sangen kattavasti tapauksesta.
    Kummankin omaisia mietin, sekä uhrin että rikoksen tekijän.
    Omaisilla on iso tuska ja he ovat viattomia tapahtuneeseen.

    Äänestä

  • Onko nyt ihan varmaa, että poliisien kuolleena löytämä henkilö Kasarminkadulta on surman tehnyt?
    Syytön kunnes toisin todistetaan?

    Äänestä

Kaikki homot joutuu helvettiin tulipätsiin

Äänestä
  • Epäilen, että mainitsemastasi paikasta ei kukaan tiedä totuutta.

    Äänestä

  • Elä ala väitteleen totuus on homot joutuu tuliseen pätsiin lue raamattua eläkä kirjoita joutavia taiat olla itsekin homo yrität puolustaa syntistä elämää kun viettää pahat ajat on sillä tiiossa tuonpuoleisessa sitten HALLELUJA tämäkin surmaaja kuka lien jotkut maininneet että olisi pahemman luokan homo joutuu totta kai helvettti tuleen ikuisesti sehän täysin selevä tapaus ON TUOMIOLLA KÄYNY JA PALAA TULIPÄTSISSÄ se on pahapaikka usko vaan HALLELUJA

    Äänestä

  • JEHOVAN_TODISTAJA kirjoitti:

    Elä ala väitteleen totuus on homot joutuu tuliseen pätsiin lue raamattua eläkä kirjoita joutavia taiat olla itsekin homo yrität puolustaa syntistä elämää kun viettää pahat ajat on sillä tiiossa tuonpuoleisessa sitten HALLELUJA tämäkin surmaaja kuka lien jotkut maininneet että olisi pahemman luokan homo joutuu totta kai helvettti tuleen ikuisesti sehän täysin selevä tapaus ON TUOMIOLLA KÄYNY JA PALAA TULIPÄTSISSÄ se on pahapaikka usko vaan HALLELUJA

    Toinen kirjasuositus sinulle, suomen kieli, kielioppi ja oikeinkirjoitus.
    Mikä ettei myös toinen kotimainen.

    Äänestä

  • JEHOVAN_TODISTAJA kirjoitti:

    Elä ala väitteleen totuus on homot joutuu tuliseen pätsiin lue raamattua eläkä kirjoita joutavia taiat olla itsekin homo yrität puolustaa syntistä elämää kun viettää pahat ajat on sillä tiiossa tuonpuoleisessa sitten HALLELUJA tämäkin surmaaja kuka lien jotkut maininneet että olisi pahemman luokan homo joutuu totta kai helvettti tuleen ikuisesti sehän täysin selevä tapaus ON TUOMIOLLA KÄYNY JA PALAA TULIPÄTSISSÄ se on pahapaikka usko vaan HALLELUJA

    Olet paha ja ilkeä ihminen täällä maan päällä tallustavia kohtaan. Varo vaan, ettei sinullekin ole kolonen siellä tulisessa pätsissä.

    Äänestä

Kyllä asia on niin tulihelevettiin joutuu tämä murhaaja nyt palaa kuumassa pätsissä ikuisesti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hirvittävää kirjoitti:

Vainajassa todettujen ulkoisten väkivallan merkkien vuoksi asiassa epäillään rikosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu