Kasvojentunnistus kommunistiselle valtiolle

"Kop 14.7. 10:2731
Täällä vapaaehtoinen. Ihan vapaasti saa valtio ihmetellä ja seurata missä kuljen
ja milloin. Kun en tee rikoksia niin myös dna ja sormenjäljet saatte ottaa talteen.
Ymmärrän kyllä, että raiskaajat ja muut rikolliset vastustaa. "

Microsoft varoittaa juuri ihmisiä valtiosta.
Ajatelkaa jos valtio alkaa enemmän käyttämään tai varsinkin vaikka suomen
kommunistinen hallinto. Sehän tarkoittaisi kommunistista diktatuuria.

Minkälainen ihminen pitää olla joka hyväksyy vaikka suomen hallinnon kyttäämisen?
Meinaako se, että se on niin kuin maailman oikein hallinto ja se niin kuin on
ainut hallintomalli maailmassa. Entäs jos ihmiset alkaa kyllästyä näihin poliittisiin
sukuihin ja heidän järjestöjen toimintaan ja joutuvat ulos päästäkseen rikkomaan
ja tekemään vastoin heidän lakejaan ja juuri niitä lakeja mitkä muualla on sallittu.

Tätä voidaan myös käyttää niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat uhka heidän hallinnolleen.
Ajatelkaa millaiseksi voisi maailma tulla ilman EU:n jäsenyyttä ja millainen valtio
kommunistisesta suomesta voisi muodostua ? Vaikka Teillä on vaalit, niin ehdokkaat
ovat eri puolueista, mutta silti ne ovat saman perheen takana tai saman suvun
takana. Heillä on vain eri nimike. Eurooppa on tarpeeksi suuri estääkseen tällaisen
kommunistisen diktatuurin syntymisen, koska siinä ei aina voida saada kaikkia
saman suvun alaisuuteen. Persut yrittävät tätäkin vääristää ja valehdella, sillä mitä
enemmän, niin sitä enemmän on hajontaa ja julkisuus nousee pintaan.

Kuinka voimmekaan kiittää ajankohtaa milloin EU luotiin ja se on todella jumalan
siunaus meille ihmisille euroopassa. Tämä asia on hyvä muistaa jos Teitä ollaan
viemässä nationalismiin ja eroon euroopasta.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Liittovaltio kirjoitti:

"Kop 14.7. 10:2731
Täällä vapaaehtoinen. Ihan vapaasti saa valtio ihmetellä ja seurata missä kuljen
ja milloin. Kun en tee rikoksia niin myös dna ja sormenjäljet saatte ottaa talteen.
Ymmärrän kyllä, että raiskaajat ja muut rikolliset vastustaa. "

Microsoft varoittaa juuri ihmisiä valtiosta.
Ajatelkaa jos valtio alkaa enemmän käyttämään tai varsinkin vaikka suomen
kommunistinen hallinto. Sehän tarkoittaisi kommunistista diktatuuria.

Minkälainen ihminen pitää olla joka hyväksyy vaikka suomen hallinnon kyttäämisen?
Meinaako se, että se on niin kuin maailman oikein hallinto ja se niin kuin on
ainut hallintomalli maailmassa. Entäs jos ihmiset alkaa kyllästyä näihin poliittisiin
sukuihin ja heidän järjestöjen toimintaan ja joutuvat ulos päästäkseen rikkomaan
ja tekemään vastoin heidän lakejaan ja juuri niitä lakeja mitkä muualla on sallittu.

Tätä voidaan myös käyttää niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat uhka heidän hallinnolleen.
Ajatelkaa millaiseksi voisi maailma tulla ilman EU:n jäsenyyttä ja millainen valtio
kommunistisesta suomesta voisi muodostua ? Vaikka Teillä on vaalit, niin ehdokkaat
ovat eri puolueista, mutta silti ne ovat saman perheen takana tai saman suvun
takana. Heillä on vain eri nimike. Eurooppa on tarpeeksi suuri estääkseen tällaisen
kommunistisen diktatuurin syntymisen, koska siinä ei aina voida saada kaikkia
saman suvun alaisuuteen. Persut yrittävät tätäkin vääristää ja valehdella, sillä mitä
enemmän, niin sitä enemmän on hajontaa ja julkisuus nousee pintaan.

Kuinka voimmekaan kiittää ajankohtaa milloin EU luotiin ja se on todella jumalan
siunaus meille ihmisille euroopassa. Tämä asia on hyvä muistaa jos Teitä ollaan
viemässä nationalismiin ja eroon euroopasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu