pekosen rannan ihmisvahti

hei,kellään tietoa millä oikeudella pekosen uimarannalta joku voi hätyytellä porukoita pois. karttapaikan tietojen mukaan alue kuuluu muonion niskan jakokunnalle. Muistini mukaan ranta on myös kunnan yleinen uimaranta. jäitä hattuun helteillä maanvaltaajille.
444931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Kuka siellä vahtii epäilen vahvasti? Eikö siellä hillunut niitä juoppoja aikoinaan ja olisiko syy se??? Joku viisas voisi kertoa miten on omistussuhde.

Äänestä

Eikös tolpissa lue MTL eli valtaajan nimikirjaimet ja juu kyllä ne tolpat on muonion niskan jakokunnan mailla ei rantavahdin. Raja menee n.3m rakennuksesta rantaan päin.
On valitettu mutta hieman hankala tapaus.
Ne tolpat vois yhdessätuumin käydä siirtään oikeaan paikkaan että lapset ja niiden vanhemmat saisivat uida rauhassa.

Äänestä

Nyt vain tuon esille, että Muonin kylällä rannassa jaossa käytiin rantaomistusta ja voi olla monelle täkeätä, jotka omistavat rantojaja ja on määräysoikeus. Esiin tuodaan mm. uimapaikka. Ekä Muoniolaisille voisi olla sekeltä, että Maanmittauslaitokselta tilattaiin rantakartta heille nähtäväksi, miten rannat omistetaan ja ei saisi loukata omistajan oieutta.

Äänestä

Uiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin

Äänestä

Huh huh tuota merensinistä. Ei saa selvää asiasta, joka kolmas sana siansaksaa. Saunaolutta liikaa ???

Äänestä
  • tämä rantojen vahtiminen on nyt muoniossa muotia, se on nuiden riidanhaluisten paluumuuttajien mieliharrastus,,se alkoi tuolla karsikkoniemessä ja sieltä se on levinnyt muualle muonioon,visantoon,olosjärvelle ja nyt kirkonkylälle,,se kertoo ihmisten itsetunnon heikentymisestä ja identiteettivajeesta mitä pitäis yrittää ymmärtää sillä jos sitä ruokkii niin siitä tulee sairaus, sehän nähtiin jo karsikkoniemen tapauksessa,jossa asiattomaan touhuun saatiin vedettyä mukaan muitakin ulkosyntyisiä muoniolaisia ja tämä on aiheuttanut sen että vanhemmat ja sopuisat ihmiset ovat luopuneet kiinteistöistään pilkkahintaan,

    Äänestä

  • seonsitäsosialisoimista kirjoitti:

    tämä rantojen vahtiminen on nyt muoniossa muotia, se on nuiden riidanhaluisten paluumuuttajien mieliharrastus,,se alkoi tuolla karsikkoniemessä ja sieltä se on levinnyt muualle muonioon,visantoon,olosjärvelle ja nyt kirkonkylälle,,se kertoo ihmisten itsetunnon heikentymisestä ja identiteettivajeesta mitä pitäis yrittää ymmärtää sillä jos sitä ruokkii niin siitä tulee sairaus, sehän nähtiin jo karsikkoniemen tapauksessa,jossa asiattomaan touhuun saatiin vedettyä mukaan muitakin ulkosyntyisiä muoniolaisia ja tämä on aiheuttanut sen että vanhemmat ja sopuisat ihmiset ovat luopuneet kiinteistöistään pilkkahintaan,

    Onko joku muka lupunu kiinteistöstään Karsikossa? Kerro heti kuka! Eihän silä on kun kaksi vakituista porukkaa asumassa ja niemi on laaja. Ostan kyllä heti ja pääsen sinne ”Paratiisiin” ! Saan olla rauhassa ja kalastella lohia eikä kurki naapurit mitä teen.Kesämökkiläiset ei haittaa nehän on siellä vain vain vähän aikaa kesälä.

    Äänestä

  • seonsitäsosialisoimista kirjoitti:

    tämä rantojen vahtiminen on nyt muoniossa muotia, se on nuiden riidanhaluisten paluumuuttajien mieliharrastus,,se alkoi tuolla karsikkoniemessä ja sieltä se on levinnyt muualle muonioon,visantoon,olosjärvelle ja nyt kirkonkylälle,,se kertoo ihmisten itsetunnon heikentymisestä ja identiteettivajeesta mitä pitäis yrittää ymmärtää sillä jos sitä ruokkii niin siitä tulee sairaus, sehän nähtiin jo karsikkoniemen tapauksessa,jossa asiattomaan touhuun saatiin vedettyä mukaan muitakin ulkosyntyisiä muoniolaisia ja tämä on aiheuttanut sen että vanhemmat ja sopuisat ihmiset ovat luopuneet kiinteistöistään pilkkahintaan,

    Onko joku myymässä tonttia Karsikkoniemessä?
    Onkohan tosi ja kuka muka?
    Siellä on vain pari omakotitaloa ja lisäksi yksi tosi vanha asumaton talo entisen niityn ja pusikoitten takana. Siinä ei ainakaan enää saata asua tai ehkä kesälä.
    Kolme mökkiä kyllä on Karsikkoniemessä ja ovat kuulema koko ajan käytössä. En usko että myytävänä.
    Joku taas sekottanu asioita kun on kuullu sinne valmistuneen sen Karsikkoniemen uuen ranta-asemakaavan. Ajoin tiehaaran ohi pari viikkoa sitten ja näin että kova tienrakennus oli ainaki menossa Karsikkoniemen Yksityistielä. Kuulin juoruina kyläpaikassa että sinne tuleeki komeasti rannale monta uutta pytinkiä. Kyllä vain kelpaa sielä asustella jos sinne on vara rakentaa ja komeat on maisemat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko joku myymässä tonttia Karsikkoniemessä?
    Onkohan tosi ja kuka muka?
    Siellä on vain pari omakotitaloa ja lisäksi yksi tosi vanha asumaton talo entisen niityn ja pusikoitten takana. Siinä ei ainakaan enää saata asua tai ehkä kesälä.
    Kolme mökkiä kyllä on Karsikkoniemessä ja ovat kuulema koko ajan käytössä. En usko että myytävänä.
    Joku taas sekottanu asioita kun on kuullu sinne valmistuneen sen Karsikkoniemen uuen ranta-asemakaavan. Ajoin tiehaaran ohi pari viikkoa sitten ja näin että kova tienrakennus oli ainaki menossa Karsikkoniemen Yksityistielä. Kuulin juoruina kyläpaikassa että sinne tuleeki komeasti rannale monta uutta pytinkiä. Kyllä vain kelpaa sielä asustella jos sinne on vara rakentaa ja komeat on maisemat.

    Oliko Pastorinsillalla vettä? Se näkyy kyllä tielle asti, jos hitaasti ajaa.
    Niin, ei varmaan pari viikoa sitten. Nythän tulva taitaa olla korkeimmillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko Pastorinsillalla vettä? Se näkyy kyllä tielle asti, jos hitaasti ajaa.
    Niin, ei varmaan pari viikoa sitten. Nythän tulva taitaa olla korkeimmillaan.

    Eipä ole näkyny tulvaa tie tosi hyvä ison remontin jäljiltä. Olen ajanut siitä työhommissa aika useasti viime viikkoina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole näkyny tulvaa tie tosi hyvä ison remontin jäljiltä. Olen ajanut siitä työhommissa aika useasti viime viikkoina.

    Miten Kaaresuvannossa? Pysyikö rajasilta kuivana, en ole uutisistakaan mitään kuullut.

    Äänestä

Seonsitäsosialisoimista voit pittää suuta soukemmalla kun ei tiä asioitten oikeaa laitaa.
Kattoin sormien läpi sitä meininkiä niin kauan kun vanhukset asuivat kahestaan Karsikkoniemessä.
Heän jälkeen tein siitä lopun.
Joku tolkku täytyy olla muitten maila remuamisella koko parhaan kesäajan ja varsinki yöaikaan.
Nyt asun kotipaikassani ja haluan olla rauhassa. Samoin muutki karsikkoniemeläiset.
Ne joilla maata ja mökki tai talo Karsikkoniemessä voivat aivan vapaasti kulkea ja olla niin kuin ennenki ja viehraat käyä ja viranomaiset ajella yksityistiellä.
Muillapa ei juuri asiaa. Ei ajella tiellä eikä rantautua yksityisille rannoille.
Vesialueet ovat kaikkien kätössä.
Alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää tuo jatkuva mutina. Kyllä tieossa on ketkä sitä ylläpittää. Ne jokka ominluvin täällä vuosikausia hääräsivät ja tekivät tuhojaan voivat rauhassa hankkia omia maita ja rantoja joissa rällestää.
Jättäkää jo Karsikkoniemi viettämään omaa rauhallista elämää.
Topi Muotka

Äänestä
  • topi sanoo että ne joilla mökki tai maata saavat kulkea rauhassa,ei pidä ihan paikkansa,on kyllä pysäytelty ja kulkemisista kyselty myös maanomistajilta.

    Äänestä

  • Okei, Topi kertoi nii kuin asiat ovat menneet. Kysehän on häirikkökavereista jotka ovat omineet maita ja järviä itselleen. Tätä häiriökäyttäytymistä ovat joutunee kestään Karsikossa, Kajangissa, Vuontisjärven alueilla ja kaikkialla missä he haluaa valtaansa käyttää. Mikään muu ei aiheita ihmettelyä kuin heidän johtajansa, miksi hän pilaa nimensä ja maineensa roskaporukan kanssa hengaillessaan. Tai totta kai tiedetään, mutta sittenkin.

    Äänestä

  • maanomistajiltakuultua kirjoitti:

    topi sanoo että ne joilla mökki tai maata saavat kulkea rauhassa,ei pidä ihan paikkansa,on kyllä pysäytelty ja kulkemisista kyselty myös maanomistajilta.

    Kerroppa keltä muka kysytty?
    Taijat taas valehella!
    Karsikossa niin vähän maanomistajia, että joka iikka kyllä tunnetaan ja hyvin!
    Taas näitä Paskapuheita täälä joku kirjottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kerroppa keltä muka kysytty?
    Taijat taas valehella!
    Karsikossa niin vähän maanomistajia, että joka iikka kyllä tunnetaan ja hyvin!
    Taas näitä Paskapuheita täälä joku kirjottaa.

    Kalaporokelkka kirjoitti kyllä neljä vuotta sitten.
    Kuka enää muistaakaan, milloin Karsikossa on edellisen kerran maata myyty.
    Saattanut mennä Kajankit ja Vuontisjärven maamyynnit ja häiriköinnit samaan syssyyn.

    Äänestä

Tuo edellinen kommentti paljastikin jo kirjoittajan.
Kuka juttujen takan on!

Voit soittaa minulle jos joku painaa mieltä.

Topi Muotka

Äänestä
  • Tuija Topin takana

    Äänestä

Harmittaako joku asia?

Äänestä

Seurakuntavaaleissa tuli selkeä vastaus paluumuuttajalle, Topin edesmenneet arvostetut vanhemmat olit tyytyväiset kun tiellä oli liikettä. Kun ei keskikouluun pääse, voi jatkaa tällä linjala

Äänestä

Muisti ei petä tässä asiassa Topin vanhemmat anto jo lähön Harrinivan väen kuljetukselle ja röyhkeälle tienlevitykselle omilla luvilla.
Toineki asia väärin muistettu ei ollu sostemeilla tarpeeksi ehokkaita pyysivät niitäki jokka ei ollu sossuja lisäväeksi.

Äänestä

Son tuo lohi saanut paljon pahhaa aikhaan Muoniossa, eikö ole parasta antaa sen vaphaasti uijja kutemapakale ja palakhoon takasi koska haluvaa ku on temppunsa tehnyt,ne joka haluvaa uistella niin viekhöön venheensä jonnekki korpheen korpilampheen ja resukhoon siellä niin paljonko huvittaa niin pyssyy rauha kunnassa

Äänestä

Yleinen uimaranta

Äänestä

Näkyy olevan punasia tolppia vaan onhan se hyvin hoidettu, tosi siisti. Omistussuhteista ei ole tietoa, mutta pieni uimaranta siinä on. Koittakaa han olla riitelemättä.

Äänestä
  • Kyllä maanomistaja saa huolehtia omaisuudestaan,ei ole viellä sosialisoitu.

    Äänestä

  • Ei tietenkään! Ranta on viimeisen päälle hyvin hoidettu ja kaikki sopii uimaan.

    Äänestä

  • Tottakai saa maanomistaja huolehtia omastanasa,mutta kannatis ottaa kuitenki huomioon mikä on omaa ja mikä on jakokunnan ennenku alkaa aitaamaan aluetta.

    Äänestä

Yleensä uudet maanomistajat eivät muista rajoja ja tahtovat omistaa naapurinkin maan. Toivottavasti ei näin ole.

Äänestä
  • Kaikilla rannoilla on jakokunnan maata,mutta ei silti se ole yleisessä käytössä.

    Äänestä

  • Olisiko siinä mahdollisuus rakentaa ympärivuotinen avantouintipaikka. Oikea pulahtamiskeskus?

    Äänestä

Hyvä vahti,enemmän pitäis Muoniossa olla. Viinakaupan kulma ilman vahtia on aivan rappiolla.

Äänestä
  • Työ oottehasskoja:)

    Äänestä

Kyttyrälohi ei kyllä löyvvä Muoniojokheen.

Äänestä
  • Kyllä löytää Muonio jokeen asti ja vielä korkeammallekkin, on se vain sellainen kyttyrä, että ei sitä näköjään pitele mikään. Teno on siitä esimerkki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä löytää Muonio jokeen asti ja vielä korkeammallekkin, on se vain sellainen kyttyrä, että ei sitä näköjään pitele mikään. Teno on siitä esimerkki

    Onkohan Tenon kyttyrälohi tahallista levittämistä???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan Tenon kyttyrälohi tahallista levittämistä???

    Kyttyrälohen ilmestyminen Tenon vesistöön ei ole ihmisen aikaansaama. Ja vaikeuksia tuntuu ihmisillä olevan leviämisen rajoittamisessa. Väittävät että ihan ok maku?
    Etelämpänä on tullut syötyä aika ruman näköisiäkin kaloja.

    Äänestä

Jos ei lue suomi kaks nelosta ei tiedä mitään muoniolaisten touhuista. Parempi kuin paikallislehti.

Äänestä
  • Ajattele, ilmaiseksi saat ajantasatietoa! Paljon vähempi Kolarin tapahtumista mutta paljon Muonion tapahtumista.
    Joskus kylläki lipsuu tuo totuus mutta se nyt ei haittaa kun ilmaseksi saa lukea. Siloteltuja ne on naapurikunnan lehtikirjotuksetki. Kolarilaiset ei joskus tunnista niitä Kolarin jutuiksi.
    Joitaki Muonion asioista ei kertakaikkiaan titäs mitään jos ei olis Muonio24-sivuja!
    Kuka vai ossaa tänne kirjottaa ei tarvi olla ”Lehtimies”!

    Äänestä

Olen monesti ajanut ohi ja ei ketään mitään rantavahtia. Rakennuksen omistaja on merkannut maansa ja se hälle suotakoon. On siinä tilaa uida, että turhaa kirjoittelua ja aivan siisti paikka.

Äänestä

Tässäkin ketjussa ääni on joskus mennyt läpi.
Sen saa selville lukemalla ketjun huolellisesti alusta loppuun.

Äänestä

Siirtyykö se rannan ruoppaus taasen tulevaisuuteen? Alueen saisi laajentaa koko matkalta hiekkarannaksi. Kuntapäättäjät hopi hopi.

Äänestä

Nämä suomikasnelsjutut on aivan huuhaata. Kirjoitellaan mitä sattuu,ainakin suurinosa

Äänestä
  • Tänään on taas ihmisvahdille kysyntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tänään on taas ihmisvahdille kysyntää.

    Tarkoitako illalla Valtuuston kokouksessa vai kylmällä tyhjällä rannalla, joka on Pekosen omaa rantaa?
    Suellä ei ainakaan mitään vahtimista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vettämyllyyn kirjoitti:

hei,kellään tietoa millä oikeudella pekosen uimarannalta joku voi hätyytellä porukoita pois. karttapaikan tietojen mukaan alue kuuluu muonion niskan jakokunnalle. Muistini mukaan ranta on myös kunnan yleinen uimaranta. jäitä hattuun helteillä maanvaltaajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu